Lepopaikka, ikävöity

Nämä ovat olleet merkillisiä viikkoja. Lepopaikka, hiljaisuus, vapaus: ikävöityjä.

Työssä on vuoden kiireisin jakso: on valvottava ylioppilaskirjoituksia, korjattava niitä. Pidettävä tunteja, suunniteltava tulevaa vuotta. Kirjoitettava uutta opetussuunnitelmaa työtovereiden kanssa.

Siinä ohessa on ohjattava opetusharjoittelijoita ja puhuttava siitä, mitä luokassa tapahtuu.

Ne keskustelut ovat olleet hyvä peili. Olen sanonnut, että tätä työtä jaksaa tehdä, jos tekee sitä itsenään. On löydettävä oma tapa. Mutta aina en muista sitä itse. Sanon, että rutiinit kantavat kun on vaikeaa. Tiedän: niin tapahtuu.

Vapaa-aikaa ei ole ollut. Iltaisin olen lukenut hiukan. Levännyt vilttiin kääriytyneenä: kuuma kauratyyny selän ja niskan alla. Tiiviisti lämmössä.

Kerran kävin katsomassa kevättä, lapsuuden leikkipaikkoja.

Tänä keväänä päätin, että teen parhaani siinä työssä, jossa olen. En haikaile muuta. Se toimii, ja ei toimi. Pidän työstäni. Mutta kyllä minä edelleen ajoittain kaipaan muuta.

Kirjoittamista, hiljaisuutta. Jotakin lausumatonta, aivan uutta. Kaipaus kuuluu elämään. Mutta se myös muistuttaa siitä, mille on annettava aikaa. Onko se järjestelykysymys?

Huomaan, että jotakin uutta on syntymässä. Talo, joka ei ehtinyt toteutua saanee uuden lattiamaalin, ja muutakin. On ajateltava värejä.

Rakentaminen tekee kuvitelmia mahdolliseksi. Se on niin konkreettista, että pystyykö siihen? Minkälaiseksi kuvittelen tämän talon ja elämämme täällä? Tarkoittaako rakentaminen sitä, että meillä ja talolla on yhteisiä huomisia?

Huomaan, että rakentamisajatukset kuljettavat moneen suuntaan. Ne vievät alkuun tällä mäellä, kun metsässä kasvoi vadelmia ja mustikoita eikä mitään vielä ollut. Kun sitten oli talo, jossa tuoksui tuore puu. Paljon ajattelen myös sitä, että rakentaessa on kuviteltava mahdollinen elämä, täällä ja tässä.

Tänään kävimme kiirastorstain kirkossa. Niitä lauluja, sitä puhetta, sitä kertomusta vasten tämäkin viikko ja koko elämä tuntuu mahdolliselta. On jotakin, mistä käsin katsoa ihmisen pahuutta. On kaipaus ja ilo ja ylösnousemuksen toivo. Turvattoman turva. Luottamus suureen suunnitelmaan.

Käy yrttitarhasta polku…