Mökkiläisen idea

Viileänä, mutta aurinkoisena päivänä tilkkutäkit liehuivat tuulessa, raitaiset matot kaiteella. Sinisten skillojen matto mökin ympärillä, narsissit pienessä kehässä, hentoa keltaista kanukkapensaissa.

Johonkin aika katosi, ei käynyt enää yhteen muun maailman kanssa. Kun katsoin kelloa, en käsittänyt sitä.

Kuka sinä olet omassa arjessasi, kuka minä. Olemmeko olemassa vain tekemisten tai saavuttamisten kautta, taitojen kokonaisuuksina?

Mitä muuta olemme? Mitä muuta on?

Sitä on kysyttävä matkalla sinne ja siellä. Niin paljon me teemme, alati, täällä.

”Pysyvä intohimo minussa./ Juuri näin olen halunnut elää./ Ei hukattua hetkeä, täysi tunne seurana./ Olen tässä, olen nyt, en toivo mitään./ Tämä tila muistuttaa hartautta,/ se muistuttaa kiitollisuutta,/ kunnioitustakin se hipaisee./ Mutta mikään niistä se ei yksin ole,/ ei edes kaikki./ Vain on, on, on./ Jokin yhtyy minussa ikuisesti/ ja vain tämän hetken./ Ja tämä hetki on.”(Eeva Kilpi)