Hiidenmaa

En ole vielä kirjoittanut Hiidenmaasta.

Pääsin ensimmäistä kertaa käymään siellä heinäkuisella Viron-retkellä. Hiidenmaa on Viron toiseksi suurin saari ja siellä on 8000 asukasta. En tiedä, miksi emme ole käyneet siellä aiemmin – saari on helposti saavutettavissa Haapsalusta, jossa olemme käyneet monta kertaa. Satamaan on kymmenen kilometriä.

Kuusi kertaa päivässä liikennöivään lauttaan mahtuu hämmästyttävä määrä autoja. Hyviä istumapaikkoja on niin sisällä kuin ulkona, sisällä on ravintola ja R-kioski. Matka kestää runsaan tunnin.

Luin jostakin blogista, että Hiidenmaan ympäri ajaa nopeasti autolla. Ei aja! Nähtävää on todella paljon, ja jos on päiväretkellä, kannattaa mennä ensin sinne, mikä on tärkeintä.

Minulle se oli Kassari (jonne menimme viimeiseksi), siellä olisi helposti saanut kulumaan kokonaisen päivän. Kassari on luonnonympäristönä erityinen, juuri siellä tie kulkee lähimpänä merta ja kivikkoisilla rannoilla tekisi mieli viipyä pitkään.

Kassarissa on Aino ja Oskar Kallaksen kesäkoti, jossa he viettivät kesiä 1924-1938. On kiinnostavaa, että kesäkoti hankittiin silloin, kun Kallakset asuivat Lontoossa, jossa Oskar Kallas oli suurlähettiläänä. Siitä tuli heidän kiinnekohtansa ja kotipesänsä Virossa ja varsinkin Ainolle luovuttamaton rauhoittumisen ja kirjoittamisen paikka.

Kesäkoti löytyy helposti ruskean nähtävyyskyltin avulla, ovi oli auki, kuulin että kotia pidetään auki, kun omistajat ovat paikalla (ilmeisesti viereisessä huvilassa). Vieraat pääsevät Ainon kamariin, jossa on mm. kirjoituspöytä ja vuode (yllä). Muut huoneet on suljettu vierailta.

Huvila oli aivan erilainen kuin olin kuvitellut, mutta maisema ja saari – kuin niissä olisi jotain tuttua.

Ainolle tämä saari oli lepopaikka, joka jätti vahvan jäljen kirjoittamiseen.

Täältä hän löysi myös aiheita: Sudenmorsian ja Reigin pappi on kirjoitettu täällä. Aino löysi aineksia maisemasta, Viron kansanperinteestä ja todellisista tapahtumista.

Vierailimme Reigin kirkossa ja pappilan pihamaalla – ja ne tuntuivat Ainon kertomuksen puitteilta (alla Reigin pappilan kuisti).