Muistiinpanoja maaliskuun päiviltä

Yritin miettiä, minkälaisia päiviä elimme vuosi sitten.

Muistikuvien tavoittaminen on vaikeaa. Muistan sen, että poikkeustilan ensimmäisenä päivänä koulujen oletettiin yhä pysyvän auki ja minulla oli opetusta kahdeksasta neljään. Sain kolmattakymmentä wilma-viestiä, joiden tärkeimpänä aiheena oli oman lapsen jääminen kotiin. Seuraavana päivänä koulu oli jo siirtynyt etäopetukseen.

Yritin muistaa, miten hoidimme kirjoitukset. Vasta monen päivän jälkeen muistin, että joillakin oppilailla oli maskit, mutta he olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Ei opettajillakaan ollut maskeja. Muuta en muista.

En ole varma siitä, haluanko muistaa näitä päiviä myöhemmin. Toivon, että nämä viikot jäävät aikakirjoihin toisena poikkeuksena, jonka jälkeen vähitellen palasimme normaaliin.

Opetus on mukavin osa näitä päiviä, ja oppilaat.

Valvontoja on paljon, opettajilla on maskit, joiden pitäisi suojella muuntoviruksilta, ainakin jos turvavälit ovat kunnossa. Ne eivät ole. Oppilaita on saleissa yhtä paljon kuin ennenkin, erilaista on vain se, että heillä on maskit.

Kalenteri muuttuu miltei joka päivä, ei hiljene vaan täyttyy. Onneksi viikonlopuille ei voi laittaa valvontoja – voi toivoa, että silloin ehtii korjata kirjoituksia.

Silti nytkin on vain yksi päivä, sen yhden päivän yksi tunti, sen tunnin yksi hetki.

Olen katsonut Annan seikkailuja joka päivä. Tarina on hyvä, vaikka seurailee vain väljästi aikanaan puhki luettuja kirjoja. Joistakin jaksoista olen pitänyt kovasti, toisista en niin. Jotkut ovat tulleet uniin.

Väsyneenä olen laittanut lämpötyynyn selän alle ja kuunnellut äänikirjaa, yksin. Aloitin Saara Turusen Järjettömiä asioita. Kirja on hyvin kirjoitettu ja sitä on mukavaa kuunnella. Se kuljettaa toisiin maailmoihin, silti pohdinta on tutunoloista. Kuitenkin hän kertoo elämästä, joka on erilaista kuin omani. Aina välillä tekisi mieli keskeyttää ja kysyä tarkemmin. Välillä huomaan tekeväni sitä, mitä usein muulloinkin. Havainnoin kuin antropologi, ihmettelen, seison seinustalla, olen.

Kirjoittaminen on tärkeää, ja kirjat, kulkemisen ja ajatuksen vapaus, jotka yhä ovat.

Eilisillan pimeässä kävelimme hangessa, se kantoi, kallellaan oleva kuu, kaikki tähdet. Kävelin ja suljin silmät ja kävelin, kuin en näkisi ollenkaan. Yhtäkkiä vahva muisto matkalta: lämmin, makea tuoksu pimeässä, kaukaa kuuluva musiikki, kostea lämpö, monenväriset kukat.