Juhlan alla kulkee ilo ja suru

IMG_8177.JPG

Poikani tekivät nämä hymypojat vuosia sitten. Minusta ne ovat ihanat.

Eilen näin kaksi pientä juhlapukuista poikaa painimassa juna-asemalla. Isällä oli tumma puku ja paperikassissa kukkakimput. Opettajalle? Äiti tuli hennon vaaleassa pitsimekossaan ja korkokengissään perheensä luo. Ja pojat painivat.

On juhlan tuntu. Sitä ei voi välttää. Kukkien ja kakkujen tuoksua.

Ilmassa on haaveita. Hentoja, suuria. On niin surullista, kun koulu loppuu, sanoi oppilas.

Risteys.

IMG_8178.JPG

Tänä keväänä rastas teki pesän kuistillemme. Se on levottomin paikka pihallamme. Mutta siinä se hautoi muniaan. Sitten – pesän reunalta alkoi näkyä avoimia nokkia, monta. Siinä ne piipittivät ja odottivat ruokaa.

Eräänä päivänä pienet höyheniset nakottivat kuistilla, yksi oli pudota saappaaseen. Siitä ne lähtivät, hiljalleen. Edelleen ne lennähtelevät pihalla. Miten ne voivat pysyä hengissä kaikista kissoista ja muista vaaroista huolimatta?

Poikaset tunnistaa niskahöyhenistä, ainakin. Ja hiukan ontuvaisesta lennosta ja suuresta luottamuksesta lentämisen taitoon. Siniseen taivaaseen ja maailmaan, joka odottaa.

Niin.

IMG_8179.JPG

Juhlan alla muistan, että kaikille nämä päivät eivät ole helppoja. Jonkun juhlat jäävät pitämättä, kutsut lähettämättä. Toinen ei pääse juhlimaan muiden mukana. Kolmas juhlii, mutta jossain juhlan alla kulkee tumma virta.

Juhlapäivän yöpuoli. Ilon sisko, joka pitää tiukasti kädestä kiinni. (Muistan sen otteen).

Onneksi elämä voi kääntyä kohti iloa myös silloin, kun toivoa ei näy.

Kuin ihme. Olen nähnyt sen monta kertaa.

IMG_8176.JPG

”Elää elämänsä / ja elämän mittaan toipua siitä – / sitä voi kyllä sanoa elämäntehtäväksi.” (Helena Anhava)

Luoja varjelkoon kaikkia linnunpoikia. Ehjiä ja särkyneitä, suunnastaan varmoja ja hapuilevia.