Vapaus

IMG_9352.JPG

Eilen pidin sylissä pientä tummakulmaista tyttöä, joka syntyi rauhan maahan, molempien vanhempiensa odottamaksi lapseksi. Hänellä oli paikka maailmassa ja ihmiset, jotka pitävät huolta.

Hänen kaksi vuotta vanhempi veljensä syntyi keskelle sotaa ja näki isänsä vasta vuoden vanhana. Ensimmäisen elinvuotensa aikana hän kävi ulkona kaksi kertaa. Kylään tullessaan hän haluaa säilyttää näköyhteyden vanhempiinsa joka hetki. Mutta päiväkodissa hän on oppinut olemaan.

Me synnymme maailmaan vapaina ja tasavertaisina, vanhemmilta perityillä ja ihan omilla ominaisuuksilla varustettuina. Joillakin meistä on mahdollisuuksia valita. Toisten koko rohkeus menee selviytymiseen, toipumiseen.

Elää elämänsä / ja elämän mittaan toipua siitä – / sitä voi kyllä sanoa elämäntehtäväksi.”

(Helena Anhava)

Jos mahdollista, lähellä olevat ihmiset näyttävät suuntaa. He ehkä kuuntelevat ja näkevät meidät sellaisina kuin olemme, tai sitten eivät.

Tiet rakentuvat niin monenlaisiksi. Ovat ne läheiset ihmiset, meille annetut. On historian hetki, joka voi olla tyyni ja rauhallinen ja mahdollisuuksille altis. Tai vailla toivoa ja vaihtoehtoja. Ja silti toivo voi olla, miltei perusteeton ja turha.

On monenlaista vapautta. Vapautta valita tiensä. Vapautta kuunnella ja olla hiljaa. Vapautta uskoa. Sisäistä vapautta: läheisten odotuksista, toimeksiannoista, pyynnöistä. Vapautta velvollisuuksista ja vastuusta. Vapautta huolehtia ja olla lähellä, koska tahtoo niin.

”Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina.” Se on lahja, ei ansaittu vaan saatu. Sitä ei voi ottaa keneltäkään pois. Mutta sitä ei aina muista.

Siunattua adventtia sinulle, lukijani.

”Te laaksot, notkot, nouskaa,
te vuoret, vaipukaa!
Jumalan kansan toivo
nyt täyttymyksen saa.
Hän saapuu, kuninkaamme
ja rauhanruhtinaamme.
Siunattu olkoon hän,
ken meille tuo elämän.”

(Virsi 5, sanat Frans Mikael Franzén 1812)