Levon, hiljaisuuden ja tutkimisen paikka

Yksi lempipaikoistani Virossa on Laulasmaalla, meren rannalla ja mäntymetsän sisällä. Se on Arvo Pärt -keskus, jossa säilytetään, esitetään ja tutkitaan virolaisen säveltäjän perintöä.

Tilassa on konserttisali, kirjasto, arkisto, lasten nurkka, kahvila ja tutkimustiloja. Kirjasossa on teologiaa, taidetta ja musiikkia koskevaa kirjallisuutta ja kaikki Pärtin partituurit sekä hänestä kirjoitetut teokset.

Tila on metsän sisällä ja käy vuoropuhelua maiseman kanssa. Se muuttuu vuorokauden ajan ja vuodenajan vaihtuessa, sisältä ja ulkoa, metsästä ja ylhäältä tornista katsottaessa.

Tilan viesti on Pärtin ajattelusta tuttu: me kaikki olemme yhtä.

Tilan sydän on pieni kappeli, jonne pääsee kirjastosta. Sieltä löytyy kaiken alku ja loppu. Kun sinne astuu, astuu Adamin, ensimmäisen ihmisen alta. Kun katsoo eteen, näkee Kristuksen, jonka käsissä lukee Minä olen. Hänen yläpuolellaan on Jumalanäiti, kaikkien äiti, ihmeen ja kärsimyksen kantaja. Kristuksen vieressä ovat kappelin pyhät, Siluan Athosvuorelainen ja arkkimandriitta Sofron.

Tilaan on perustettu ensimmäinen pysyvä näyttely, jonka teema on sana, ääni, hiljaisuus. Kaikki alkaa ei-olemisesta, syntyy tyhjästä, myös taiteen on synnyttävä kuin äidin kohdussa. Näyttelyyn on kirjattu katkelmia keskuksen aarteesta, Pärtin musiikillisista päiväkirjoista, joita hän alkoi kirjoittaa koettuaan 1970-luvulla syvän kriisin.

Pärt syntyi Paidessa 1935 ja eli lapsuuttaan ja nuoruuttaan Rakveressä. Dokumenttifilmissä kerrotaan, että hän pyöräili iltaisin Rakveren torille kuuntelemaan sinfonioita kaiuttimista. Hän pyöräili siellä toista tuntia, kuunnellen. Ja tosiaan – pyöräilevä poika on Rakveren torilla, samoin kaiuttimista kuuluva musiikki.

Keskus on valmistunut 2018 ja sen ovat suunnitelleet espanjalaiset arkkitehdit Fuensanta Nieto ja Enrique Sobejano, jotka valikoituivat tekijöiksi kansainvälisen kilpailun tuloksena. Tilaa voi hyvin pitää yhtenä Viron kansallisista merkkirakennuksista – kuten vaikkapa Tallinnan Kumua tai Tarton Eesti Rahva muuseumia, mutta tilana se on hyvin erilainen. Se ei alleviivaa kansallista identiteettiä mitenkään, vaan lepää maisemassa kuin sulautuen, kutsuen.

—————————————————————————————————————————————————-