Odottamattomia ihmeitä

Palasimme eilen matkalta kotiin.

Asuimme kahta erilaista kotia, molemmat maaseudun rauhassa Keski-Italian vuorilla. Huomasin, että jokainen koti on omanlaisessaan äänimaisemassa. Ensimmäisessä kodissa vuoteeseen kantautui koirien haukku ja aamuyöstä linnut: tikli ja etelänsatakieli, mustarastaat ja pääskyset, turkinkyyhkyt.

Jälkimmäisen kodin pihapiirissä sirittivät heinäsirkat. Siellä oli myös kissa, joka eli kissan elämää.

Molemmat kodit olivat niin levollisissa paikoissa, ettei niistä ollut tarvetta lähteä. Saattoi olla – istuin ja makasin, uin, vaihdoin paikkaa valon ja varjon mukaan. Kuuntelin lintuja, luin, ajattelin.

Ja kun niin on, hiljalleen elpyy. Entinen jää, jokin virtaa.

Toukokuun jäljiltä olimme väsyneitä. Koronan jälkeinen uupumus oli syvää, lisäksi kuopuksen juhlia edelsi päivien piina, kun puoliso ja kuopus sairastuivat uudelleen, viruskuumeeseen. En uskonut, että lähdöstä tulisi mitään – toivoin, että juhlat saataisiin pidettyä.

Niin tapahtui, ja matkastakin tuli totta.

Matkoilla katveet ja ihmeet avautuvat silloin, kun niitä ei odota. Odotettu kohokohta ei olekaan sellainen, tulee kuuma tai eksyy tai on ruuhkaa. Ja sitten, kun ei odota mitään, valo osuu pilven välistä johonkin, linnut, tuuli – kaikki on siinä.

”Kukaan ei sanonut:
kulje hitaasti.
Varo ettet kiiruhda matkaa
ettet usko toiseen laaksoon
suurempaan josta olet kuullut
toista ei ole
sinua varten
viivy
paina mieleesi jokainen lehti.

Kukaan ei sanonut:
tämä on nyt.
Tämä on paljon.
Tämä on kylliksi.”

(katkelma Solveig von Schoulzin runosta Laakso)

Minun kohokohtiani oli lepäily majapaikoissa, kodeissa (joista kuvat), sekä retki Montelucon pyhälle vuorelle ja Ravennaan, varhaiskristillisten mosaiikkien pariin. Nautin myös pienistä kaupungeista, joissa elettiin tavallista elämää. Sellaisia olivat vanha rakkaus Spoleto, uudet Tod ja Cesena, sekä monet pienet kylät. Ihmeellinen oli myös Monte Sibillinin vuoristo.

Kun lukukausi loppuu, on hyvä lähteä heti. Mutta kun palaa takaisin, on kuitenkin jollain tavalla vastassa se, jonka nopealla lähdöllä välttää.

Sitä otan haltuun nyt, yksi pieni pala kerrallaan.