Hälyä, hiljaisuutta ja mahdollisuus vastarintaan

IMG_9028.JPG

Onkohan siitä yksitoista vuotta, kun kävin ensimmäistä kertaa Italiassa? Ehkä. Se oli syyskuun loppua. Tulimme myöhään illalla Terminin asemalle ystäväni kanssa ja lähdimme etsimään luostariamme. Se oli lähellä asemaa. Muistan lämpimän illan, pimeyden. Kaupunki ei ollut kaunis vaan vieras ja luotaantyöntävä.

Muistan sen tunteen, sillä tälläkin kertaa tulin Terminiin illalla ja tunnelma oli samanlainen. Nytkin kävelimme kohti luostaria pimeässä kaupungissa, sen hälyssä.

Ne ovat Rooman yhdet kasvot.

IMG_9029.JPG

Toiset kaupungin kasvot avautuivat eräältä Vatikaanin kattoterassilta kahdeksan vuotta sitten.  Oli huhtikuu ja asuimme siellä pääsiäisviikonlopun äitini, siskojen, kälyn ja tyttärien kanssa. Huoneistossa ei ollut juuri muuta kuin vuoteet, yksinkertainen keittiö ja kattoterassi, mutta katolta näkyi kauas.

Muistan miltä kovat tyynyt tuntuivat pään alla. Ja muistan ajatelleeni: elämä ei voi jatkua tämänlaisena, tulee erilaista.

Puolitoista kuukautta myöhemmin oli toukokuu, ja kuulin sairastuneeni syöpään. Olen ajatellut sitä paljon näinä päivinä. Nuorempi siskoni täytti juuri 40 vuotta. Minun vuosikymmeneni oli sellainen: elämä muuttui.

Tuli erilaista.

IMG_9030.JPG

Seuraava vuosikymmen alkoi tänä syksynä. Monet sanovat, että tässä iässä ymmärtää katoavuutensa. Minä olen ymmärtänyt sen jo. Mutta huomaan yllättyneeni siitä, että olen tällä laella ja voin katsella molempiin suuntiin. Eteen emme juuri näe, mutta hitaasti käsitän, että minäkin saatan tulla vanhaksi.

Se on uusi ajatus.

IMG_9034.JPG

Yhä edelleen haluan tehdä pieniä asioita, nähdä niissä suuruuden ja merkityksen. En välitä suurista saleista tai hienoista museoista. En halua Louvreen, Vatikaanin museoihin, British museumiin tai Berliinin museosaarille. Olen kyllä käynyt niissä kaikissa, totta, mutta nähnyt vain vähän.

Etsin pieniä tarinoita, en suuria. Etsin niitä myös kirjoista ja oikeastaan kaikkialta.

IMG_9033.JPG

Ehkä viime vuosikymmen opetti tämän: suurin etuoikeus ja lahja on se, että saa pitää huolta lapsistaan ja lähimmistään. Olla heille olemassa.

Ympärilläni on paljon ihmisiä, sopivan matkan päässä. Silti tiedän, mitä on yksinäisyys. Perimmäinen, hirveä yksinäisyys. On monia tilanteita, joihin en halua joutua, koska en halua tuntea sitä. Siksi minusta ei ole yksinkulkijaksi eikä maailman valloittajaksi. (Syntyvätkö suuret tarinat siellä, missä on halu valloittaa?)

Koti on siellä, missä omat ihmiset ovat. Missä on sopivasti hälyä, mutta myös hiljaisuutta ja mahdollisuus vastarintaan (tämä on mukaelma kirjan nimestä): vapaus ja tehtävä.

 

 

Kuvat: Villa Lanten terassilta.