Kolmen naisen kirjeitä

Suvi Ahola, Nenne Hallman ja Ina Ruokolainen tutustuivat Sanomien toimittajakoulussa vuonna 1982, he ovat olleet ystäviä siitä asti. Nyt heidän kirjeenvaihtonsa on koottu kirjaksi alaotsikolla rakkaudesta, surusta ja luopumisesta (Into, 2022).

Kirja avaa lukijan eteen keskustelevan kirjeenvaihdon, jossa kuusikymppiset, eläkeiän kynnyksellä olevat naiset kirjoittavat siitä, mikä ajatteluttaa juuri nyt. He ovat eläneet parisuhteissa ja luopuneet niistä, saaneet lapsia, tehneet töitä ja käsitöitä, käyneet sienessä, laittaneet ruokaa, matkustaneet, kirjoittaneet, hoitaneet koiria, saattaneet.

Kirja on hyvää luettavaa: älykästä seuraa, jossa pääsee seuraamaan keskustelua kuin sivusta.

Kirja alkaa surusta: sisaren ja lapsuuudenkodin menettämisestä. Ina pyytää ystäviään Suvia ja Nenneä kirjoittamaan kanssaan – koska hekin ovat joutuneet luopumaan. Neljänkymmenen vuoden perspektiivin valossa voi pohtia, miksi on tehnyt ratkaisunsa, ”ja milloin elämä on vain kaatanut päällemme asioita, joita emme olisi valinneet”.

Elämät ovat olleet erilaisia, mutta jollain tavalla kaikki ovat kirjoittaneet. Kirjeenvaihdon alussa kirjoittajilla oli lista aiheista, joista he halusivat kirjoittaa. Jotkut toteutuivat, toiset eivät. Aloituskirjeessään Nenne kirjoittaa: ”Lupautuessani ajattelin, että tämä on viimeinen mahdollisuus. En tiennyt, mihin se johtaisi.”

Kirjan ensimmäisen luvun aiheena ovat Ihmissuhteet. Ensimmäisen pitkän kirjeen kirjoittaa Suvi Ahola – se on hurja taaksepäin katsominen pitkän avioliiton jälkeen. Mitä avioerossa tapahtuu, mistä avioliitossa oikein oli kysymys? Minkälaista on avioliiton jälkeinen yksinäisyys?

Ihmissuhteiden jälkeen naiset pohtivat ammatillista identiteettiään, taustan ja historian merkitystä, koronaa, oma peilikuvaa, ruokaa, koiraihmisiä ja viimeiseksi elämää (ja siitä luopumista, saattamista). Loppusanoissa he pysähtyvät hetkeksi lapsiin, äitiyteen.

Vaikka he kirjoittavat monista aiheista, paljon jää myös kirjoittamatta. Sodasta he eivät ehtineet kirjoittaa tähän kirjaan, mutta kenties seuraavaan? Monia muitakin aiheita jäi odottamaan seuraavaa kirjaa.

Mietin, mitä aiheita jäin eniten miettimään kirjan luettuani. Omituisesti, ehkä koiria, joista kaikki kirjoittavat lämpimästi, läheltä. Mietin myös sitä, mistä itse haluaisn kirjoittaa, jos kirjoittaisin tällaisia kirjeitä ystävilleni.

Ehkä: rajoista, yhteisöistä, yksinäisyydestä, metsistä, matkoista, uimisesta, ystävyydestä, kirjoista. Ainakin.