Sammalhuone

Olen käynyt retkillä metsissä, jotka ovat tuttuja ja rakkaita. Kerään mustikoita, vaeltelen. Ylitän puron, kiipeän rinnettä, polku mutkittelee kivien välistä. Mäen päällä joku nakkaa puusta kävyn ja melkein osuu.

Sammalhuone se metsä on, taivas auki ja seinät, kuitenkin huoneen tuntu. Vihreä ja harmaa ympärillä, sammal ja jäkälä. Syvä mustikan sininen.

Olen yksin ja en kuitenkaan ole.

Metsässä vasen käsi värjäytyy punaiseksi. Jään katsomaan sitä.

Miten hyvä ja vahva käsi se on. Se ei ole kirjoitus- tai piirustuskäsi, mutta se on kantanut ja silittänyt, pitänyt kiinni, pessyt peppuja, leiponut, ohjannut autoa ja pyörää.

Tänään se kannatteli minua vedessä, huuhtoutui puhtaaksi.

Sellaisia minun marjaretkeni ovat.

Tämänpäiväinen on metsistä paras, sinne voisin rakentaa talon. Sammalhuone se olisi.

Puron yli menisi silta, talo olisi tolppien päällä kuin Aasiassa. Lattiassa olisi ikkuna, siinä makaisi kuin laiturilla, katselisi ruovikkoon.

Kotona teen piirakan ja muistan: kun olin pieni, marjat pakastettiin maitopurkeissa. Päälle kirjoitettiin MUS, MANS, LAK, VAD.