Rauhaan laskeutumisen taito

Rauhaan laskeutumisen taito. Sitä kysytään nyt, kun pitkien arkiviikkojen sisään avautuu tämä viikko. Yksinkertainen, kevyt, ei-pitämisen, ei-lähtemisen, ei-täytymisen viikko.

Aika unohtaa ajan kulu. Miten?

Eilen katselin koulussa, kun syksyllä isänsä haudannut poika haki mustapukuisen äitinsä tanssiin. Ja tänään: kun tyttö tanssiaispuvussaan, juuri toipuneena, pää vielä paljaana hiuksista, istui portailla ja sanoi: On heikko olo.

Nyt he ovat kukin menneet omille mailleen, koteihin, joissa elämä on niin monenlaista. Joissa elämä jatkuu. Sellaisena kuin se tänään jatkuu. Kaikille meille, jotka hengitämme ja elämme. Tänään.

”Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn. Täällä ollaan vaan.” (Aleksis Kivi)

Täällä ollaan vaan.

Meillä kullakin omat surumme. Oma väsymys, oma ilo.

Oma ja yhteinen toivo.

 

 

Kuvissa Rauman Pyhän Ristin kirkko (maalauksessa Jeesuksen sukupuu) ja talo Vanhassa Raumassa.