Odotuksen hetki

On ensimmäinen adventti. Kuuntelin messua ja piirtelin laudalle ohuita viivoja: bysanttilaisen Kristus-ikonin jälkeen halusin palata siihen, mistä pidän eniten eli koptilaisen taiteen pariin. Jo monta kuukautta on mielessä soinut loppiaisvirsi: ”Taivaan kirkas tähti kerran/ tietäjiä itämaan / johdatteli luokse Herran / loistavalla valollaan…”

Sen tapahtuman halusin maalata. Yksi jouluaiheinen ikoni minulla oli, mutta annoin sen siskolle syntymäpäivälahjaksi. Nyt etsin uutta aihetta ja löysinkin. Tuohon kuvaan ja maisemaan kiteytyy paljon, siinä on toivoa ja iloa ja lohtua: taitekohta. Odotettu on täyttymässä, sen väkevän ilon ja samalla pyhään ja syntyvään liittyvän arkuuden tuntee. Siinä kohdassa on hyvä olla, katsella ja elää mukana.

Työviikon päätteeksi kävin Taidehallissa Marjatta Hanhijoen näyttelyssä (mistä kuvat). Miten joku osaa nähdä yksityiskohdat ja elämän arvokkuuden, sen vivahteet, niin tarkasti? Lumouduin.

Nyt viikonloppuna pääsin syntymäpäiville. Siitä illasta ja sen kohtaamisista riittää iloa pitkäksi aikaa. Että saa nähdä ystäviä ja sukulaisia, joiden kanssa on kulkenut yhtä matkaa vuosiskymmeniä. Että saa tuntea kiitollisuutta kaikesta siitä, mitä on ollut ja yhä on. Pysähtyä, katsella ympärilleen, hengähtää.

Muuten syksy on ollut omituista liikettä kohti tavallisempaa ja taas takaisin johonkin – ei entiseen, mutta yhä erilaiseen. Kuin eläisimme veitsen terällä – ja silti tästä elämästä on veitsen terä kaukana.

Se on siellä, missä lapsille ei riitä tuokaa, missä toivoa paremmasta on vain vähän. Missä aivan tavalliseen elämään kuuluu kouriintuntuva, todellinen pelko ja huoli.

Mummo nukkuu.

Olen ripustanut yhden tähden ikkunaan, en muuta. Poikani ehdotti, että se muu laitettaisiin joulukuussa. Tämä kaikki, adventtiaamun joulupuuro, Hoosianna, Avaja porttis, joulukalenterit, piparkakut – tuo tähän jo tutuksi käyneeseen aaltoliikkeeseen jotakin, rauhaa, toivoa, tyyntymystä.

Ajatuksen, että on muutakin kuin tämä hetki ja nämä kummalliset ajat.

”Sanan valon anna paistaa,/ kaikki kansat tavoittaa,/ että kaukaisinkin maistaa / armon uutisleipää saa…” (Virsi 46, sanat Elias Lönnrot)