Heinäkuussa 2021 luettua

Ljudmila Ulitskaja: Sielun ruumis (Siltala 2021)

Kirja on pieni kertomuskokoelma, ja taattua ja vastaansanomatonta Ulitskajaa. Aiheet ovat tuttuja: tavallinen mutta absurdi venäläinen arki, katoavaisuus, rakkaus, kuolema, vanhemmuus, yksinäisyys…

”Aleksandra Vikentjevna oli suorittanut velkansa luonnolle synnyttämällä maailmaan kaksi tytärtä, minkä jälkeen hän tuntui tyystin jättäneen naiseuden taistelutantereen taakseen. Hän oli tutkija ja kertoi mielellään itsekin vanhaa kaskua, jonka mukaan naistutkija on kuin jalopeura: ei sen paremmin jalo kuin peurakaan. Tämä oppinut otus kirjoitti artikkeleita ja kirjoja, luennoi yliopistoissa ja konferensseissa ja omasi maailmanlaajuisen maineen alan tutkijapiireissä eli siinä ihmiskunnan erityisosassa, joka oli hurahtanut kirjaimiin yhtä vahvasti kuin hän itse. Akateemikon arvokin hänellä oli joissain ulkomaisissa akatemioissa.

Sukupuolensa perustunnusmerkein varustetut tavalliset miehet eivät koskaan ottaneet pesiytyäkseen tähän perheeseen.”

Terhi Rannela: Kirjeiden lumous (Karisto, 2021)

Jostain syystä suhtauduin ennakkoluuloisesti tähän kirjaan. Miten kirjeistä voisi kirjoittaa kiinnostavan kirjan? Minkälainen kirja se olisi?

Tämä kirja oli kuitenkin hyvä. Siinä on kolme osaa, joissa on kaikkiaan 26 pientä kertomusta. Ensimmäisen osan aiheena ovat kirjeet käsinkirjoitettuina, oikeastaan esineinä. Toisessa osassa tarkastellaan kirjeiden sukulaisuutta päiväkirjojen kanssa, kirjoittamisen merkitystä kuuntelijana. Kolmannessa osassa aiheena on lukemistaito, selvän saaminen, ymmärtäminen.

Löysin kirjasta myös matkakohteen, joka on Vermeerin kotikaupunki Delfti Hollannissa.

Victor E. Frankl: Logoterapia – avain merkitykselliseen elämään (Lyhytterapiainstituutti, 2005)

Jos haluaa saada kokonaiskuvan logoterapiasta, on melko vaikean haasteen edessä. Todennäköisesti paras opas olisi Franklin varhainen teos Ihmisyyden rajalla laajennettuna versiona. Useimmat Franklin teokset ovat otsikoimattomia luentoja. Tämä teos yrittää luoda kokonaiskuvaa: kuvata perusteita, esitellä sovelluksia ja koota yhteen aihepiirin.

Minulle kiinnostavinta antia olivat kuvaukset terapiaistunnoista ja Franklin tekniikasta sekä luku, jonka aiheena oli uskonnon ja logoterapian suhde.

Pirkko Soininen. Valosta rakentuvat huoneet (Bazaar kustannut, 2021)

Tämä romaani on sukua Soinisen edelliselle romaanille Ellen, joka kertoi taiteilija Ellen Thesleffin tarinan. Nyt aiheena on arkkitehti Wivi Lönn (1872-1966), jonka kasvua tehtäväänsä, opintoja ja erityisesti työtä Soininen kuvaa. Lönnin töitä löytyy erityisesti Jyväskylästä ja Tampereelta.

Soininen kuvaa Lönnia osana aikaansa ja sen ihmisiä. Tärkeitä ihmisiä ovat kollega Armas Lindgren ja kumppani Hanna Parviainen. Suuressa roolissa ovat myös äidit, sekä Lönnin että Parviaisen. Jäin erityisesti miettimään Lönnin uran kaarta, joka oli intensiivinen mutta melko lyhyt (n. 15 vuotta). Soininen kuvaa kiinnostavasti Lönnin profiilia arkkitehtina ja hänen määrätietoista mutta konfikteja välttävää luonnettaan.

Leena Krohn: Mitä en koskaan oppinut (Teos, 2021)

Tämän kirjan nimi voisi olla Havaintoja ja ajatuksia kirjailijan elämästä. Se on esseekokoelma, joka tutkii kirjailijan elämää. Se ei ole omaelämäkerta, mutta sen aiheet liittyvät koettuun elämään. Krohnin havainnot ovat virkistäviä, tarkkoja, pysäyttäviä. Hän tutkii muistojaan, oman ajattelun kehittymistä, maisemia, kaupunkia, läheisiään.

”Äitini kirjoitti runoja ja lastenkuunnelmia, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi aikaa, itsevarmuutta, tahtoa eikä kunnianhimoa ryhtyä kirjailijan uralle. Kirjailijaksi hän oli liian hyvä ihminen.”

Krohn kirjoittaa kouluvuosistaan, psykologian opinnoista, tietoisuudesta ja ajasta.

”Suuressa suomalaisessa päivälehdessä yliopiston lehtori on ilmoittanut, että sananvapaus on nyt laveampi kuin koskaan ennen. Rohkenen olla eri mieltä. Tilanne näyttää Suomessa huonommalta kuin 70-luvulla, jolloin se oli myös huono.

… Uusi etiketti on voittamassa sijaa kaikissa länsimaissa. Joka ei sitä opettele, saa kärsiä. Häntä tullaan rankaisemaan, ei aina juridisin tuomioin, mutta usein vielä ankarammin canceloimalla, boikotoimalla ja sensuroimalla, häpäisemällä hänet sosiaalisesti ja/tai riistämällä hänen ansaintamahdollisuutensa. Julkisuuden sattumanvaraisuus ja sosiaalisen median pikatuomiot ja fanaattiset huutokuorot vaikuttavat yhä dramaattisemmin ihmiskohtaloihin. Anonymiteetti takaa uudelle inkvisitiolle sen tuomiovallan. Toisinajattelija on nyt väärinajattelija. Mutta vanhaa suvaitsemattomuutta on paha voittaa uussuvaitsemattomuudella.”

”Jos turvallinen tila on sellainen, että kaikki ovat siellä yksimielisiä, haluan sieltä ulos.”

Ihanat Miina Äkkijyrkän lehmät löytyivät Vuohijärven Luonto- ja kulttuuritalosta, matkalta Mäntyharjulta Valkealaan. Rakennus on entinen kirkkotila, siinä on myös hyvä pieni kahvila.