Kirjoittamisen luonteesta – seitsemän vuotta Katveita

Muistan selvästi sen huhtikuisen päivän, jolloin aloitin tämän blogin. Vuosi oli 2014, olimme Belgian Leuvenissa ensimmäisessä kodinvaihdossa. Siellä oli hyvin lämmintä, kevät puhkeamassa.

Meillä oli vaihtokotina kolmekerroksinen viihtyisä kaupunkitalo. Se oli ensimmäinen kokemuksemme sellaisesta talosta – sittemmin tajusimme, että juuri sellaisia ovat talot eurooppalaisissa kaupungeissa. Ne ovat toisiinsa kiinni rakennettuja rivitaloja, usein kapeita ja korkeita. Jokaisella on oma pieni tai aivan pikkuruinen piha. Kodinhoitohuoneita ei ole, kellari on, portaat nousevat suoraan eteisestä yläkertaan.

Leuvenissa ja sen ympäristössä oli hienoja luostareita, lehtimetsiä, begiinien asuinalueita. Teimme retkiä, myös Ranskaan, ja nautimme olostamme. Blogi sai alkunsa olohuoneen valkoisella sohvalla, jota ei saanut siivotessa siirtää, jottei se hajoa. Niitä blogin alkutaipaleen kuvia on yhä ihanaa katsella.

Tuossa ensimmäisessä kirjoituksessa määrittelin blogini sisällön näin: Kirjoitan tänne retkistäni, kirjoista, paikoista, elämästä. Muistoista ja muistamisesta. Ilosta ja levosta.

Ehkä niin on tapahtunut.

Minulle tämä on ollut paikka, joka on auttanut muistamaan. Kun kirjoittaa, joutuu miettimään, mikä on merkityksellistä. Jos mikään ei ole, kirjoittamisesta ei tule mitään.

Sellaiset päivät, paikat, kirjat katoavat. Se ei katoa, mihin syntyy suhde, mikä on, jollakin tavalla. (Ehkä ajattelen näin myös oppimisesta, ja opettamisesta).

Jos kirjoitan hyvin henkilökohtaisista asioista, kirjoitan siten, etteivät edes lähimpäni tunnista tapahtumia kirjoitusten takana. Niin on hyvä. Yksityisestä voi tulla yleistä, sillä tapaa.

Tai olla tulematta.

Ehkä tuo on hyvä määritelmä: haluaisin kirjoittaa merkityksellisistä asioista. Mutta aina elämä ei ole sellaista vaan peittyy, painuu sälän ja pitämisten alle. Silloin merkityksellistä on se arki, joka siitä nousee – se, miten sitä elää.

Jos elää itsenään, on olemassa. Jos yrittää olla joku muu, häviää.

Täältä löydän tärkeimmät runot, muistiinpanot (myös sellaiset, joita voin käyttää töissä) ja orastavat ajatukset. Usein aloitan kirjoittamaan tietämättä, mitä kohti olen menossa. Kirjoittaessa ymmärrän, ja kaikki käy selkeämmäksi.

Jotkut lukijoistani ovat kulkeneet mukana kauan, jo Pappilan portailta -blogista lähtien. Lukijoissani on satunnaisia pistäytyjiä, pitkään mukana kulkeneita ja ihan uusia ihmisiä. Kirjoituksista on syntynyt monia ajatusvaihtoja. Olen kuullut uusia näkökulmia, erilaisia kokemuksia, kirjavinkkejä, käyntikohteita. Se kaikki on ollut tärkeää.

Katveita on katveessa: sitä ei löydä risteyksistä. Voi löytää, vahingossa. Voi syntyä kohtaaminen, josta tulee tärkeä.

Kiitos niistä kohtaamisista, lukijani.