Anna meille, tarkoitan: älä ota pois

Eila Kivikk’ahon Muuan isämeitä on tärkeä rukous:

”Anna meille,
tarkoitan: älä ota pois.
Vaikeaa lastesi luopua ois.

Elämäämme helpottaa 
vaikk´et yhtään vois,
tätä pientä onneamme
älä ota pois.”

(Eila Kivikk´aho)

Sitä olen ajatellut näinä kummallisina päivinä, iltoina, kun kävelen pellon reunaa, on pimeää, tähdet. Järven pinnassa ihmisten kotien valot. Siellä, täällä.

Lehdet ovat poissa, hentojen runkojen taitse näkyy kauas, jotakin, mikä ennen oli piilossa.

Tämä on ollut monenlainen vuosi.

Haurautta, jota ennen tuskin huomasimme. Päiviä, joita ei tohdi ajatella eteenpäin. Luottamusta, joka yhä nousee, kuin ruoho talven alta. Tottumusta, joka on hämmästyttävää. Miten pian me totuimme elämään tätäkin elämää, näkemään siinä myös levollista ja hyvää.

Valoa ja kirkkautta, tässäkin marraskuussa, ihmeen kaltaista. Sinistä!

Silti: kukaan ei voi aavistaa toistensa suruja. Ei levottomuutta, pelkoa.

Miten ihmeellistä, että on metsiä, joissa voi kulkea epätoivon lävistämänä – ja ilossa, joka näkee kaiken toisin.

Metsissä minäkin olen kulkenut, kaikenlaisina päivinä.

Kiitos metsistä, kiitos ihmisistä, joiden lähellä on hyvä. Kiitos rakkaistani ja kaikesta, mitä heissä saan. Kiitos työstä, joka tuo leivän.