Valon, lämmön ja levon ikävä

IMG_8997.JPG

Kun katselen näitä kuvia, tunnen iholla lämmön ja valon. Juuri niitä on nyt ikävä. Ikävä silloin, kun lähtee pyöräilemään työhön ja on vielä aivan pimeää ja hyvin kylmää.

Pimeät aamut ovat ihmeellisiä, on vielä hiljaista ja taivaalla on vain hento valon kajastus. Matka taittuu helposti, mutta työpaikalle päästyä palelee vielä kauan. Ja kotona, kun on palannut töistä.

Valoa ja lämpöä ikävöi myös silloin, kun päivät ovat pitkiä ja loputtoman täynnä pieniä velvollisuuksia. Suuret ovat helpompia, ja selkeämpiä. Pienistä muodostuu katoavan sälän virta, joka ei koskaan lopu. Pöydällä on pieniä lappuja, kirjoitan tehtäviä yli, uusia tilalle.

IMG_8998.JPG

Tämä lokakuu on ollut vaikeiden ilmastouutisten kuukausi, joka on pakottanut pysähtymään myös omien valintojen äärelle. Vielä enemmän se on pakottanut pysähtymään nuorten kokeman ahdistuksen äärelle.

Miten kohdata se? Miten antaa valmiuksia toivoon ja toimintaan? Molemmat ovat välttämättömiä ja kenties ainoa mahdollisuus.

IMG_8999.JPG

Tarvitsemme toivoa ja luottamusta, ja näkyä tulevasta.

Näky tulevasta on eri aikoina erilainen, eri elämänvaiheissa erilainen. Joskus oli tärkeää nähdä ja kohdata uutta, aina uutta. Nykyisin etsii enemmän kodilta ja levolta tuntuvia paikkoja, joissa voi olla kokonainen. Paikkoja, jotka ovat kyllin tuttuja.

Kuvien Spoleto on sellainen paikka.

IMG_9005.JPG

Tämä oli vasta kolmas matkamme sinne, mutta siellä on aina kotiinsaapumisen tuntu. Tutut kujat ja kadut, maisemat, vuoret, kumpuilevat polut, illan valot.

Ensimmäinen kerta oli seitsemän vuotta sitten, perheen kesken. Silloin tapasimme suomalaisen perheen, joka kertoi tulevansa joka kesä lomalle Spoletoon. He ajoivat matkan autolla kolmessa päivässä ja viettivät koko loman Spoletossa.

He kertoivat vuosittain miettivänsä muitakin vaihtoehtoja, mutta päätyvänsä aina Spoletoon. Silloin ihmettelin sitä, nyt en enää. Minäkin voisin mennä jokaisella lomalla Spoletoon.

IMG_9015.JPG

Kun menee tuttuun paikkaan, ei lähteminen ole niin vaikeaa. Matkustaa kodista kotiin, ja on siksi matkallakin vähän kotona.

Samassa maailmassa.