Kesät ovat erilaisia

Juhannus on alkukesän puolella, mutta silti se on jonkunlainen kesän taitekohta, valoisa sydän, jonka jälkeen tuoksut, maut ja värit muuttuvat erilaisiksi. Minulle kesän ensimmäiset viikot ovat tärkeimmät: puhtaat, vahvat värit, hennosta syväksi kääntyvä vihreä. Alku: taitteeseen on vielä matkaa.

Kesät ovat erilaisia, silti katselen niitä osana samaa jatkumoa. Se syntyy valon ja kukkien ympärille. Kielot, tuomet, kurjenpolvet, ruusut, lupiinit, horsmat…

Niiden kaikkien tuoksuissa ja väreissä on muistoja toisista kesistä.

Edellinen valokuvakirjani päättyi viime kesään. Jos nyt tekisin uuden, se alkaisi elokuusta ja olisi kouluvuoden ja tämän alkukesän mittainen.

Miksi minusta tuntuu, ettei tämän vuoden muistoista synny lineaarista jatkumoa, ei ehjää tarinaa?

Voisin kyllä koota ne kirjaan, mutta sivuille olisi kätkettyinä paljon sellaista, mitä lukija ei näkisi. Mitä en ehkä itsekään ymmärtäisi.

Aika ei ole samanlaista.

Se on monenväristä ja tuoksuista, se rakentuu muistoista ja uudesta, tavallisesta jokapäiväisestä ja yhtäkkisestä ainutkertaisesta. Se on onnellista ja hyvää ja tuskallista ja vaikeaa.

On kuvia, jotka poistan tallentamatta (hetket silti ovat, vaikka kuvia ei). On kuvia, joita en voi laittaa samaan kirjaan. Hetkiä, jotka mielellään unohtaisin.

Elämä on kuitenkin yksi ja siinä samassa elämässä ovat nämä kaikki kerrokset.

Jokin syvä maaperä, joka välähtää esiin, peittyy taas. Kirkas ulappa, kuin näky, joka saa luottamaan huomiseen.

Ihmeellinen keveys, joka valtaa mieleen metsässä, merellä, uidessa kirkasta vettä.