Jouluahdistuksesta iloon?

IMG_0126[3509]

Koulusyksy sulkeutui. Kävelin Tuomaan markkinoille, kiertelin Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisiä. Poikkesin Kirjava lintu -antikvariaatissa. Tapasin rakkaan ystävän. Kun kotimatkalla pysähdyin kirjaston eteen, avautui valkoisen kirkon taakse sininen taivas. Valo, lupaus keväästä.

Kävi kuten aina. Äkkiä katkenneen kouluarjen jälkeen tulee hämmennys, sitten ahdistus. Ahdistus, joka täyttää koko olemuksen ja sulaa hitaasti.

Tekeminen auttaa, sanoo mies. Mutta en halunnut tehdä mitään.

IMG_0130[3498]

Sitten alkoi sellainen tekemisen virta, ettei siitä voinut pysyä sivussa. Kaksi rieskataikinaa, kaksi hiivaleipätaikinaa, monta uunillista pizzaa, foccacia-leipiä.

Voi sulaa lämpimällä leivällä. Eikä ole mitään parempaa.

Illalla veimme lahjoja, lämmitimme saunaa. Lapset koristelivat kuusta. Kukaan ei jaksanut siivota loppuun, mutta se ei haitannut.

Olkoon nyt tämä hetki, ei enempää eikä vähempää.

IMG_0131[3494].JPG

Jouluun kuuluu paljon asioita, joista en pidä. Kaipaan yksinkertaisuutta, vuosi vuodelta enemmän.

Perinteet voivat kahlita ja vieraannuttaa. Saada joulun tuntumaan esitykseltä, jossa kullakin on oma roolinsa. Sen takana tapahtuu muuta.

Mutta perinteet voivat myös kantaa. Laulut voivat kuljettaa mukanaan sellaista, johon voi astua kuin tuttuun virtaan, olla turvassa siinä.

Sellaisena kuin on.

IMG_0148[3496].JPG

Tämän vuoden syvä ilo on ollut oma saari, joka on kulkenut mukanani koko vuoden ja tuonut mukanaan paljon hyvää. Hiljaisuutta, omaa tilaa, väljyyttä. Peilin, jota vasten voi katsella omaa elämää ja tätä merkillistä aikaa.

Tutkimusretkilläni olen löytänyt naisen, joka eli miltei sata vuotta sitten. Myös hän etsi ja tarvitsi omaa aikaa. Kulki huolten ja huolettomuuden välillä, turvautuen, toivoen, epäillen.

Joulun alla hän lauloi samoja lauluja kuin minä nyt, sanat vain olivat hiukan toiset: ”Ilmestyi paimenille Enkel’ taiwahan, Hän iloisen toi heille Yöllä sanoman. Eija! laulamme, Lunastetut olemme Kuolon kahlehista!”

Se on tuttu virta, aina sama. Paikka, jossa voi olla. Esittämättä mitään. Yksin, yhdessä.