Lohdutus

P1010023

Kesä on taittunut syksyyn. Opettelen käyttämään uutta kameraa, katsomaan maailmaa sen linssin läpi. Se on vaikeaa, tuskastun, mutta tarvitsen linssini. Haluan rajata maailmasta yhden kohdan, katsella sitä rauhassa.

Kesä on ollut hyvä, retkistä ja olemisesta täysi, mutta minulla on metsäikävä. Ikävä sammaleiseen vihreään, katveeseen, siimekseen. Nähdä punertuvat pihlajanmarjat ja puolukat, olla kateissa.

P1010025

Ajattelen hellästi meitä, ikäisiäni ihmisiä, tässä taitteessa. Kun osana on saattaa ja luottaa, pysyä olemassa ja samalla hakea omaa, erilaista paikkaa. Kun käsittää nämä rajalliset päivät ja tietää, että se on kaikki, mitä täällä on.

Nämä hetket.

Kun rohkeus tai terveys tai luottamus tai toivo eivät ole itsestäänselvyyksiä – vaan jotakin muuta. Ihmeitä.

Kaikilla ei terveyttä ole, mutta on silti rohkeus ja luottamus ja toivo, tai edes jokin niistä. Miten?

P1010026.JPG

Kaikilla meillä on salaiset surumme tai huolemme. Ei niistä kaikista tarvitse puhua, mutta sanoisiko kuitenkin, että niitä on. Muistaisi, että toisinaan on yksin ja ulkopuolinen sekin, joka näyttää kulkevan valossa.

Missä on lohdutus?

Onko se siinä, mikä on yhteistä ja jaettavissa?

Autius ja suru ja yksinäisyyden pelko. Tekemisen ilo, muistot. Leivän tuoksu. Kädet hartioilla ja selässä ja niskassa. Taju turvasta, joka ei ole ihmisissä.

Laulu, joka on kulkenut mukana läpi elämän.

P1010031

Tässä kesän taitteessa on paljon iloa.

Työ, johon palata, Polkupyörä ja metsä, jossa voi polkea. Koti ja sen ihmiset. Ystävät. Nuo tielleni siunatut, joille voin rehellisesti kertoa, missä tänään kuljen.

Luottamus ja rohkeus, joita voi opetella.

Toivo.

P1010034

Meillä kaikilla, iloisilla ja surullisilla ja huolettomilla ja huolia kantavilla, on vain tämä sama hetki. Sen tekemiset ja askeleet, sen armo.

Voi tehdä sen, mikä tässä ja tänään on mahdollista.

 

 

 

 

Kuvat kesän viimeiseltä retkeltä, jonka tein ystäväni kanssa: Mustion kartano – Fagervik – Hvitträsk.