Tämä sydäntalven hetki

Miten erilaisia voivat joulut ja joulunalukset olla!

Yksi kuitenkin pysyy: joululoma alkaa aina yhtä yllättäen, kesken lauseen. Vahvassa liikkeessä oleva pyörä, tai oikeastaan kokonainen juna, pysähtyy kuin seinään. Sitten –

Erilaista on se, että tänä jouluna moni joutuu viettämään aattoa erillään perheestään sairastumisen tai karanteenin vuoksi. Yksin!

Ajatukseni voisivat kulkea muuallakin, mutta viime päivinä ne ovat kulkeneet oppilaideni luona. Sen yhden, joka sanoi, ettei enää jaksa seurata uutisia. Niiden toisten, joiden elämään avautui aivan yllättäen erämaa, ainutkertainen, kaiken pelkistävä.

Ja niiden kaikkien, jotka yhä elävät tätä pitkää suomaisemaa vailla toivoa muusta.

Nyt ei ole tarpeen murehtia paljosta, tai oikeastaan mistään. Voisi tarttua siihen, millä on merkitys. Millä on?

Tämä sydäntalven hetki on, vaikka sitä ei voisi kokoontua juhlimaan. Juhla voi olla monenlainen. Se syttyy helposti sinne, missä on pieniä lapsia. (Kaipasin heitä, kun kiinnitin kuuseen kynttilöitä).

Niin pelkistyy viiva, häviävät kaukaiset maisemat.

Jää se, mikä on tässä.

Joulussa on odotusta, täyttymyksen kaipuuta, toivoa. Katse kohdistuu tähteen, pimeyden rajalle, johonkin joka pian koittaa.

Tänä jouluna sitä toivoa ei tarvitse kuvitella, sen tuntee. Sitä toivoa, iloa, meille kaikille.

”Sun puolees, Jeesus, veljemme,
nyt ylennämme mielemme.
Rauhanruhtinaamme,
voit lohduttaa ja uudistaa.
Sinulta me saamme
jo uuden riemun hunajaa.
Anna, kuninkaamme,
voimaa rakastaa.”

(virrestä 18)

Kuvat viimeisten työpäivien retkiltä Kaupunginpuutarhaan ja Kansalliskirjastoon (jossa tulin ensi kertaa kunnolla katsoneeksi Rotundaa alhaalta ylös).