Vapaus – tuuliviirin vai kompassin vapautta?

IMG_20191122_132933

Ehkä pienet matkat ovat parhaita: johonkin kyllin tuttuun, helposti. Paikkaan, jossa osaa kulkea mutta silti yllättyy.

Kodin huolet unohtuvat, silti ei tarvitse olla huolissaan. Ei jännittää lentämistä tai löytämistä. Voi kulkea kohti jotakin ja löytää aivan uuden polun, sisäpihan, kahvilan, museon. Tai ihmisen.

Hän oli tullut kaukaa Meksikosta kylmään pohjoiseen. Viimeksi kohtasin hänet Turussa samanlaisessa luostarissa. Nyt hän oli täällä, taas palvelemassa minua. Kun kadotin luostarin avaimet ja sitten löysin ne, hän huudahti: Jumalalle kiitos! (Ehkä hän ehti rukoilla niiden puolesta?)

IMG_20191121_130042

Vanhan kaupungin kujalta löysin tuttuja maalauksia, kodin piirin, pelakuut ikkunalla. Samovaarin ja odottavan nojatuolin.

Pienessä viehättävässä Adamson-Ericin museossa oli vieraita Järvenpäästä. Kylässä-näyttely täytti kolme salia Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin töillä.

Ei lähtemisen tai menettämisen pelkoa, tyven.

IMG_20191121_130116

Piritan tien varresta löytyi uutta.

Kun Viro täytti sata vuotta, nousi rantaan muistomerkki, nimeltään matka. Siihen on kirjoitettu kommunismin uhrien nimiä pitkään, nousevaan käytävään.

Viro menetti viidenneksen väestöstään neuvostoterrorille.

IMG_20191123_094032

Matka-muistomerkin yläpuolella avautuu kotipiha, turvapaikka.

Mustat seinämät kertovat menetyksistä lyhyin kertomuksin, nimin, paikoin ja kartoin. Rinne on todellinen muistojen ja muistamisen keskittymä, sen toisella puolella avoin ja aava ulappa, saapuvat ja lähtevät laivat.

IMG_20191123_095205

Sama kertomus jatkuu Miehitysten ja vapauden museossa Toompeanmäen kupeessa. Näyttely on hieno, se kannattaa kulkea kuulokkeiden kanssa kaikessa rauhassa. Oli oma huone neuvostovallalle (kuvassa alla sensuroituja kirjoja) ja niille muille, viedyille ja lähteneille.

Jäin miettimään kotia, vapautta elää ja rakentaa kotia.

Erään itään viedyn tärkein muisto Siperiasta oli pieni puinen pulikka, jota saattoi käyttää tekemiseen. Se oli tärkeää, tekemällä asettuminen, kodin hauras tuntu.

IMG_20191121_112842

Näyttely ei antanut mitään valmiina vaan pakotti asettumaan erilaisten virolaisten asemaan. Seisomaan hyisen meren rannalla pienen soutuveneen vieressä, mukana se minkä saattoi ottaa. Astumaan varovasti keinuvaan, ahtaaseen junavaunuun matkalle kauas, yksin.

Vaikeat valinnat olivat käsinkosketeltavia – oli pakko miettiä mitä itse tekisi, jos tarjolla olisi vain huonoja tai vielä huonompia vaihtoehtoja.

Näyttelyn viimeisessä tilassa oli nykyvirolaisia pohtimassa vapautta. Heidän äänensä saattoi kuulla kuulokkeista, edessä seisoi videolle kuvattu kertoja, kuin elävänä. Yksi kertojista oli Baltian katolinen piispa Philippe Jourdan. Hän mietti, mitä vapaus oikein on.

Kumpi on suurempaa: tuuliviirin vapaus, joka menee minne tahtoo, vai kompassin vapaus, jolla on elämässään selvä suunta?