Syksyn lukupäiväkirjaa 2019

P1010592

Tehän tiedätte ajan 1994 (Tyyne Saastamoinen)

Ilahduin, kun löysin taas tämän pienen sinikantisen kirjan mökkipaikkakunnan kirjastosta. Sivut olivat yhä taitoksissa niistä kohdin, joilta ne viimeksi taitoin (aivan pienet kulmat vain). Tämä on ehkä rakkain Saastamoisen kirjoista. Sivuja lehteillessä kävelee tutuissa huoneissa, katselee ulos uusista ikkunoista: ”sain tämän kartan tutkittavaksi jo lapsena / etsin tietä kotoa pois ja kotiin / ja aina yhä kauemmas”. Tai ”lyhytsiipinen lentää lokki / minä vain minä vain / ja veden avaruus / rannalla / ikuisuutta vasten minä seison / tyhjät taskut, tyhjät / kädet taskuissa.”

Valvomo 2016 (Leeni Peltonen)

Kotilieden entisen päätoimittajan sujuvasti ja omiin kokemuksiin pohjautuen kirjoitettu kirja univaikeuksista. Peltonen tarkastelee unta ja valvomista monipuolisesti – parasta ovat hänen omat kokemuksensa ja sinnikkyytensä tutkia aihetta ja etsiä siihen ratkaisua. Kirjan luettuani ymmärsin, ettei minulla ole uniongelmaa, ajoittain vain nukun huonosti. Eikä se haittaa.

Tanssikaa! 2019 (Riitta Jalonen)

Tämä romaani alkaa kuin itkuvirsi, jo etulehdellä, kuin kehtolaulu tai viipyilevä runo. Jalonen kirjoittaa sukupolvien taakoista, lapsen selviytymisestä niiden kanssa. Ihmisistä, jotka olivat vahva osa perheen elinpiiriä, mutta joita ei enää ole. Koti on kansoitettu olevilla ja olemattomilla – miten heidän kaikkien kanssa eletään? Jalonen kirjoittaa niin sisältä, etten aina päässyt mukaan. Kuitenkin kirja on tärkeä ja hyvä.

P1010594

Oton elämä 1-2 2011, 2016 (Claes Andersson)

Otosta kertovat kirjat ovat omaelämäkerrallisia romaaneja, joiden aiheena on työ, kirjoittaminen, muistot, unet, terapia ja kirjat, muun muassa. Isossa roolissa ovat erilaiset tilat: työhuone, koti, kotitalo, naapurihuoneistot, kadut, autot, kuppilat, baarit, kasinot, teatteri, jalkapallokatsomo. Pidin ensimmäisestä kirjasta enemmän kuin toisesta, jossa Otto on hermostuneempi ja sairaampi, turhautuneempi (hänellä on aina rahat lopussa). Andersson provosoi, kirjoittelee kepeällä kädellä ja väliin harkitusti, sillä samalla tavalla kuin vaikutti elävän. Arvostan sitä, että hän jättää hienotunteisesti elämänkumppaninsa vain mainintojen tasolle: kunnioittaa hänen yksityisyyttään.

Elämän tikapuilla 1995 (Anne Tyler)

Syyslomalla löysin yöpaikan kirjahyllystä tämän vanhan tutun. Kuinkahan monessa Tylerin kirjassa keski-ikäinen nainen ottaa ja lähtee, tai miettii lähtevänsä? Hän kietoutuu kodin merkillisiin ihmissuhteisiin, havahtuu kysymään, kuka oikeastaan on, lähtee tai pohtii lähtemistä. Tyler on mestarillinen ja lohdullinen arjen kuvaaja, kuin luotettava ystävä, jonka parissa tietää viihtyvänsä, vaikka häneen joskus väsyisikin (ja se on aika paljon sanottu).

P1010600

Sommitelmia ja kiepsahduksia: Nomadisia kirjoituksia tutkimuksen tulemisesta (ja käsityön sukupuolisopimuksesta) 2014 (Hanna Guttorm)

Tätä merkillistä väitöskirjaa suositeltiin minulle kirjoittaessani artikkelia. Se on yritys tutkia koulun käsityötä koskevaa sukupuolisopimusta, mutta siitä tulee aivan muuta – kirjoitelma tutkimuksen kirjoittamisen vaikeudesta, vallankäytöstä, sanomisen mahdottomuudesta. Kirja on kiinnostavaa ja jopa viihdyttävää luettavaa, välillä se toistaa itseään – se on varmasti herättänyt keskustelua ja aiheuttanut päänvaivaa esitarkastajilleen (vastaväittäjä oli Juha Varto). Kirja päättyy rakkauskirjeisiin, joita tutkija lähettää tutkimukseen liittyville ihmisille (jotkut ehkä olivat, eivät kaikki).

Kurinalaisuutta ja kuvittelua. Näkökulmia luovaan tietokirjoittamiseen 2017 (toim. Emilia Karjula ja Tiina Mahlamäki

Kirja on artikkelikokoelma tietokirjoittamisesta, joka on otteeltaan luovaa ja irrottelevaa, aisteja hyödyntävää, esseemäistä. Kirjoittajat lähestyvät aihettaan monipuolisesti ja käytännöllisesti. On hauskaa lukea asiantuntijuuden osoittamisesta somessa, historioitsijasta tositarinaa etsimässä (Teemu Keskisarja) tai vaikkapa hyvistä aloituksista. Artikkeleissa on kirjoitusharjoituksia, kirja on hyvin toimitettu, mutta taitto voisi olla paljon parempi: levollisempi, väljempi. Suositeltavaa luettavaa kirjoittajille, jotka haluavat laajentaa ja monipuolistaa ilmaisuaan ja saada käytännön opastusta tietokirjailijan (tai tutkijan) arkeen.

P1010599

Minun ikioma kultani 2019 (Gabriel Tallent)

Tämän kirjan lukeminen kannattaa aloittaa viikonloppuna, aamulla, että sen ehtii lukea loppuun ennen iltaa. Kirja on hämmästyttävän intensiivinen, väkevä, hurja, uniin tuleva. Se on sukua Tara Westoverin kirjalle Opintiellä – molemmissa on vainoharhainen, väkivaltainen isä, joka halua elää yhteiskunnassa omilla säännöillään. Kirjan päähenkilö Turtle oppii elämään isänsä säännöillä, ja lopulta voittaa hänet juuri niillä.

Kirjassa on monta ihmissuhdetta, joihin pysähtyy, jotka pelastavat ja parantavat Turtlea vähä vähältä: Jacob, Anna, Cayenne, Brett – jollain tapaa myös arvoituksellinen ukki. Eniten jäin miettimään pientä Cayenneä.

P1010596