20 kirjaa karanteeniin

Mitä kuuluu, kysyin äidiltäni. Huonoa, parahti äiti. Hänen päiviensä ilo ja virkistys ovat äänikirjat, mutta soittopäivänä hän oli kuunnellut loppuun Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet ja aloittanut Kristin Hannahin Satakielen. Molemmat ovat hyviä kirjoja, mutta eivät parasta kuunneltavaa kotikaranteeniin sidotulle.

Minkälainen olisi hyvä karanteenikirja?

Minusta karanteeniin sopivat kirjat, jotka nostavat arjen yläpuolelle, tuovat uusia ajatuksia, kuljettavat erilaisiin maisemiin ja tuovat hyvää mieltä. Kirja voi olla viihteellinen, mutta sen pitäisi olla hyvin kirjoitettu. Tässä tilanteessa jättäisin lukematta monta sellaista kirjaa, joita tavallisessa arjessa lukisin.

Lupasin äidille, että kokoan listaa kirjoista, joita voisin suositella. Tutkin omia lukupäiväkirjojani ja poimin mukaan aikaisempiin postauksiin kirjoitettuja lyhyitä kuvauksia. Lista on äidilleni, ja sinulle, lukijani (vanhoille lukijoille tässä ei taida olla mitään uutta). Olen jättänyt pois monta hyvää – ehkä niitä ei ole hyvä lukea nyt, mutta myöhemmin taas.

Jo Baker: Longbournin talossa (2014)

Tämän kirjan tunnelma jäi pitkäksi aikaa mieleen. Kirja on poikkeuksellinen: se on vastapari Jane Austenin teokselle Ylpeys ja ennakkoluulo. Kirja kertoo saman tarinan palvelusväen näkökulmasta. Alkuun ajattelin, että tämä ei voi onnistua. Mutta kyllä, Baker onnistui kuitenkin.

Homer Hickam: Takapenkin Albert (2015)

Tositarinaan perustuva merkillinen matkakertomus 1950-luvun Amerikasta ja pariskunnasta, joka lähtee palauttamaan alligaattoria etelään. Kirja inspiroi minua paljon ja sai aikaan sekä kirjoittamisiloa että uusia ajatuksia. Se myös nauratti ja hykerrytti ihmeellisine käänteineen.

Victoria Hislop: Elämänlanka (2011)

Hislopin Saari-romaani kertoi Spinalungan leprasaaren tarinan ja siitä tehtiin suosittu 26-osainen sarja Kreikan televisioon. Tarina kulkee läpi 1900-luvun ja avaa kiinnostavasti Kreikan historiaa. Hislop on taitava kertoja, mutta välillä kirjan tahti on hengästyttävä. Kirja avarsi käsityksiäni Kreikan lähimenneisyydestä ja kertoi kiehtovasti yhden kaupungin ja sen ihmisten tarinaa. (Suositus myös muille Hislopin kirjoille).

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut (2019)

Emma Hooperin toinen romaani kertoo pohjois-kanadalaisessa kalastajakylässä elävästä Connorin perheestä ja sen toimeentulokamppailusta. Hooper kirjoittaa kuin satua tai unta. Kokonainen elämäntapa on katoamassa, koti-ikävän laulu kertoo siitä. Laulu kohoaa pienestä kylästä hiljaisena, mutta väkevänä. Se on monen pienen kylän tarina, monen ihmisen ja heimon tarina. Selviytyminen on sidoksissa elämäntapaan ja ympäristöön, kun ympäristö muuttuu ja kalat katoavat, elämän on muututtava. Kukin perheessä käsittelee muutosta omalla tavallaan.

John Irving: Oman elämänsä sankari (1985)

Kirjan päähenkilö on Homer Wells, orpokodin lääkärin Wilbur Larchin rakkain orpo. Larch haluaa kasvattaa Homerista seuraajansa. Orpokodissa on myös nunnia ja muita orpoja sekä alituiseen vierailevia naisia, joille Larch tekee salaa abortteja. Kirja kuvaa Homer Wellsin kautta orvon elämää ja mieltä tarkasti: alituista suojattomuutta, rakkautta rutiineihin ja vakauteen, toivoa ja epätoivoa. Kirja pohtii abortin oikeutusta ja orvon elämän arvokkuutta väliin raastavalla tavalla. Kuitenkin kirja on jollain merkillisellä tavalla hyvää mieltä tuova: Homerin elämän käänteitä jää seuraamaan uteliaana.

Eowyn Ivey: Maailman kirkkaalle laidalle (2017)

Tämä oli ihana kirja, kuten kirjailijan edellinenkin, Lumilapsi. Se kertoo tarinan Alaskan retkikunnasta, eversti Allen Forresterista ja hänen puolisostaan Sophiesta, joka on valloittava persoona. Kirja rakentuu dokumenttien ja kirjeiden varaan ja sen taustakertomuksena on kahden Alaskan retkikunnan jättämää arvoituksellista aineistoa ratkovan miehen välinen kirjeenvaihto. Tämän kirjan aihe oli minulle jollakin tavalla henkilökohtainen – olenhan itsekin saattanut Siperiaan matkaavaa isää Helsingin rautatieasemalla, hyytävässä lumisateessa ja viimassa ja pelännyt hänen puolestaan.

Jean Kwok: Käännöksiä (2011)

Ilmeisesti kirjailijan omiin kokemuksiin pohjautuva kuvaus Hong Kongista New Yorkiin muuttaneiden siirtolaisten elämästä. Kirjailija kuvaa hienosti pienen tytön selviytymiskamppailua uudessa maassa.

Jhumpa Lahiri: Kaima (2005)

Kertomus bengalilaisperheen elämästä Bostonissa. Lahiri on tavoittanut muukalaisuuden ytimen. Hienosti kerrottu tarina siirtolaisuudesta ja perheen jäsenten erilaisista sopeutumistavoista.

Rakel Liehu: Helene (2003)

Rakel Liehun romaani Helene Schjerfbeckin elämästä. Nautittavan taitavasti kirjoitettu, hitaasti luettava kirja. Kirjasta välittyy Liehun kirjailijan ilo, joka on löytäjän iloa: Helene todella elää. Kirja avaa myös ystävien ja taiteilija-aikalaisten elämää. Se kuvaa Helenen elämän, taiteilijan tien alusta loppuun – ja päättyy yksinäiseen huoneeseen, vanhenemiseen, paljaiden omakuvien äärelle.  ”Makaan ja katselen puiden liikahtamattomia latvoja. Kuume nousee hiukan, kuinkas muuten. Jalkani ovat kolmen huovan alla kuin halot. Hengitykseni rahisee, heti pieluksia tuodaan lisää. Kuolemaanko tänne tulinkin? Ei, ei sentään. Lämpö leviää vähitellen jäseniin. Kohta minut talutetaan katsomaan näköalaa ikkunasta: jäistä merta.”

Valdur Mikita: Kantarellin kuuntelun taito (2019)

Frank McCourt: Liitupölyä (2007)

Tämä kirja sopii ihmisille, joilla on savolainen (tai irlantilainen) huumorintaju. Se sopii erityisen hyvin opettajille, koska kertoo amerikkalaisen koulun maailmasta maahanmuuttajan näkökulmasta. McCourt on taitava tarinankertoja ja hänen huumorinsa (joka jakaa mielipiteitä) on minusta aivan hykerryttävää. Jatkoa teoksille Seitsemännen portaan enkeli ja Amerikan ihmemaahan.

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja (2011)

Pieni japanilainen romaani kertoo matematiikan professorista, jonka muisti on vain 80 minuutin mittainen, sekä tämän taloudenhoitajasta ja hänen pojastaan, jonka professori nimeää Juureksi. Kolmikko tutustuu toisiinsa hitaasti, mutta alkaa viihtyä yhdessä. Hieno, ehjä kirja, joka paljastaa salaisuuksiaan hitaasti. Kirja sai miettimään sitä, mitä on hyvä elämä. Mitkä muistot ovat tärkeitä? Mikä on muistamisen merkitys?

Carol Shields: Rakkauden tasavalta (2002)

Shieldsin kirjoista juuri tämä sopisi erityisen hyvin riippukeinuun. Kirja kertoo radiojuontaja Tomin ja folkloristi Fayn rakkaustarinan. Se on yllättävä ja inhimillinen – juuri tällaisia ihmiset ovat, me olemme. Shields kirjoittaa rakkaudestakin toisin: arkisen ja pienen kautta.

Kyung-sook Shin: Hovitanssija (2019)

Romaani kertoo korealaisen hovitanssijan ja ranskalaisen diplomaatin rakkaustarinan 1800-luvun Koreassa ja Ranskassa. Kirjailijan edellinen käännetty romaani Pidä huolta äidistä oli vaikuttava. Tämä on aivan erilainen, toisella tavalla hyvä. Kirjailija kertoo jälkisanoissa, että romaani pohjautuu pieneen tosipohjaiseen kertomukseen, joka kertoi Yi Jinin eli hovitanssijan tarinan. Kirjailija teki kaikkensa löytääkseen jälkiä hänestä, ”hänen tuskansa piti minua otteessaan”, mutta mitään ei löytynyt. Kuukausien etsinnän jälkeen kirjailija päätti, että kirjoittaa romaanin, ei elämäkertaa. Hän halusi herättää henkiin naisen, joka oli tullut hänelle rakkaaksi – ja niin tapahtui.

Pirkko Soininen: Ellen – Ellen Thesleffin fiktiivinen Firenzen –päiväkirja (2018)

Haastattelussa kirjailija kertoi nähneensä Ellenin kuvan ja lumoutuneensa siitä. Hän kirjoitti romaanin lukematta Ellenin omia muistikirjoja. Paljon muuta hän kuitenkin on lukenut, ja ennen kaikkea katsellut. Lumous välittyy kirjan sivuilta: Soininen on elänyt Ellenin elämää ja kirjoittanut siitä. Miksi yhdessäkään haastattelussa ei kerrota siitä, miten kirja syntyi? Miten Soininen tutki Ellenin elämää? Kävikö hän Firenzessä? Löysikö hän maalaukset? Miltä muistikirjojen lukeminen romaanin kirjoittamisen jälkeen tuntui?

Lars Sund: Colorado avenue (1992)

Tämä kirja on vanha tuttu. Palasin sen pariin kuin vanhan ystävän luo. Yhä vaikutuin Sundin ajankuvauksesta, vahvoista ihmisistä, heidän jylhyydestään ja selviytymisestään. Kirjassa on ajattomia ja unohtumattomia kohtia. Tämäkin on sukutarina, johon on tallentunut jotakin 100-vuotiaan Suomen syntyhetkistä. Suuren siirtolaisuuden vuodet, jääkäriliike, kieltolaki…

Saara ja Kyllikki Villa: Äidin lokikirja (2013)

Jevgeni Vodolazkin: Lentäjä (2018)

Ljudmila Ulitskaja: Meidän tsaarimme väkeä (2018)

Kirja on novelli- ja kertomuskokoelma, jossa on hyvin eripituisia tekstejä. Kirja on paikoin hykerryttävä, paikoin lempeä ja lämmin, paikoin viiltävä. Ulitskaja on tullut minulle tärkeäksi. Kirja tuo mieleen omat kokemukseni Neuvosto-Karjalassa ja Viipurissa. Se avaa lempeästi ikkunan ja oven ”meidän tsaarimme väkeen”. Mitä parhain iltalukeminen.

Ljudmila Ulitskaja: Daniel Stein (2016)

Kirja kertoo maailmasta, joka on tuttu: kirjan kuvaamilla Juudean vuorilla olen itsekin asunut. Kirja on hitaasti luettava, ajatuksia herättävä, ajatuksiin jäävä. Stein on puolanjuutalainen mies, josta tulee uskomattomien vaiheiden jälkeen katolinen pappi. Kirja kattaa miltei vuosisadan, 1930-luvulta tähän päivään, Puolasta Palestiinaan. Minua pysähdytti eniten pohdinta Steinin identiteetistä: kuka ja mikä tuo tinkimätön mies oli.

Kuvat: Palakosken maisemista.