Rauhaa rauhattomille

Sydäntalven rauhallinen koulujakso on ohi. Ohi torstaipäivät, jolloin sain olla kotona ja kirjoittaa. Aloitin laskeutumisen hiljaisuuteen jo keskiviikkoisin. Töistä tultua lämmitin saunan, kävelin ulkona, tein koulutyöt alta pois.

Koko jakson ajan mieli oli ihmeellisen tyyni. Sain tehdä sitä, mitä olin kaivannut. Iloitsin siitä, joka päivä. Noina aikoina nukuin paremmin, ei ollut kiire mihinkään.

Nyt on kaikki toisin. On paljon uusia kursseja, tai ei aivan uusia, mutta riittävän. Rutiinia ei vielä ole ehtinyt syntymään. Valmistelen opetusta, tuskastun, ja jaksosta on ehtinyt kulua vasta kolme päivää. Noin 35 päivää on edessä, ja niinä päivinä myös ylioppilaskirjoitukset, valvonnat ja korjaukset.

IMG_9650.JPG

Ajattelen hiihtolomaa. Ajattelen kirjoitusviikonloppua Valamossa. Lauantaipäiviä. Hiljaista metsää. Päätän olla juuri tässä. Tehdä sen, mikä on välttämättä tehtävä. En muuta.

Silti – alituiseen mielessä pyörivät kurssit herättävät aamuöisin. Se kaikki on mielenkiintoista ja myönteistä, mutta sitä on liikaa. Ja sitä muuta liian vähän. Miten oppisi tekemän työt ja päästämään sitten irti?

Olen onnellinen siitä, että sain kirjoitusprojektini talvijakson aikana melko pitkälle. Nyt se lepää, nämä kevätviikot. Sain myös päätettyä, mitä sille teen.

Huomaan, ettei minulle ole tärkeintä se, mitä tuo teksti on muille. Tärkeintä on, että se on.

On rauhallinen saari, jonka ajatteleminen tuo elämään iloa. Oma huone, josta avautuu näkymiä menneeseen ja tulevaan.

Voisin jatkaa kirjoitusta loputtomiin, mutta ehkä pian on aika sulkea se tarina ja katsoa, mitä odottaa seuraavassa metsässä, tai saaressa.

IMG_9644

Mikä tuo elämään rauhaa? Sisimpään hiljaisuutta?

Se, että voi tehdä niitä asioita, jotka ovat aivan omia. Joita varten on tarkoitettu. Se, että läheisillä on hyvin. Koti. Sen ymmärtäminen, että joihinkin asioihin voi vaikuttaa, mutta toisiin ei.

Joskus kauan sitten luulin, että ihmisen kuuluu jakaa itsensä, olla myös läheistensä oma. Mutta ei itseään voi eikä pidä jakaa. Voi kulkea toisen rinnalla hetken, jakaa saman maailman.

Mutta jokaisen elämä on oma elämä, ratkaisut omat, polku oma. Sen käsittäminen tuo rauhaa.