Heikkous vai vahvuus?

Huomaan, että alkukesän värien kirkkaus Pohjois-Karjalassa liittyy kylmyyteen. Kun sää on lämmin ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, värit haalistuvat. Se syvä vihreä, jota kaipaan, on hetkeltä ennen puhkeamista.

Kesä puhkeaa täydeksi täälläkin, mutta sitä en ole ennen nähnyt.

Jotenkin työasiat putosivat mielestä matkalla tänne, taas. Mutta kun lomapäiviä on takana viikon verran, huomaan katselevani taaksepäin, matkan päästä.

Tämä oli erilainen työvuosi. Löysin jotakin ja kadotin jotakin. Jokin liikahti paikalleen ja jokin pois paikaltaan. Mikä liittyy mihinkin ja kuinka paljon seurasi vain siitä, mikä koski kaikkia meitä – poikkeusoloista?

Löysin omaa tapaani tehdä työtä ja samalla kadotin jotakin. Mitä?

Aina aikaisemmin olen palannut kirjoitusprojektieni pariin jo muutaman lomapäivän jälkeen. On ollut kotiinpaluun tuntu. Tänä vuonna sitä paluuta ei ole ollut.

Onko työ käynyt raskaammaksi ja minä vanhemmaksi – tarvitsenko enemmän palautumisaikaa? Mutta eikö juuri kirjoittaminen palauttanut minut omaan maailmaani?

Missä se maailma nyt on?

Vai löysinkö sellaisen tavan tehdä työtä, ettei minun enää tarvitse palata vieraalta maalta kotiin?

Onko se hyvä vai huono asia? Heikkous vai vahvuus?

Sitä en tiedä.

Mutta jollain tavalla kuitenkin kaipaan kirjoittavaa ja lukevaa minua – vaikka teen molempia edelleen, mutta eri tavalla.

Toisaalta – jokainen residenssijakso viime vuodelta peruttiin. Eihän minulla ollut oikeaa mahdollisuutta siirtyä toiseen maailmaan. Jospa löydän sinne takaisin, myöhemmin.

—-

Kaksi ylintä kuvaa Petkeljärveltä, jossa tällä kertaa vuokrasimme veneen ja katselimme harjua vedestä käsin (kaipasin metsää, mutta oli liian kuuma).