Rouva C.

img_9533

Sain juuri luettua kuusamolaisen äidinkielenopettajan, Minna Rytisalon, toisen romaanin. Ensimmäinen oli palkittu ja kiitelty Lempi (Gummerus, 2016). Toinen on tämä Minna Canthin nuoruudesta ja avioliitosta kertova Rouva C. (Gummerus, 2018).

Ensin on sanottava, että pidin tästä enemmän kuin esikoisesta. Toiseksi on sanottava, että tämä romaani osoittaa, että Rytisalo on kirjailija luonnoltaan. Taitava eepikko, jolla on hyvin kaunis kieli ja lisäksi sanottavaa.

Minna Canth on niitä harvoja naisia, jotka kuuluvat suomalaiseen suurnaisten ja -miesten kaanoniin. Me kaikki tiedämme hänestä jotakin.

img_9534

Minulla on kaksi muistoa ylitse muiden.

Ensimmäinen on äitini ylioppilaskuva, joka on otettu Kuopiossa Minna Canthin patsaan edessä joskus 1950-luvun lopulla. Äidilläni on kaunis vaalea jakkupuku ja ruusukimppu sylissään. Hänen vieressään seisovat ukki ja mummu, maanviljelijät Pohjois-Savosta. Heillä oli yhdeksän lasta, seitsemän tyttöä ja kaksi poikaa. Äitini oli katraan seitsemäs ja ensimmäinen ylioppilas. Siinä he seisovat, taustallaan Minna Canth.

Mummuni olisi halunnut opettajaksi, mutta hänestä tuli ison maatilan taitava emäntä. Äidistäni ja yhdestä hänen siskostaan tuli opettajia. Tämä sisko, tätini, karkasi oppikoulun pääsykokeisiin ja lähti oppikoulun jälkeen seminaariin. Kun hän valmistui seminaarista, antoi ukkini hänelle lahjaksi kultasormuksen kesäkuussa 1957. Tämän saman sormuksen tätini antoi minulle, kun valmistuin.

Toinen muisto on Minna Canthin näytelmä Papin perhe (1891). Tämä kirja oli kotini kirjahyllyssä ja luin sen monta kertaa. Muistan edelleen lasten kapinan ja erityisesti Maijun, joka halusi palavasti teatteriin.

img_9535

Rouva C:stä piirtyy esille Minnan luonne. Hänen vahvuutensa, sinnikkyytensä ja ajoittainen melankolisuutensa. Aika ja sen antamat mahdollisuudet ovat naiselle ankarat. Minna pyristelee aikaa ja sen pitämyksiä vastaan. Hänellä on tukenaan mies, Jyväskylän seminaarin luonnontieteen lehtori F. Canth. Avioparin suhde kuvataan lämpimänä ja tasavertaisena.

Minna lopettaa seminaarin avioitumisen jälkeen. Hän piirtää perheelle talon, johtaa rakennustöitä ja huolehtii budjetista. Hän kirjoittaa lehtiin nimimerkillä, osallistuu hyväntekeväisyystyöhön ja synnyttää kuusi lasta. Seitsemäs syntyy puolison kuoleman jälkeen.

Minnan äitiys, vanhemmuus, kaipaus omaan tehtävään, taistelunhalu ja roolien ahtaus kuvataan täydesti. Minnan kasvamisessa vanhemmuuteen on jotain ajatonta, mutta historian hetki sitoo hänet sen ja vain sen ympärille. Muita mahdollisuuksia ei ole, ja sitä vastaan Minna taistelee.

img_9530

Tunteiden koko kirjo on esillä uskottavasti, niin että se miltei huimaa ja kuristaa lukijaakin. Minnan heikkous ja vahvuus, pimeys ja valo:

”Joskus loppu on vasta alku, hän tiesi, sillä muuta ei ollut kuin todellisuus, ja tässä se oli ensimmäinen kahvikuppi Kuopiossa, se oli äiti joka ei jättäisi lapsiaan, se oli nainen joka astui reestä kahden jalan varaan eikä horjunut, tämä ihminen joka ajatteli: en pelkää.”

Jälkisanoissa kirjailija kertoo, miten oikeasti elänyt ihminen muuttui fiktioksi. ”Minun Minnastani tuli tällainen, todellisen maailman historiallisesta Minna Canthista en enää tiedä.” Lukijalle tulee vaikutelma, ettei faktoista fiktioon siiirtyminen ollut kirjailijalle vaikeaa vaan luonnollista.