Elämäkerralliset romaanit ja kesä

IMG_8274.JPG

Kesän ensimmäinen kirja oli Pekka K. Mäkelän Hunan (Like). Romaani kertoo 1930-luvun Kiinasta, lähetyssaarnaajien arjesta, Japanin ja Kiinan sodasta ja selviytymisestä. Kirjan taustalla on tarina. Mäkelän kummitäti Helvi Söderman teki vuosien ajan lähetystyötä Kiinassa ja kirjoitti päiväkirjaa. Päiväkirjat päätyivät Mäkelän äidille, jonka oli tarkoitus kirjoittaa hänestä kirja. Hän teki Kiinaan matkan poikansa kanssa ja keräsi paljon aineistoa kirjaa varten. Sitten hän kuoli, ja aineisto jäi Pekka K. Mäkelälle.

Kirjan kirjoittaminen on vaatinut suurtyön. Romaanissa vuorottelevat kirjeet, päiväkirjat ja erilaisten ihmisten kerronta. Henkilöitä on paljon: maassa oleskelevia eurooppalaisia, suomalaisia lähettejä, Lähetysaseman ympärillä eläviä kiinalaisia. Heidän vaiheensa kietoutuvat yhteen. Ratkaisu on onnistunut: 1930-luvun Kiinasta välittyy monikerroksinen ja ajatuksia herättävä kuva.

IMG_8280

Kesän toinen kirja oli Merete Mazzarellan Alma – Edelläkävijän tarina (Tammi). Kirja on elämäkertaromaani 1870-luvulla syntyneestä Alma Söderhjelmistä, joka oli kirjaimellisesti edelläkävijä. Hän oli yksi ensimmäisistä ylioppilaista, tohtori, dosentti ja ensimmäinen naisprofessori. Hän oli myös teatterikriitikko, kirjailija ja pakinoitsija.

Romaanissa Alma muistelee elämäänsä vanhainkodissa. Hän oli poikkeuksellinen nainen, monella tavalla. Mazzarellalle hän on selvästi ollut läheinen. Heidän kirjalliset roolinsa ovat samankaltaiset: molemmat ovat tutkijoita, professoreita ja kirjailijoita. Välillä kirjailija ja kirjan aihe sulautuvat yhdeksi.

Kirja on eheä kokonaisuus ja perustuu laajaan lähdetyöhön. Se on helppolukuinen – vaikka Mazzarellan kirjoihin olen ennenkin toivonut selkeämpiä lukuja.

IMG_8278

Kolmas elämäkerrallinen romaani oli Pauliina Vanhatalon Toinen elämä (S & S). Tämä kirja poikkeaa edellisistä siinä, että se ei kerro kenenkään toisen elämästä, vaan kirjailijasta itsestään. Se on samaa sarjaa kuin Keskivaikea vuosi, jonka aiheena oli kirjailijan masennus.

Kirjan alaotsikko on osuvasti Muistiinpanoja. Kirja kulkee tietyn ajanjakson kirjailijan  elämässä: se pohtii lähestyvää keski-ikää, talon pitkäaikaista remonttia, parisuhdetta, vanhemmuutta ja kykyä vanhemmuuteen, kirjailijan työtä. Kirja on rakennettu muistiinpanojen muotoon.

Kirjailija pohtii, mikä lukijaa kiinnostaa. ”Jotta ikäisestäni naisesta saa hyvän päähenkilön, hänen tule erota, pettää tai tulla petetyksi, menettää lapsi tai ratkaista murhia. En minäkään jaksaisi seurata sarjaa, jonka keskushamo vain ajattelee ja lukee, pesee pyykkiä ja täyttää tiskikonetta.” Näin kirjailija kuitenkin tekee, hän kirjoittaa juuri siitä mikä on tavallista. Hän etsii juonta käsikirjoitukselle – ja elämälle. Hän muistelee, matkustaa, kestää remonttia, ulkoiluttaa koiraa, elää perhe-elämää ja parisuhdetta – mutta enemmän kuin mitään muuta, hän ajattelee ja kuvaa ajattelemistaan.

IMG_8273

Hän pohtii myös yksityisen ja julkisen minuuden suhdetta ja sitä, mistä oikein voi kirjoittaa. ”Keskustelupalstoja ei ole pakko lukea. Julkisesta minuudesta ei tarvitse piitata. Mutta sitä minä en kestä, että liukuhihnalta syljetään lapseni suuhun suolapala, jonka hän nielaisee kun on kielloista huolimata googlannut äitinsä nimen.”

Hän pohtii koskettavasti vanhemman roolia – sitä, että on kyettävä olemaan lapselle tausta ja kokonainen maailma, kun hän on pieni. Hän havainnoi omaa kehoaan hoidettuaan siskon pientä vauvaa: ”Havaitsen tuoreesti senkin ettei minun tarvitse synnyttää eikä imettää. Mikä kamala, ihana koettelemus ja vaiva se onkin ollut, se ei ole enää osani. Olen vapaa omistautumaan myös sille mikä menee yli lisääntymisen biologian, elossa selviytymisen ja toisten tarpeista huolehtimisen.”

IMG_8277

Kirjailija matkustaa, perheen kansaa ja yksin. Matkalla hän miettii kuumeisesti sitä, miten voisi palata kotiin luopumatta tilastaan. Mutta vähitellen päivistä matkallakin tulee tavallisia ja hän alkaa kaivata kotiin. Ratkaisua ei ole, mutta on tavallinen arki, elämä osana sitä.

”Minä palaan yhä uudelleen ajatukseen siitä, että elämään on hyvä suhtautua niin kuin kohtuullisen pitkään junamatkaan. Ei kannata yrittää ikuistaa sen jokaista hetkeä, ei myöskään pelätä että juna suistuu raiteilta. Otollisinta on asettua nauttimaan levosta keskellä liikettä, vaikutelmien virrasta ja niiden ohimenevyydestä, siitä että vajoaa olevaan, on osa ympäristöä ja aikaa sen sijaan että tarkkailisi niitä ulkopuolelta tai yrittäisi pitää kiinni.” 

Remontoidessaan vanhaa taloa kirjailija jättää talon rakenteisiin merkkejä ja viestejä. ”Kirjoittaminen on tekona samanlainen. Yritän ujuttautua lauseiden sisään, koteloitua niihin, huijata aikaa ja piiloutua siltä. Haluan jättää jäljen ja olla olemassa – jollei ikuisesti niin vähän pidempään.”

Tässä hän myös onnistuu. Tämä kirja tulee löytämään lukijansa.

 

Kuvat: Patvinsuon kansallispuisto.