Toukokuussa tulee hiljaisuus

Sanomiset on sanottu ja tekemiset on tehty. Kun eilen valvoin koetta, mietin, kuka kumma ne mahtaa korjata. Hyvä, ettei minun tarvinnut kirjoittaa mitään – nimen olisin ehkä muistanut, muuta en. Onneksi on kalenteri, hyvässä tallessa työpaikan pöydällä. Kotona koetan muistaa seuraavan päivän.

Käytävillä tapaan kevään ylioppilaita, jotka käyvät kertomassa kuulumisia. Nämä ovat haikeita hetkiä.

Työn merkitystä ei tarvitse epäillä, mutta osansa se ottaa.

Kirjat ovat olleet iltojeni ilo. Sain tuskin laskettua käsistäni Meg Masonin romaania Murhe ja autuus (Otava, 2022) – se kertoo nelikymppisestä Marthasta, joka painii mielenterveytensä kanssa. Hänellä on oma tapansa selviytyä elämästä, mutta läheisille (ja hänelle itselleen) sillä on hintansa. Sitten avautuu ikkuna, ja hän alkaa nähdä toisin.

Virolaisen kirjailija-kääntäjä-toimittaja Kai Aarelaidin Tyyni valtameri (S & S, 2023) kertoo kolmen sukupolven naisista Virossa ja Pietarissa. Kirjan päähenkilö on Stella, joka yrittää saada selvää oman avioliittonsa ongelmista. Samalla hän näkee sattumalta äitinsä kohtaavan miehen, joka on lapsuudesta tuttu. Perheen salaisuudet alkavat raottua.

Fiona Valpyn Rue Cardinalin ompelijattaret (Otava, 2023) kertoo natsien miehittämästä Pariisista vuonna 1940. Kaupunkiin on saapunut kolme ompelijatarta, joka kietoutuvat omilla tavoillaan vastarintaliikkeen toimintaan. Kaksi sukupolvea myöhemmin yhden ompelijattaren lapsenlapsi saapuu kaupunkiin ja alkaa etsiä jälkiä oman sukunsa historiasta.

Viimeksi luin Lily Ebertin ja Dov Formanin kirjan Lupauksen voima, Kuinka selviydyin Auschwitzista ja säilytin elämänhaluni (Otava, 2022). Lily Ebert ei halunnut kertoa lapsilleen kokemuksistaan, koska ei kestänyt ajatusta siitä, että he tietäisivät. Kuitenkin lapset tiesivät, ja tiesivät myös, ettei asiaa saa ottaa puheeksi.

70 vuotta keskitysleirin jälkeen Ebert menetti tyttärensä, joka sairastui vakavasti ja kuoli. ”Miten niin musertavan menetyksen kanssa voi elää? Vaihtoehtoja ei ole. Joko jatkaa elämää tai murtuu. Välimuotoja ei ole. … On kuitenkin uskomatonta, miten ihmishenki voi toipua vielä silloinkin, kun sitä pitää mahdottomana. Olen selviytyjä.”

Suuren osan elämästään Ebert vaikeni kokemastaan, mutta sitten hän havahtui leirillä antamaansa lupaukseen. Hän halusi kertoa mitä tapahtuu, jos ihmiset eivät suvaitse toisiaan. Erilaisuus ei tarkoita sitä, että on huonompi tai parempi, on vain erilainen. ”Jos voimme ymmärtää sen, voimme elää rauhassa toistemme kanssa.”

Jäin miettimään kirjaa pitkäksi aikaa. Se kertoi elävästi sen, mitä olen kuullut selviytyjien kertovan: miten vaikeaa on elää mahdottoman kokemuksen kanssa ja miten merkillisillä tavoilla ihminen koettaa elää, koetusta huolimatta.

Erilaisuutta taidamme sietää koko ajan vähemmän.

Myös koulussa erilaiset mielipiteet näkyvät, vaikka suoranaisia väittelyitä syntyy harvoin. Miten osaisi ohjata oikeaan dialogiin, jossa toinen saa olla ihan rauhassa eri mieltä, eikä siinä ole mitään kummallista? Häntä voi kuunnella ja kertoa oman mielipiteensä, ja sitten elämä jatkuu.

_{Kuvat: Bromarvin Sandviken}