Pyhäinpäivä: emme kulje yksin, tai turhaan

 

IMG_7240.JPG

Pyhäinpäivänä muistaa oman paikkansa, juuri tässä, sukupolvien välissä. Pitkän ketjun jatkumona, mutta ei viimeisenä, vaan osana sitä. Joskus päivä on surua ja sumua, tänään iloa ja kiitollisuutta.

Ajattelen kaukaisia esiäitejäni. Heitä, joiden elämässä oli enemmän kuolemaa kuin elämää. Hekin kulkevat meissä.

IMG_7242.JPG

”Hän antaa lapsilleen maitoa ja ruispuuroa,/ hän tekee ristinmerkin ikonin edessä ja rukoilee/ pyhimyksiä tänäänkin suojelemaan torppaan suljettuja/ pienokaisia/ sillä välin kun hän itse tekee kartanolle/ yhden kesän neljästäkymmenestä työpäivästä./ Sitten hän astuu ulos, on varhainen aamu/ ja vain maata peittävä kaste lievittää hänen askeleitaan./ Tämä nainen, jonka näemme tässä kulkevan heräävän/ linnunlaulun ympäröimänä,/ on minun äitini äiti. Rakkauteni häneen syvenee/ sitä mukaa kun vanhenen ja opin näkemään./ Hän ei jättänyt jälkeensä yhtään esinettä, mutta veri/ joka hänessä virtasi, sykkii tänään minussa./ Mitään pysyvämpää hän ei olisi voinut antaa./ Koko elämäni ajan hän tulee olemaan minussa,/ minä sisällyn häneen, missä kuljenkaan on hän mukanani/ ja minun askeleeni ovat hänen askeleitaan. Me olemme/ ja unelmoimme,/ niin, me kuljemme, emmekä kulje yksin, tai turhaan.” (Anita Wikman)

IMG_7256

Ajattelen isovanhempiani, tätejä, enoja, setiä, edesmenneitä. Pieniä serkkuja, ystäviä.

Heille kaikille palaa kynttilä tänään, kotiportailla. Hekin kulkevat meissä.

Pyhäinpäivänä muistaa, ettei elämä pääty kuolemaan. Eikä ihminen lakkaa olemasta, kuoltuaan. On merkillinen, näkymätön ja tänään aivan näkyvä valon ketju. Maan äärestä toiseen.

Kynttilä palaa heille, ja meille. Sillä mekin olemme osa sitä. Siksi tässä päivässä on paljon toivoa ja lohtua, keveyttä.

IMG_7246.JPG