Meri Valkama: Sinun, Margot

Meri Valkaman kiitetty romaani Sinun, Margot (WSOY, 2021) kuljettaa Saksan ytimeen, Berliiniin, ja Euroopan hulluun vuoteen 1989. Vuosiin sitä ennen, ja vuosiin sen jälkeen. Kirjan aikatasot ja paikat ovat 1980-luku Berliinissä ja osin Suomessa, 2010-luku Suomessa ja muutamilla matkalla Berliinissä, sen lähistöllä sekä Kiovassa.

Vuosi 1989 oli maailmankuvan perusteita muuttava vuosi myös meille, kauempaa katsoneille. Kirja tuo tuon historian hetken lähelle ja tekee näkyväksi sen, mitä uutislähetysten ja reportaasien takana tapahtui.

Haastatteluissa Valkama on kertonut, että hänen piti kirjoittaa tämä tarina, koska kukaan muu ei olisi voinut sitä kirjoittaa. Hän on kertonut irtisanoutuneensa työstään, myyneensä asuntonsa, jotta saisi saatettua työn loppuun. Tämä viittaa siihen, että kertomuksessa on jotain koettua. Kirjan lopun kiitokset alkavat sanoin: Tämä kirja on fiktiota. Kyse ei ole autofiktiosta, vaan romaanista, jonka kirjoittamisessa kirjailija on hyödyntänyt kokemuksiaan.

Kirjan päähenkilö on Vilja, jonka isä Markus pääsee Kansan voima -lehden kirjeenvaihtajaksi Berliiniin. Markus uskoo sosialismiin ja haluaa kertoa lukijoilleen siitä, mikä on DDR:ssa parasta. Hän on sitoutunut aatteeseen ja työhön, hän rakastaa perhettään mutta on kykenemätön ajattelemaan loppuun, mitä se tarkoittaa. Hänen puolisonsa Rosa on kirjailija ja pienten lasten äiti, joka etsii kiivaasti aikaa itselleen, huolehtii lapsista ja perheen arjesta. Viljan lisäksi perheeseen kuuluu Matias, veli.

Perheen arkeen kuuluu myös kansainvälinen lehdistökeskus, päiväkoti ja ystäväpiiri, joka ottaa heidät lämmöllä vastaan. Ystävät ovat myös sitoutuneet sosialismiin, näkevät sen hyvät puolet, mutta myös sen muun. Markus ei ymmärrä, miksi sosialistisesta maasta pitäisi matkustaa länteen. Millä tavalla se lisäisi vapautta, kun muihin sosialistisiin maihin voi kuitenkin matkustaa?

Rosan maailmankuva rakoilee nopeammin. Hän vierailee Länsi-Berliinissä, ostaa tavaroita, nauttii vapaudesta. Oman lapsen sairauden myötä hän huomaa ilmansaasteet, joita Markus ei näe. Sairaus myös jakaa perheen kahtia yhden kesän viikkojen ajaksi: Rosa vie Matiaksen toipumaan Suomeen, Vilja jää isän kanssa Saksaan.

Viljan maailma jakautuu peruuttamattomalla tavalla: kesän jälkeen kaikki on toisin, vaikka muuta esitetään.

Markus odottaa asioiden ratkeavan itsekseen, Rosa ei ymmärrä, hän hakee vauhtia ja merkitystä kodin ulkopuolelta. Kummallakaan ei ole edellytyksiä eikä ehkä edes halua nostaa ongelmia pöydälle ja ratkaista niitä. Silti he ovat yhdessä.

Kirjassa on monta tihentymää, käännekohtaa, jonka jälkeen kaikki on toisin. Toiset niistä liittyvät Viljan ja perheen jäsenten elämään: kohtaamisiin, eroihin, kuolemaan. Toiset nousevat historian käännekohdista, jotka nopeasti ja peruuttamattomalla tavalla muuttivat pyörteisiinsä joutuneiden elämän. Kävi myös niin, että joillekin omista ja historian käännekohdista tuli yksi ja sama asia – ne kietoutuivat yhteen, muuttivat kaiken.

”Jos joku olisi kertonut Markukselle sinä iltana, että se mitä hän oli siihen mennessä todistanut uutiskuvista ja lehtiartikkeleista, oli vasta alkua, että alle viikossa Berliinin muuri murtuisi, ja sen jälkeen koko maa hajoaisi nopeammin ja täydellisemmin kuin kukaan olisi koskaan osannut ennustaa, hän olisi nauranut, niin absurdi väite olisi ollut. Vielä vähemmän hän olisi uskonut, että käsi kädessä reaalisosialismin kanssa murenisi hänen oma elämänsä, maahan valettua kivijalkaa myöten, ja vieläpä tavalla, josta hän ei toipuisi koskaan.” (s. 516)

Itä- ja Länsi-Saksan yhdistymisestä käytetään sanaa wende. Se on hetki, jota on syytä tutkia tarkemmin. Yhdessä ajassa ja paikassa pyrittiin yhdistämään kahdessa erilaisessa maailmassa kasvaneet. Idästä paettiin, länsi oli vauraampi, se sai sanella ehdot. Mitä sitten tapahtui?

Siitä Meri Valkama kirjoittaa taitavasti. Ihanteiden hitaasta haalistumisesta, maailmankuvan murenemisesta, turhautumisesta, surusta. Miten voi olla, että toisella puolella eläneet pakotetaan katsomaan maailmaa toisen puolen tavoin, enempää kyselemättä? Miten ammattitaito, koulutus ja elämänkokemus voivat menettää merkityksensä yhdessä yössä?

Valkama tutkii muistia, sen sulkeutumista ja yhtäkkistä avautumista. Hän hakee vastausta erillisyyden kokemukseen, joka tuntuu olevan elämän pysyvin voima. Jotta voisi elää eheää elämää, on oltava jonkunlainen kokemus jatkuvuudesta. Sitä on etsittävä, vaikka koettu maailma olisi hajonnut palasiksi, monista syistä.

—————————————————————————————————–

Kiitos kirjasta, WSOY.

Kuvat Marjatta Hanhijoen näyttelystä Taidehallista (toiseksi alimpana Eila Kivikk’ahon muotokuva).