Kesään

Miten laskeudutaan lomalle, kun takana on pitkä ja pimeä talvi?

Kun viimeisiin työviikkoihin kuuluu kiirettä, kaaosta, selvittämättömiä asioita. Kun pöytä on siivottu, mutta mieli kulkee omia teitään. Kulkee yhä vain.

Vaikkapa siten, että ajetaan syvälle itään, rajaa myötäillen. Niin syvälle, ettei syvemmäs enää pääse. Tulee kohta, jossa on kielto: Seis. Linnut ja muut eläimet kulkevat sen yli, ihmiset eivät.

Siten, että puhutaan koko tuon pitkän matkan ajan. Puhutaan niin, että ajetaan harhaan. Ei mistä tahansa vaan siitä, mikä vielä painaa mieltä. Mitä on miettinyt, mihin ei löytynyt eikä ehkä löydy ratkaisua.

Ja kun ei enää ole puhuttavaa, ollaan hiljaa. Ihmetellään sitä, mikä on. Kumpuilevan maiseman kauneutta. Tuota merkillistä rajaa, joka on loputtoman pitkä.

Päivällä luetaan kirjoja, kalastetaan, ammutaan jousipyssyllä, pelataan. Pyöräillään, kävellään ja retkeillään. Joka ilta lämmitetään sauna ja käydään joessa, joka on vielä hyvin kylmä.

Ja yöllä, yöllä valo käy poissa hetken ja sarastaa taas. Eikä lintujen laulu lakkaa, vai lakkaako se.

Ja minä olen tässä. On tämä kesä ja tämä elämä, nämä ihmiset ympärillä. Linnut ja metsä ja vesi. On Karjalan korpien hiljaisuus, sade.

Se mikä on mennyt, on takana. Se mikä ei ole vielä, on edessä. Mutta nyt ei ole kumpikaan vaan tämä hetki, tässä.