Nähdä kaikki toisin

IMG_7171.JPG

Kuvittele metsä.

Se on läpikotaisin tuttu. Tiedät, missä on vihreintä. Missä sammalpeite on pehmein. Mihin valo siilautuu oksien läpi ja saa sinut pysähtymään. Tiedät, missä tuulee ja missä on suojaa. Missä voi sateella seistä kastumatta, kuin piilossa.

Sitten tapahtuu jotakin, joka muuttaa kaiken. Pieninkin asia elämässä on toisin, vaikka kaikin tavoin yrität kuvitella kaiken ennalleen. Vaikka et sano mitään, et tee mitään.

Kuitenkin kaikki on toisin. Ja kokonaan käsität sen vasta vuosien päästä.

IMG_7177.JPG

Menet metsään. Se on sama. Mutta valokeila osuu toisin. Näet sellaista, mitä et ennen ymmärtänyt. Unohdat tavalliset paikat, enää niitä ei ole. Jokaisessa polun mutkassa huomaat uutta, jota ennen ei ollut. Vaikka ehkä oli.

Metsä on uusi monta kertaa, monta vuotta. Ehkä kokonaan ja lopullisesti?

IMG_7179.JPG

Tällä viikolla puhuimme siitä, voiko sairaus tai muu yllättävä koettelemus olla siunaus. Vastauksia on paljon, kysyminen on etsimistä.

Minä haluaisin vastata niin, että sairaus tai koettelemus sinänsä ei ole siunaus. Mutta siinä voi olla siunauksellisia asioita.

Piirsimme ja kirjoitimme tähtitaivaan, jossa ovat kaikki ne kohtaamiset, jotka ovat kantaneet ja kannatelleet. Jokaisella sairastuneella on kokemusta myös yksinäisyydestä ja niistä toisenlaisista kohtaamisista. Huokauksesta: ota minulta pois tämä!

IMG_7180.JPG

Mutta miten paljon oli myös niitä muita! Eläviä ja edesmenneitä, ihmisiä ja eläimiä. Kirjoja ja koteja, metsiä. Ammattilaisia ja ohikulkijoita, samassa jonossa istuneita. Läheisiä ja läheisiksi tulleita.

Kohtaamisissa tärkeintä oli sanaton läsnäolo. Että toinen ei tiedä ja tulkitse puolestasi, vaan antaa tilaa kaikelle sille, mikä on ja mikä on tuleva.

Kosketus. Kuunteleminen. Mahdollisuus etsitä yhdessä sanoja. Kun sanat löytyvät, voi hitaasti löytyä myös ymmärrys.

Tärkeää oli myös tieto muistamisesta. Omat rukoukset, tieto toisten rukouksista. Laulut.

IMG_7181.JPG

Sairauden tai muun koettelemuksen siunaus voi olla siinä, että näkee oman metsänsä ja oman horisonttinsa toisin. Valo osuu toisaalle.

Siinä valossa voi näkyä elämän tarkoitus.

Halu välittää sitä hyvyyttä, jota on itse saanut. Kiitollisuus kaikista lahjoista. Elämän ihme, joka on ehkä jäänyt varjoon: Elämä on ihanaa.