Tsekki – maan ja kielen lumoissa

IMG_8369.JPG

Minun suhteeni Tsekkiin alkoi ennen kuin synnyin. Kesällä 1968 vanhempani, vanhempi veljeni ja lastenhoitajamme asuivat Budapestissa. Isäni teki tutkimusta unkarilaisissa kylissä.

Paluumatkalla he ajoivat isoisäni Fiatilla Prahaan, jossa isäni piti tavata kollegoitaan yliopistolla. Ilmassa oli paljon toivoa, taustalla Prahan kevät. Opiskelijat osoittivat mieltä, odottivat uutta aikaa.

Kun vanhempani lähtivät Prahasta, kaksi päivää myöhemmin tulivat neuvostojoukkojen tankit ja miehitysaika alkoi.

IMG_8368.JPG

Minulle on aina kerrottu, että olin syntyä matkalla. Mutta synnyin kuitenkin vasta Suomessa kotiinpaluun jälkeen. Tavallaan olen kuitenkin käynyt maassa, tarinat ovat juurruttaneet sen osaksi alkuani. Sillä tavalla maa on aina ollut olemassa minulle.

Vasta tänä kesänä pääsiin käymään Tsekissä oikeasti. Maa on kaunis ja kumpuileva, täynnä viljavia peltoja, kiemurtelevia teitä, jotka väliin sukeltavat lehtimetsään. Kylät ovat ketjussa peräkkäin, vain harvoin niiden välillä on pidempi matka.

Matkapyöräilijöitä on paljon, eikä ihme. Tiet ovat hyviä, vaikkakin kapeita, ja pysähtymispaikkoja riittää. Kylät ovat kauniita ja niiden välit taittuvat nopeasti.

IMG_8371.JPG

Nähtävää riittää. On vaelluskohteita, puistoja, museoita, linnoja. Kirkkojakin on, mutta ne ovat lähes aina suljettuja. Museoissa ongelmana on kieli, englanninkielisiä tekstityksiä löytyy harvoin ja ne ovat paljon lyhyempiä kuin alkukieliset.

Kieli on merkillistä ja konsonanttipainotteista, mutta nopeasti siitäkin alkaa tarttua mieleen jotakin. Ensimmäinen oppimani sana oli pozor, joka löytyy liikennemerkeistä: varo tai huomio. Toinen oppimani sana oli zmrzlina, jäätelö.

IMG_8373.JPG

Pidän siitä, että olen kokonaan vieraan kielen ympäröimä. Se on niin tuttu kokemus. Vieras kieli suo ympärille rauhan. Vähitellen silmä ja korva alkaa tarttua toistuviin ilmauksiin, mutta niiden merkitystä ei vielä ymmärrä. Sitten alkaa aavistaa ja vähitellen yhdistää sanan ja käsitteen. Ihmeellistä.

Muistan sen ilon, jonka uusien sanojen oppiminen pienenä toi. Sanojen myötä avautuu kokonainen maailma, hitaasti mutta varmasti. Ensin oppii ymmärtämään, sitten sanomaan yksinkertaisia asioita, pyytämään ja kiittämään. Ajatusten ilmaisemiseen on pitkä matka, mutta vähitellen sitäkin oppii.

IMG_8383.JPG

Muistan, miten pienenä mietin kielen oppimisen yksipuolisuutta. Huomasin oppivani ymmärtämään muiden äidinkieltä, mutta muut eivät oppineet ymmärtämään minun äidinkieltäni. Se pysyi heille suljettuna. Kieli oli kotini, joka säilyi ikiomana maailmana. Salainen, suljettu puutarha.

Jostain syystä koen yhä niin. Äidinkielessä on salaista kauneutta ja tuttuutta, se on rakas ja auttaa olemaan maailmassa kotonaan. Äidinkielellä voi ilmaista asioita täsmällisesti silloin kun kieli riittää ilmaisemiseen. Aina se ei riitä.

IMG_8377.JPG

Mutta kielestä huolimatta voimme oppia ymmärtämään toisiamme täällä maailmassa. Paljon voi kertoa elein ja ilmein, äänen sävyllä. Voi osoittaa myötätuntoa ja pelkoa, iloa ja toivoa.

 

 

Kuvat vaellusreitiltä Velka Amerika - Karlstejnin linna.