Matkakertomus: takaisin kotiin

IMG_9945

Viimeisenä Erfurtin-päivänä löysimme kodin läheltä kolmikerroksisen kirjakaupan, jonka ylimmässä kerroksessa oli kahvila. Kaupassa oli kymmenittäin kalentereita erilaisista teemoista: naiset puutarhassa, lukevat naiset, Monet, Chagall, kukkamaalauksia, zen-aiheita…

Ostin uuden kalenterin vuodelle 2020. Se ei ole perhekalenteri, koska niiden aika alkaa olla ohi. Tässä kalenterissa on jokaiselle viikolle oma näkymä, oma taideteos ja – yksi rivi kullekin päivälle.

Kirjakaupan naapurista löysimme kaupungin ainoan yhä toimivan luostarin. Se on ursuliinisisarten luostari, jonka yhteydessä on koulu, päiväkoti ja kansankorkeakoulu. Istuimme pienessä kirkossa tovin, laulu kajahti holveissa. Kirkon viereiseen saliin, värikkään lasi-ikkunan taakse syttyi valo. Joku seisoi siellä hiljaa.

Oli aika lähteä. (Kaikki kuvat on otettu ennen kotimatkaa, kamera pysyi laukussa koko automatkan ajan.) Saatoimme miehen juna-asemalle, sillä hänen oli lennettävä töihin. Me muut jatkoimme matkaa kohti pohjoista, edessä 1.500 kilometriä, kolme rajan ylitystä ja pitkä laivamatka. En erityisemmin pidä pitkien matkojen ajamisesta, mutta nyt matkaan oli asennoiduttava toisin.

IMG_9946

Lapset toivoivat pysähdystä Lüneburgissa, kahden vuoden takaisessa vaihtopaikassamme. Kävelimme kotikatua, istuimme kahvilassa tutulla aukiolla. En muistanut, että siellä oli niin paljon liikennettä ja ihmisiä. Ovatko mieleeni jääneet vain hiljentyneet illat tai pyhäaamut vai muistanko väärin? Miten muistot oikein rakentuvat?

Minun muistoihini vaikuttavat valokuvat, joita en ota levottomista paikoista. Ehkä siksi myös muistoissa häly vaimenee ja päällimmäiseksi jää levollisuus, hiljaisuus – vaikka sitä olisi vain vähän, vain katveessa, johon suuntaan kamerani.

Kuvia katsoessa näyttää siltä, kuin en olisi nähnytkään muuta, kuin muuta ei olisi. Mutta olen minä nähnyt.

Ehkä pitäisi opetella suuntaamaan katse tarkemmin myös siihen muuhun. Ihmisvirtaan, liikkeeseen?

IMG_9985.JPG

Vietimme ensimmäisen yön Kielissä, pohjoisen Saksan satamakaupungissa. Majapaikka oli siisti ja hiljainen mutta kaupunki ei ollut kovin kutsuva. Keskustassa oli sisäministerien kokoukseen liittyvä mielenosoitus, jota oli vartioimassa kymmenittäin poliiseja. Ohikulkijat katsoivat meitä, kuten pikkukaupungissa katsotaan vieraita. Satoi.

Toisena matkapäivänä ylitimme Tanskan rajan, liikenne muuttui rauhallisemmaksi. Tanska on erilainen maa: saarinen, merinen, pieni. Näkymä avautuu maan  pinnalta ja hyvin korkealta silloilta: meri, tuulimyllyt, avara taivas. Pysähdyimme lyhyesti Kööpenhaminassa ja kävimme syömässä Tivolin vieressä. Tämä oli toinen vierailuni kaupungissa – jo edellisellä kerralla katselin kaihoisasti Tivolin valoja. Nyt istuin terassilla aivan tivolin vieressä – seuraavalla kerralla menen sisään ja karuselliin!

IMG_9979.JPG

Ruotsin puolella liikenne rauhoittui edelleen. Majapaikkamme oli Ljungbyssä, B&B-majoitusta tarjoavalla maatilalla. Alkoi olla ikävä. Huomasin ajattelevani kotia, omaa huonetta ja sen rauhaa.

Kolmantena matkapäivänä ohjelmassa oli pitkään haaveiltu pysähdys Vadstenassa, joka on birgittalaisen sääntökunnan syntysija ja pyhiinvaelluskohde. Suunnitelmiin tuli yllättävä muutos viime hetkillä, sillä tytär ei saanutkaan lippua meidän laivaamme ja jouduimme ajamaan suoraan Tukholmaan, jotta hän ehtisi omaansa. Jospa ensi kerralla?

Ennen laivan lähtöä istuimme kuopuksen kanssa Djurgårdenin puistossa. Meri sinisenä edessä, kajakkeja, leikkiviä lapsia, pyöräilijöitä, tai-chi -harjoitusta tekevä ryhmä ja turisteja. Suuret puut varjostivat penkkiämme, sinisorsa kuopsutti maata. Kaunis Tukholma!

IMG_9987.JPG

Laivassa istuin pitkään ulkona ja katselin ohi lipuvaa Tukholman saaristoa, pieniä ja suuria huviloita, laivan vierellä puikkelehtivia vesiskoottereita, valokuvaavia ihmisiä. Tämä oli hyvä laiva: hytti oli hiljainen ja laivassa oli paljon uutta, myös siisti ja tavallinen kahvila iltapalaa kaipaavalle.

Aamulla heräsin sumusireenin huutoon. Turun saaristo kietoutui harmaaseen, kirkastui vähitellen.

IMG_9982.JPG

Pitkän matkan jälkeen on taivaallista päästä kotiin. Oman kodin ja pihamaan rauha. Hanasta tuleva kylmä Päijänteen vesi, jota parempaa ei ole. Radio, jota voi kuunnella ja ymmärtää, mitä puhutaan. Lehdet, joita voi lukea tarvitsematta nähdä enempää vaivaa. Keski-Euroopan jälkeen väljiltä näyttävät tiet. Joutomaat, joita tiheään asutuissa maissa on niin vähän. Kirkkaat värit: puhdas järven- ja merensininen, puiden tummavihreä, raikas ilma.

Oma tila, hiljaisuus – niitä meillä on. Ja niitä minulla oli ikävä.

 

 

Kaksi ylintä kuvaa Hainachin kansallispuistosta, joka on Keski-Euroopan suurin yhtenäinen lehtisekametsäalue. Siellä kasvaa tuttuja puita ja erityisen paljon punapyökkiä. Puistossa on paljon vaellusreittejä, mm. Luther-weg. Me eksyimme omalla vaelluksellamme perusteellisesti.

Muut kuvat Erfurtista, joka on ihana kaupunki.