Muisti – häilyvä ja vaihteleva

”Muisti on häilyvä, vaihteleva ja hetkellinen kuin revontuli. Muistiin liittyy myös se mielestäni kaunis paradoksi, että osa kaikkein tärkeimmistä kokemuksistamme on sellaisia, ettemme pysty niitä selvästi muistamaan. Niille kokemuksille ei ole sanoja. Se, miten meitä on hoivattu ja rakastettu lapsuudessamme, jättää meihin jäljen, joka vaikuttaa perusturvallisuuden tunteeseemme, kykyymme käsitellä kuormitusta ja tapaamme olla suhteessa muihin ihmisiin. Tällaiset implisiittiset muistot muodostavat ytimen, joka säilyy kauan senkin jälkeen kun yksittäisten tilanteiden muistijäljet ovat kadonneet.”

Näin kirjoittaa oikeuspsykologi Julia Korkman, jonka tuore teos Muistin varassa, Oikeusprosessi ja totuus julkaistiin syksyllä (S&S, 2022). Kirjaa voi lukea monesta näkökulmasta ja se on tarkoitettu varsinkin heille, jotka ovat jollain tapaa mukana oikeusprosesseissa. Minua kiinnosti se, mitä Korkman kirjoittaa muistista. Mitä muisti on?

Muisti on tarinoita

Korkman kirjoittaa, että tapamme havainnoida ja muistaa on rajallisempi kuin ymmärrämme. Sitten kun emme muista, alamme täydentää muistamaamme sisällöllä, joka saattaisi sopia siihen. Rakennamme tarinoita, sillä niihin muisti tarttuu, niitä ”aivot rakastavat”.

Muistiin näyttävät tallentuvan kaikkein helpoimmin anekdootit, joissa on henkilökohtainen ulottuvuus ja joihin liittyy tunteita. Mikään tilasto ei jätä yhtä vahvaa jälkeä kuin yksittäinen, tunnepitoinen kertomus.

Muistamme sellaista, mikä on meille olennaista, mikä herättää tunteita ja kiinnostusta. Me myös huomaamme sen, mikä kiinnostaa meitä ja jätämme huomaamatta varsin paljon kaikkea muuta.

Muisti on altis mielentilalle

Stressi vaikuttaa muistamiseen monella tavalla. Lyhytaikaisena se voi saada meidät keskittymään ja muistamaan paremmin, mutta pitkittynyneenä se on myrkkyä. Se vaikeuttaa myöhempää mieleen palauttamista ja kokemusten kuvaamista ymmärrettävällä tavalla.

Mielentila vaikuttaa siihen, miten ja mitä muistamme. Surullinen mielentila näyttää lisäävän mahdollisuutta rauhalliseen ja perusteelliseen pohdintaan, mutta vihaisuus nopeaan ja yksinkertaiseen ajatteluun. Masentuneilla on taipumus muistella kokemuksia, joilla on kielteinen painotus.

Ylipäätään muistamme enemmän traumaattisista ja kielteisistä kuin myönteisistä tai neutraaleista kokemuksista.

Muisti on hauras

Kaikista eri tekijöistä, jotka vaikuttavat kykyymme muistaa luotettavasti, merkittävin on aika. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vähemmän muistamme. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä suurempi on riski sille, että täydennämme muistoa.

Muistin taipumus vääristyä harhaan johtavan tiedon avulla on havaittu kaikenikäisillä ihmisillä ja jopa eläimillä (gorillat ja kyyhkyt). Valemuistojen kehittäminen on helppoa. Valemuistoille ja vääristyneille muistoille altistaa erityisesti unenpuute, mutta myös unet itsessään voivat aiheuttaa jopa virheellisiä muistikuvia.

Muistikuvia isoista historiallisista tapahtumista on tutkittu melko paljon. On havaittu, että muistikuvat tapahtumien herättämistä tunteista vaikuttavat huomattavasti pysyvämmiltä kuin faktat, kuten se, mistä tieto on saatu ja missä silloin on oltu. Mutta myös tunnepitoiset muistikuvat noudattavat ns. Ebbinghaus-käyrää.

Muisti on sidoksissa kontekstiin

Jos olemme kokeneet jotakin tietyssä paikassa, muistamme tapahtuman paremmin ja yksityiskohtaisemmin samassa paikassa tai samojen olosuhteiden vallitessa. Korkman kertoo klassisesta tutkimuksesta, jossa opettajat laitettiin opettelemaan sanalistoja veden alla tai päällä – he muistivat ne paremmin siellä, missä olivat painaneet ne mieleensä. Muisti on hyvin kontekstisidonnainen.

Mitä me muistamme?

Se, mitä muistamme, riippuu monesta asiasta. Keskeisiä tekijöitä on ikä, jolloin tapahtuma on sattunut sekä se, onko muistikuvaa pidetty yllä. Kun puhutaan varhaisista muistoista, myös se vaikuttaa, kuinka aikaisin olemme oppineet puhumaan ja kuinka paljon tunteita tapahtuma herätti. Muistikuvat koostuvat omista ennakko-odotuksistamme sekä siitä, miten olemme tapahtumahetkellä tulkinneet tapahtumia. Eteenpäin kerrottuina muistikuvat ovatkin nimenomaan kertomuksia, joissa fakta ja fiktio sekoittuvat ja sulautuvat.

Mitä muistamme, kun muistelemme elämäämme? Tavallisesta arjesta muistamme tyypillisen kuvion, kuin kaavan siitä, mistä päivät koostuivat. Enemmän tilaa muistissamme saavat poikkeukset, kohokohdat, kaikki uusi ja – kipua tuottava. Muistamme sen, mikä eroaa tavallisesta. Siksi nobelisti Daniel Kahneman on pilke silmäkulmassa kehottanut ihmisiä menemään mieluummin lyhyille kuin pitkille matkoille, sillä lyhyet tuovat yhtä paljon muistisisältöä kuin pitkät. Mitä vähemmän uusia asioita tapahtuu, sitä vähemmän muistamme ja sitä lyhyemmältä jakso myöhemmin tuntuu.

Parhaiten muistamme 10-30 ikävuoden säliset vuodet, siinäkin jaksossa selkeä kohokohta ovat ikävuodet 15-25, jolloin kehitytään aikuisiksi ja koetut asiat suuntaavat vahvasti persoonallisuutta ja elämänvalintoja.

Omaelämäkerrallinen ja tietomuisti ovat täysin riippuvaisia kielestä. Ei-kielellisiä muistikuvia syntyy ilman kieltä, siksi niistä esiintyy aikaisemmista vaiheista omakohtaisia tai faktaperustaisia muistikuvia. Kielen omaksumisen ja tapahtumista kertomisen kyvyn lisäksi arjen selkeys ja toistuvuus vaikuttavat muistiin, joka kehittyy aikuisikään saakka.

Muisti on kieltä ja kulttuuria

Korkman omistaa kulttuurin vaikutukselle muistiin kokonaisen luvun. Yhteisöllisyys syntyy yhteisistä muistoista, jotka riippuvat siitä, miten yhteisömme nimeää eri ilmiöitä sekä siitä miten niitä arvotetaan. Muistikuvat yhteisöllisistä kokemuksista ovat tärkeitä, ne yhdistävät. Kieli ja kulttuuri muokkaavat yhtä lailla sitä, miten muistamme ja miten tulkitsemme kokemuksiamme, kuin sitä, miten niistä kerromme eteenpäin. Kulttuurin vaikutus näkyy esimerkiksi siinä, minkä ikäisenä luomme muistikuvia, millaisia asioita muistamme sekä millaisia yksityiskohtia havainnoimme ja painamme mieleen.

Länsimaissa muistojen näkökulma on yksilökeskeinen, yhteisöllisissä kulttuureissa painopiste on yhteisön kokemuksissa, joihin saatetaan viitata ikään kuin omina. Yhteisöllinen tapa kuvailla viittaa useammin ympäröiviin ja taustalla vaikuttaviin tekijöihin, kun yksilöllisempi tapa keskittyy päähenkilön tekoihin, ajatuksiin, tunteisiin ja kokemuksiin. Kulttuurinen konteksti vaikuttaa alusta asti lapsen tapaan kertoa kokemuksistaan.

Tämä tulee esille erityisesti turvapaikkaprosessihin liittyvissä kuulusteluissa tai seksuaalisuuteen liittyvissä oikeusjutuissa. Miten sanoittaa seksuaalirikoksia uhrina, jos ei ole sanoja eikä kertomiseen tapaa?

Kirjoittaessaan nuorista tunnustusten tekijöinä ja todistajina Korkman toteaa, että päätöksenteko asiakysymyksissä kehittyy huomattavasti aikaisemmin kuin tunnepitoisiin seikkoihin liittyvä päätöksenteko. Kyky ennakoida tapahtumien tai tekojen pitkäaikaisia seurauksia kehittyy viimeisten taitojen joukossa.

Muisti elää elämäänsä

Muistot ovat omiamme vain hetken heti kokemuksen jälkeen. Jos silloin, heti, saamme tilaisuuden kertoa ja kuvailla kokemaamme, niiden välitön sanoittaminen ainakin saattaa onnistua. Sen jälkeen ne alkavat elää omaa elämäänsä.

Kirjan tärkein viesti on se, että muisti on haavoittuva ja hauras – sen luonteen ymmärtäminen olisi myös oikeusprosesseissa olennaista. Siksi todistajien ja uhrien kertomukset pitäisi nauhoittaa tuoreeltaan. Vaikka kirja tarkastelee muistia oikeusprosessien kannalta, se herätti paljon ajatuksia myös omasta työstäni.

Aloin muistella omia opettajiani. Sitä en muista, mitä he opettivat, mutta muistan hyvin heidän läsnäolonsa ja sen, mitä siitä välittyi.