Ajassa ja irti siitä
by katja
Oli erilainen joulu.
Kun joulukuvia katsoo, vuosia ei erota toisistaan, ellei sitten vieraista, ja lasten kasvamisesta. Mutta toisinaan jokin muuttuu.
Tuttuihin askelkuvioihin tulee uusia askelia, toisia suuntia.
Tänä jouluna kävimme kahdessa sairaalassa viemässä joulutervehdyksiä. Toisessa saimme myös laulaa ja lukea jouluevankeliumin.
Tuli myös viestejä lähtijöistä, ei omasta perhepiiristä vaan kauempaa.
Heitä muistelimme aattoiltana. Minkälainen jälki jää elämästä?
Jokaisesta oma ja ainutkertainen. Kaikki yhteiset alut, aamut ja toimeen tarttumiset, illat ja nukkumaan menot, lähtemiset ja paluut.
Mitä kaikkea vuosisadassa tapahtuu? Mitä yhdessä elämässä?
Oli erilaista, muutenkin.
Aattoaamuna lähdimme hiihtämään. Oli pakkasta, aurinko puiden lävitse, kimaltava hanki, elossa olemisen tuntu poskia, sormenpäitä ja varpaita myöten. (Sitä tarvitsin).
Annoin miehelle valokuvakirjan menneestä vuodesta. Se on ollut taitteiden vuosi, lapset ovat aikuisia, omillaan, sukupolvet vaihtavat hitaasti paikkaa. Asiat tapahtuvat, vaikka ei ryhtyisi, olettaisi tai tekisi.
Me voimme, mutta meidän ei tarvitse. –
Leivinuunia lämmittäessä appeni on yhä läsnä. Appivanhemmat opettivat leipomaan ja paistamaan rieskoja, siitä meidän joulumme alkaa (syvässä väsymyksen tilassa, töiden juuri päätyttyä).
Jouluisin muistan isoisääni, joka tuotiin ambulanssilla lapsuudenkotiini viettämään joulua vuosikymmeniä sitten. Hän piti hitaan ja haparoivan jouluhartauden, jossa kuljimme Marian ja Joosefin kanssa pitkää matkaa kohti Betlehemiä (vasta silloin tajusin, miten pitkä ja vaivalloinen matka se oli). Mutta isoisä uupui, he eivät koskaan päässeet perille.
Ja silti he pääsivät, pääsevät.
On aika, tämä hetki, vaihtelevat askeleemme ja sanamme, joissa asetumme osaksi pitkää jatkumoa. Haemme lohtua ja lepoa tutusta ja aina olleesta. Ja jossain siellä takana jokin ajaton – hitaasti luettavassa kertomuksessa, lauluissa, kaikissa edesmenneissä, jotka jollain tapaa ovat läsnä.
Liekkeinä hautausmaalla, leipoessa ja paistaessa, sanonnoissa, koskettamisen tavassa.
Katveita 
Kiitos, Esmeralda. Niin, edes hetkittäin, häivähdyksen verran!
TykkääTykkää
”…On taivas niin kuulas ja korkea päittemme päällä…” anoppi lauloi joulutuvassa.
Kyllä, pitää uudestaan ja uudestaan kuvitella, mitä jos asuisimmekin tässä. Mies tuossa juuri puheli, että otetaan talo mukaan, jos lähdetään:). Ollaanpa nyt paikoillaan.
Kiitos kirjavinkistä. Samat sanat -kirja? Sellainen löytyy kirjastosta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hieno kirjoitus! Ajasta, jonka kuuluisi olla etenkin jouluna armollinen. Ja onneksi usein on, ainakin läsnä, oli se aika sitten kadonnut tai tässä.
TykkääTykkää
Kiitos Kaisa. On ollut ihmeellisiä talvipäiviä – siellä pohjoisessa vielä taivaan avaruus.
Uudet tuulet ja ajatus muutosta! Meidän lapset toivovat meidän pysyvän tässä aina, mutta lomalla minäkin kaipaan katsomaan toisia paikkoja, vanhoja hirsitaloja, mahdollisia pihapiirejä. Ajatusta, kuvittelua: voisiko tässä olla? Miltä minun elämäni ja maailma näyttäisi tästä kohdasta? Ja tuuli käy!
Luin juuri Tarja Roinilan kirjaa, jossa hän kertoo mitä muutoissa tapahtuu (uuteen kieleen asettuessa). Pitäisit siitä, luulen!
TykkääTykkää
Kiitos, Suvi, Sinulle kaikista jäljistä, vuorovaikutuksesta. Se on tärkeää.
Suunnitelmat kuulostavat hyvältä – niitä, ja uutta kohti!
TykkääTykkää
Joulun aika puhuttelee, monin tavoin. Vuoden kierrossa itselleni joulua edeltävä aika on ahdistavinta ja joulu nykymuodossaan hyvin, hyvin vieras. Kaikki mikä on epäoikeudenmukaista korostuu juuri joulua kohti. Sen vuoksi kuulun heihin, joille tärkeintä on talvipäivän seisaus. Valon aika alkaa. Nyt olen jo täynnä uusia suunnitelmia tulevaa uutta vuotta varten. Kiitos tästä vuodesta Katja, on ilo, että olet, kuvaat, kerrot, pohdit ja kirjoitat.
TykkääTykkää
Onpa vahvaa tekstiä!
Ja ihana ihme, että lyijynraskaan uupumuksen jälkeen tuntee nopeasti, että on elossa sormia ja varpaita myöten.
Käsittämättömän kaunis oli joulupäivien sää Pohjois-Pohjanmaalla, hiihtelin tutussa pihapiirissä, ja ajattelin että kyllä me vielä muutamme. En tiedä miksi ajatukset olivat niin voimakkaita, tiedän että tuulee taas toisesta suunnasta.
TykkääTykkää