Adventti

by katja

Kaikista vuoden pyhistä pidän adventista eniten. Syksyn pimeys taittuu siihen, vaikka yhä olisi (ja usein on) pimeää. Kynttilät syttyvät, joulutähdet voi ripustaa ikkunoihin, on aika levätä. Pitkästä aikaa kävelin aamukirkkoon metsän läpi, satoi lunta.

Kirkko oli tupaten täynnä vanhoja, aikuisia ja lapsia. Vieraille jaettiin vihreät lehvät ovella, pääsimme laulamaan Hoosiannaa. Kirkon jälkeen oli tarjolla riisipuuroa, kahvia ja leivoksia.

Adventissa ei ole mitään raskasta. Siitä on kevyt henkäys jouluun – muutamien askelten mitta. On joulukonsertteja, myyjäisiä, jouluvaloja, hiljaisuutta.

Ja laulut! Niitä ei ole montaa, mutta minkälaisia.

Sydäntalvella myös kotini on parhaimmillaan. Jos hyvin käy, se kätkeytyy puiden ja lumen taakse. Ei tee mieli lähteä mihinkään, olla vain.

Joulunalus on olemista, odottamista. Uusi ja koskematon on mahdollista, tulossa. Eikä sitä, mikä on raskasta, tarvitse muistaa. Siinä ilossa on jotain ikiaikaista.

Te laaksot, notkot nouskaa ja vuoret vaipukaa! (virrestä 5)

Hyvää adventtia!