Tämä marraskuu
by katja
Tämä marraskuu on vienyt voimat. Ei pimeys, mutta sairastelu.
Flunssaisena luin ison pinon kirjoja. Niistä tärkeimmät olivat Lydia Sandgrenin Läpileikkaus (2022, WSOY), Nguyễn Phan Quế Main Vuorten laulu (2022, Sitruuna Kustannus) ja Jan-Philipp Sendkerin Sydäntemme kaihoisa syke (2022, Gummerus).
Läpileikkaus on kirjailijan esikoinen, väkevä perhetarina yhteen kuulumisesta ja yksinäisyydestä, perheen salaisuuksista ja niiden voimasta. Tarinan tapahtumapaikka on Göteborg ja se liikkuu kahdessa ajassa. Näkökulma on psykologian opiskelija Rakel Bergin, jota kalvaa 15 vuotta sitten kadonnut äiti, ja hänen isänsä, kustantaja ja kirjailija Martin Bergin, joka koettaa ottaa elämästään selvää. Kirja piti tiiviisti maailmassaan, alusta loppuun.
Vuorten laulu kertoo vietnamilaisperheen tarinan 1950-luvulta nykypäivään, perhettä ravistelee ensin kommunistinen vallankumous ja sitten Vietnamin sota. Kärsimystä riittää. Romaanin päähenkilöt ovat isoäiti (todellinen voimanainen) ja hänen lapsenlapsensa Hương, jolle isoäiti kertoo suvun tarinaa. Kirja on vaikuttava ja silmiä avaava, kaikista kauheuksista huolimatta eheä ja vahvasti mukaansa kietova.
Sydäntemme kaihoisa syke kertoo Burmasta 12-vuotiaan Bo Bon näkökulmasta. Se on kolmas osa Burma-trilogiaa (luulen lukeneeni aikaisemmat, mutta en ole varma). Tässäkin kirjassa on kadonnut äiti, jonka salaisuus avautuu pala palalta. 12-vuotiaan näkökulma on perusteltu ja toimiva – juuri lapsen kokemana Burman vaiheet ja perheen tarina tulevat kerrotuiksi vaikuttavasti.
Työpaikallani tehdään muuttoa. Jokaisen on avattava omat laatikkonsa, tutkittava hyllynsä ja purettava majansa. Sekin on talon toimittamista, vaikkemme siellä asukaan.
Tajusin, että tämä on kuudestoista vuosi työpaikallani. Se on pitkä aika missä tahansa työssä. Kuudentoista vuoden aikana olen saanut lapseni aikuiseksi. Olen ollut sairaana ja terveenä, nauttinut ja väsynyt työstä.
Tapa tehdä työtä, olla olemassa siellä – onko se muuttunut?
On. Minun opettajuuttani ravisteli (ja pelkisti) sairaus ja kaikki siitä seurannut. Toinen iso muutos tuli etäopetuksen myötä. Kolmas taitaa olla meneillään yhä.
On sellainen tuntu, että olen menossa johonkin, jotakin kohti. Mutta mitä, siitä en ole varma.
Kuvat: Isaac Grünewaldin maalauksia Prinssi Eugenen Waldemarsuddesta. Ja Tukholma, varhain aamulla, lokakuussa.
Katveita 
Kiitos, Aino.
Tuo kirja oli todella kiinnostava – hiukan hämmennyin siitä, ettei edellisistä osista ole jäänyt muistijälkeä. Kirjan nimi ei ole ihan paras, vaikka kyllä se kuvaa kirjan maailmaa. Yritän löytää sellaisia kirjoja, jotka ovat sekä hyviä että samalla matkoja outoihin maihin.
Suosittelen vahvasti Tukholman retkeä, nämä työt olivat todella hienoja ja ravitsevia!
TykkääTykkää
Kiitos, Pirjo, matkalainen!
Näitä aina välillä pysähtyy miettimään, käännekohdissa. Minusta Sinun jälkesi on väkevä ja säteilee kauas lähipiirisi ulkopuolelle!
TykkääTykkää
Sydäntemme kaihoisa syke kuulostaa kiinnostavalta. Lapsinäkökulma on aina innostava, vaikka lukukokemuksen ihanuutta se ei aina takaakaan. Kiitos, kun kerroit tästä, täytyy pitää mielessä, jos onnistuisi kirjastossa käydessään saamaan käsiinsä. Ihanaa maalaustaidetta olet taas esitellyt. Toipumisia. Itsekin keitin taas kanakeittoa flunssantorjuntaan.
TykkääTykkää
Kiitos Katja. Tunnen olevani matkaseuraasi. sanasi tempaavat mukaansa, koska jokaisessa lauserakenteessa on sellaista syvällisyyttä, joka ottaa mukaansa. Matkallasi on lempeää hiljaisuutta ja kaunista kiitollisuuta monien kokemusten askeleet jättävät jälkensä. Katja mieleeni on jäänyt koskettavasti juuri nämä sinun sanomasi siitä, että meistä jää aina jälki. Siinä kiteytät ihmisen olennaisen piirteen. Se muistuttaa minua vakavasti siitä, että olisinpa ymmmärtänyt tuon asian aina ja ymmärtäisin nyt. Jään katselemaan ja edelleen opettelemaan olemaan ”kunnolla”. Lämpimästi Pirjo.
TykkääTykkää