Jouko ja Heidi Liehu: Päivieni loppuun asti

by katja

Kirkkoherra Jouko Liehu (1936-2008) oli Vienan pakolaisten lapsi, joka syntyi Kuusamossa. Vanhemmat olivat ortodokseja, mutta nuori Jouko löysi oman hengellisen kotinsa herännäisyydestä ja liittyi luterilaiseen kirkkoon. Jo kouluvuosina hän tutustui toiseen herännäisnuoreen, Rakel Tuomeen. Seurustelu kesti seitsemän vuotta. Jouko aloitti opinnot teologisessa tiedekunnassa (hän siirtyi matematiikan jonosta teologieen jonoon kuin työnnettynä), Rakel opiskeli suomen kieltä.

Jouko vihittiin papiksi ja aloitti papin työnsä Hailuodon seurakunnassa. Työ jatkui Suomenlinnassa sotilaspastorina, sitten Raahessa, Sisälähetysseurassa, Tornion seurakunnassa ja päättyi Oulunkylän seurakunnan kirkkoherrana. Rakel oli alussa äidinkielen opettajana, aloitteli tutkijan uraa, päätyi kääntäjäksi ja kirjailijaksi. Perheeseen syntyi kolme lasta.

Jouko Liehu menehtyi vaikeaan sairauteen 71-vuotiaana. Hän oli ehtinyt aloittaa elämäkertansa, jonka kuopus, kirjailija ja filosofi Heidi Liehu halusi kirjoittaa loppuun. Kirjan julkaisi Heidi Liehun oma kustantamo Sphinx 2021. Kirjassa on 515 sivua.

Elämäkerta alkaa pitkällä johdannolla, jossa Heidi Liehu esittelee sen, mitä on tulossa. Sivulta 51 alkaa Jouko Liehun oma osuus. Kirjoittamisen tapa muuttuu pelkistetymmäksi, omaelämäkerta puhuu. Silti kirjoittamisen tavoissa on jotakin samaa: tapa käyttää välimerkkejä, samanlaiset ilmaisut, sama ilma, jota kirjoittajat ovat hengittäneet.

Heidi Liehu on täydentänyt omaelämäkertaa joiltakin osin. Sivulta 369 alkavat Jälkisanat, joissa hän kuvaa isänsä kulkemista kohti kuolemaa, kuolemisen hetkeä ja elämää sen jälkeen. Tämä on kirjan paljain ja riisutuin osa.

Kirjoittaja kuvaa tavoittamatonta, etsii sitä, mitä ei voi kuvata. Ulkoisen tapahtumisen puolesta se voisi olla lyhyesti kuvattavissa, mutta merkitystensä ja jälkivaikutuksensa osalta ei. Heidi Liehu heittää kaiken pois, kuten alkusanoissa varoittaa: kirjailija ja kirjallisuus sulavat yhdeksi, lukija pääsee katsomaan jotakin hyvin yksityistä ja samalla yleistä.

Kirjassa on oikeastaan kolme osaa: alun johdanto, joka voisi olla paljon lyhyempi, omaelämäkerta sekä päätössanat, joka voisi olla oma romaaninsa. Sillä tavalla kirja ei ole yhtenäinen tai tasainen kokonaisuus. Ulkopuolisesta kustannustoimittajasta olisi ollut hyötyä. Toisaalta – tällaisena kirja kuvaa elämäkerran syntyprosessin ja elämän puitteet.

Minulle kirja oli kiinnostavaa luettavaa: Rakel Liehu on ollut tärkeä kirjailija jo vuosikymmenten ajan. Jouko Liehu kuuluu Vienan pakolaisiin, joita olen tutkinut. Hetken aikaa asuin sen seurakunnan alueella, jonka paimen Liehu oli. Muistan nähneeni hänet lyhyesti.