Lepopaikka yksinäisille sieluille

by katja

Mikkelissä, lähellä Kenkäveron pappilaa, on Kirkkovarkauden silta. Silta ylittää korkealla Annilanselän ja Pappilanselän – toisella puolella siltaa on pieni kioskikahvila ja toisella puolella venesatama ja Kaarina Kaikkosen taideteos Vasten auringon siltaa.

Olimme pyöräilemässä kesäiltana ja ylitimme siltaa. Muistin nähneeni kuvia Kaikkosen työstä jossain, pysähdyimme. Kyltissä kerrottiin, että se on levähtämisen ja rauhoittumisen paikka yksinäisille sieluille. Työ koostuu 12 metalliin valetusta, erilaisesta tuolista, jotka on kiinnitetty kallioon. Tuolien vieressä on lyhtyjä, joihin syttyy valo pimeässä.

Tuolit olivat sateen jäljiltä märkiä, pyyhin niitä hihalla ja kiipeilin kalliolla. Mikä paikka!

Istuin omalle tuolilleni. Siinä voi istua väsynyt sielu, metalliin valetulla tuolilla, jalat kalliolla, löytää oman paikkansa, olla ja katsoa. Ja maisema, joka tuolilta avautuu, on hyvä.

Voi istua sielu, joka on talvesta väsynyt eikä tohdi uskoa todeksi tätä kesää, sen ihmeellistä kauneutta. Tai sielu, jolla ei ole ihoa, joka ei osaa olla ihmisten keskellä, sillä ihoa se vaatii, kohtaaminen.

Tässä kohdassa he kaikki, me kaikki, eri tavoin haavoitetut ja väsyneet, voimme levätä. Sellainen paikka se minulle oli, ihme.

Lepopaikkoja kesääsi, lukijani!