Eksyksissä

by katja

Kesäloman toisena päivänä lähdemme ajamaan aivan tuttua tietä. Muutamia mutkia matkassa on – jotain aivan uutta ja uusi yöpaikka, matkan varrella. On myös polkupyörät, joilla kiertelemme illalla kaupungin rantoja.

Seuraavana päivänä matka jatkuu. On vaikeaa karistaa arki ja jokin, hermostuneisuus, joka tavallisesti jää tällä tiellä jo varhain.

Kuljen kuin metsänpeitossa, eksyksissä. En tunnista maisemaa.

Miten lupiinit kukkivat jo? Ja tuomet, pihlajat? Koskaan ennen kesä ei ole ollut näin pitkällä. En tunnista tietä, mihin ovat kadonneet tutut vaaramaisemat?

Mistä nämä kaikki autot ovat tulleet, mihin ne ovat menossa?

Mökkitiellä, saunassa, järvessä vihdoin hiljenee mieli. Se palaa hitaasti tänne, tähän metsään, nyt.

Seuraavana päivänä minun on päästävä Möhköön. Ja kun sinne pääsen, huomaan olevani kuin pojanpoika, jota olemme hakemassa retkelle. Jalkani ovat liikkeessä, mutta ne eivät kosketa maata.

Miten sen ilon voisi kuvata?

Ei mitenkään. Minun on kierrettävä kaikki paikat, katsottava, että ne ovat tallella.

Että minäkin olen tallella, täällä, nyt, kokonaan.

Ja niin tapahtuu.

”Niin kuin vesi/ siirryn uuteen maisemaan.” (Se on ote Tyyne Saastamoisen runosta ja nyt minustakin tuntuu siltä. Liike on vääjäämätöntä, se ottaa kulkunsa ja paikkansa, virtaa).