Miten puhua nuorille terrori-iskuista?

by katja

IMG_6764.JPG

Huomenna moni meistä opettajista avaa koulun oven neuvottomana. Tiedämme, että lapset ja nuoret ovat viikonlopun aikana seuranneet uutisia. He ovat seuranneet vanhempiensa ahdistusta ja ahdistuneet itse. Joillakin on ehkä ollut sukua tai ystäviä tapahtumapaikalla. Ja se tapahtumapaikka on hyvin lähellä. Liian lähellä.

Me mietimme, miten se ahdistus pitäisi kohdata. Oma – ja toisten. Miten osaisimme olla turvaa luovia aikuisia silloin, kun se tuntuu erityisen vaikealta? Kun mieluiten menisi metsään tai saunaan, olisi vain. Ilman uutisia.

Tällaiset tapahtumat voivat nostaa mieleen surun. Omat ja toisten menetykset. Ja suru voi olla kuin meri: siihen voi hukkua. Tai mieleen voi tulla pelko. Pelko, joka lamaannuttaa ajatukset ja toimet.

Huomaa tuntevansa syvää ikävää maailmaan, joka olisi toinen. Jossa asiat olisivat paikoillaan ja elämä yksinkertaista, ennakoitavaa.

Mutta tällainen tämä maailma on, ja täällä meidän on eläminen. On tartuttava siihen, mikä on edessämme tänään ja huomenna. On tartuttava niihin käsiin, jotka ovat lähellä. Tehtävä se, mikä odottaa meitä, omalla paikallamme.

On lähdettävä liikkeelle, vaikka ei haluaisi.

IMG_6760.JPGMiten löytää omaan sisimpään luottamus ja turvallisuuden tunne? Niin, että olisi valmis lähtemään ja kohtaamaan sen, mikä odottaa?

Miten kohdata tapahtunut ja puhua siitä niin, että hyvä vahvistuu? Että säilyisi sellainen mieli, että maailmassa on kaikesta huolimatta melko turvallista ja hyvä elää? Ja että meillä kaikilla on aito mahdollisuus vaikuttaa siihen, minkälainen maailma on?

Vastuu on suuri. Silti luulen, että juuri nyt meillä on oikea mahdollisuus vaikuttaa. Mutta miten vaikuttaa rakentavasti? Voisiko tieto auttaa? Minkälainen tieto? Miten voisimme tuntemisen ja tietämisen lisäksi myös toimia?

IMG_6759Omassa koulussani kokoonnuimme muutama vuosi sitten miettimään sitä, voiko nuorten radikalisoitumista estää. Luennolla silloinen Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen kertoi KUA:n aihetta koskevasta tutkimuksesta ja kampanjasta.

Kirkon Ulkomaanapu selvitti keväällä 2014 sitä, miksi nuoret liittyvät Al-Shabaabin kaltaisiin terroristijärjestöihin. Somalian pääkaupungissa Mogadishussa haastateltiin tutkimusta varten 88 entistä Al-Shabaabin taistelijaa.

Kävi ilmi, että äärijärjestöt pyrkivät rekrytoimaan juuri nuoria. Vain 9% haastatelluista liittyi järjestöön yli 30-vuotiaina. Nuoret radikalisoituvat yleensä 15–24-vuotiaina ja ystäväpiirin merkitys ääri-ideologian omaksumisessa on iso. Suurin osa Al-Shabaabiin liittyneistä nuorista ei ollut kertonut perheelleen jäsenyydestään äärijärjestössä.

Radikalisoitumisen estäminen vaatii ainakin taustalla vaikuttavien syiden ymmärtämistä. Tutkimusten mukaan niitä ovat
– nuorten kouluttamattomuus,
– toimeentulomahdollisuuksien vähyys,
– syrjinnän ja ulkopuolisuuden kokemukset sekä pelko siitä, että oma uskonto on uhattuna.IMG_6778.JPGMinkälaisia keinoja meillä on? Kirkon Ulkomaanavun mukaan tärkeimpiä ovat

– tiivis yhteistyö uskonnollisten yhteisöjen ja nuorten omien järjestöjen kanssa,
– tiedon lisääminen nuorten keskuudessa sekä ääriliikkeiden harjoittamasta väkivallasta että niiden toiminnan uskonnollisten perusteiden ohuudesta,
– satsaaminen koulutukseen, koska opiskellut nuori pystyy tekemään itsenäisiä päätöksiä, suhtautumaan kriittisesti ääriryhmien propagandaan ja tarttumaan positiivisiin vaihtoehtoihin,
– nuorten toimeentulomahdollisuuksien vahvistaminen, koska silloin hän ei sota-alueillakaan tarvitse ääriryhmien tarjoamaa taloudellista turvaa.

Tämän kaiken keskellä on tärkeää muistaa, että suurin osa maailman nuorista ei koskaan päädy käyttämään eikä tukemaan väkivaltaa, vaikka heidän lähtökohtansa olisivat kuinka haastavat tahansa. Toisaalta ulkoisesti normaaleista ja vauraistakin lähtökohdista oleva nuori voi kokea turhautumista ja päätyä käyttämään väkivaltaa.
On vältettävä yksittäisten väestöryhmien leimaamista uskonnon perusteella myös siksi, että vastakkainasettelun vahvistuminen on ääriliikkeiden tavoite. IMG_6693Niin länsimaissa kuin kriisialueillakin nuorten radikalisoitumisen taustalta löytyy samanlaisia asioita. Ulkopuolisuuden tunne, työttömyys, koulun keskeyttäminen liian aikaisin tai koko koulupohjan puuttuminen ovat hyvää kasvualustaa radikalisoitumiselle, missä tahansa. Elämän vaihtoehdottomuus on radikalisoitumisen suurin syy.

Mikä on vaihtoehto vaihtoehdottomuudelle? Miten antaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mahdollisuuksia kuulua johonkin, päästä kouluun, löytää toimeentulo, olla osa meitä?

Voisiko kysymyksemme olla tämä: Miten voisimme yhdistää voimamme ja toimia syrjäytymistä vastaan? Miten saisimme oppilaamme mukaan muutostalkoisiin – etsimään ja löytämään vaihtoehtoja?

Ja – miten itse muistaisimme, että vaihtoehto on, aina. Ja joskus hyvin pieni asia tai ele voi auttaa näkemään sen.

 

 

Lähteitä

Muistetaan Turusta myös tämä: Yhtä väkivallantekijää kohti on joukoittain niitä, jotka panevat henkensä alttiiksi muiden edestä
Osa tästä kirjoituksesta on julkaistu aikaisemmin, Ranskan terrori-iskujen jälkeen.