Elämänmuutos

by katja

IMG_6797.JPG

Käännekohtiin kannattaa pysähtyä, aina. Poikani täydensi: käännekohtia kannattaa juhlia, aina. Jos ei juhlaan ole aihetta, on hyvä kuitenkin pysähtyä. Antaa hiljaisuuden ympäröidä. Katsoa, mitä on tapahtumassa.

Ihmisen mieli on käsittämättömän hidas. Kun kädet ja jalat jo toimittavat asioita, kulkee mieli vielä varjoissa ja ruovikoissa, etsii aikaa. Ottaa aikansa.

Ja joskus tulee hetki, jolloin ne ovat yhtä.

Tämä oli sellainen päivä. Halusin mennä uimaan omaan järveeni. Katsoa sinisenä läikehtivää vettä ja pystysuorana kohoavaa kalliota. Halusin uida, koska uimalla aloitin.

Uimalla myös päätin.

Kokonaisen ajanjakson, seitsemän pitkää ja ihmeellistä vuotta. Monia rakkaiksi tulleita ihmisiä, arpia ja jälkiä rikkaampana. Minulla ei ole sanoja sille.

Jokin suuri liikkuu. Jokin suuri liikuttaa, aina uudestaan. Ajaessa, uidessa, kävellessä, pysähtyessä.

Muistan sen ensimmäisen uinnin. Helteen, joka riippui järven yllä. Jo seuraavana iltana oli iholla kolme mustaa rastia, paksulla tussilla piirrettyä. Silloinkin minun piti uida, mutta en voinut. Seisoin rannassa ja katselin vettä, kaipasin veteen. Osaksi sitä.

Jokin muuttuu, miten. Ehkä joku ajaa hiuksensa tällaisessa kohdassa. Tai alkaa pukeutua aivan toisin. Harrastaa uusia asioita. Vaihtaa työpaikkaa. Muuttaa maalle ja alkaa paimeneksi.

Minusta tuntuu, ettei minun tarvitse tehdä mitään suurta. Suuri tapahtuu. Kuin väistämätön, jota en voi estää. Mihin kaikkeen se säteilee? Kaikkeen. Miten.