Kun ei selviä

by katja

IMG_6476

Mikä saa jaksamaan, kun huomaa yllättäen, että tie on tukossa.

Kun huomaa putoavansa pinnan alle. Kun on työhuolia, joita ei saa ratkaistua.

IMG_6477.JPG

Miten jatkaa kevein mielin?

En ole varma. Mutta sellaisten hetkien tullessa elämä yksinkertaistuu, ja niin on hyvä.

IMG_6479.JPG

Silloin en pysähdy, kokonaan. Liike on parempi. Mitä enemmän jokin painaa mieltä, sitä tärkeämpää se on.

Voi pyöräillä.

Kun on kylmää ja lätäköt riitteessä. Kun tuulee vastaan. Silti on aurinko, on linnut ja kaupungin hiljaisuus. Se syntyy teiden ja katujen väliin, autojen hurinan ja ihmisten puheen ulottumattomiin. Metsäsaarekkeisiin, pellon reunaan, hiekkapolulle.

Tielle: siihen hiljaisuuteen, joka ympärillä on.

IMG_6480

Liike voi olla hiljaista liikettä. Riittää, että on matkalla. Maali ei ole tärkeintä.

Ei kaunis ikoni, valmis kirja. Vaan se, miten ja mitä tekee. Mitä ne asiat minulle ovat. Siitä voi syntyä jotakin. Tai olla syntymättä. Mutta kaikki lähtee siitä, mikä minun ja jonkun asian välillä on.

Se voi olla aivan pakotonta. Ei tarvitse vaatia tai piiskata. Riittää että on. Tekee, minkä tekee. On ihmeellisen äärellä.

IMG_6483.JPG

Mikä muu on tärkeää?

Lukeminen. Sellaisen, mikä on yksinkertaista eikä satuta. Tarinat, kertomukset, runot, joissa on kokonainen maailma.

Kun on väsynyt ja upoksissa, sen maailman on hyvä olla ehjä ja tuttu.

IMG_6486

Huomaan, että minulla on ikävä. Ikävä tuttuja ihmisiä, heidän huolenpitoaan ja huomaansa. Kesärannan pirttiä, jossa istuimme tätini kanssa myöhään yöhön. Tarinoiden, kuunnellen. Takassa oli tuli, ympärillä niemen hiljaisuus. Kesävalo. Kuulehan juttua, hän aloitti.

Ja minä kuulin.

IMG_6484.JPG

On ikävä saunaan. Vanhan kesäpaikan pehmeään löylyyn ja siniseen veteen. Ikävä horisonttia, joka näkyy siihen. Metsäinen kumpuileva rinne, jonka osaan ulkoa.

On ikävä toisiinkin saunoihin. Siihen pohjoiseen, josta voi kävellä kauas mereen ja jalkojen alla tuntuu sileä, aaltoileva hiekka. Kuumille, punaisille kallioille, joilta katsella sinne, missä on meren ja taivaan viiva, ohut.

On ikävä vapautta. Pian on sen aika.

IMG_6487

”Olin unohtanut pilvet. Kymmenen vuoden jälkeen matkustin pohjoiseen, siellä taivas lainehtii laidasta laitaan, lepää kuin meri avarien kylien päällä. Katsoin pilviä, ne elivät ja liikkuivat, jonakin päivänä ne putoaisivat runsaudessaan lauhoina tähtinä arktisen maan ylle. Oli syksy, viljapellot sängellä, viistossa auringonvalossa putoili viimeisiä lehtiä kuin kultaisia pisaroita jokeen. Harmaat talot kohosivat lakeudelta juhlallisina, ikkunasta kuului vanha virsi. Se kertoi matkamiehen ikävästä pilvien alla, se virsi.”

(Rakel Liehu)