Kirjakevät 2017

by katja

 

IMG_6460.JPG

Tämä on ollut hyvä kirjakevät. Kiitos kirjablogien, on kirjojen valitseminen ollut helppoa. Yöpöydällä on ollut vaihtuva pino luettavaa koko ajan. Kiitos Helmetin varausjärjestelmän, kirjat ovat tulleet lähikirjastoon tasaisena virtana. On ollut mitä odottaa.

Vaikka kouluvuosi on ollut poikkeuksellisen raskas, olen lukenut melkein joka ilta. Se on ollut oma hetki ennen unta. Joskus vain sivun tai kaksi, joskus pidempään. Vain yksi lainaamistani kirjoista on jäänyt kesken. Se oli Merete Mazzarellan Elämän tarkoitus.

IMG_6452.JPG

Minna Rytisalo: Lempi. Kuusamolaisen äidinkielen opettajan vahvatunnelmainen romaani Lapin sodan ajalta. Päähenkilöinä Lempi ja puolisonsa Viljami, apulainen Elli sekä Lempin kaksonen Sisko. Kirjassa oli parasta kieli, jota tekisi mieli kutsua arkaaiseksi. Kirja kuvaa väkeviä tunteita ja ihmiskohtaloita. Mietin, milloin olisin lukenut näin ihon alle menevää kuvausta mustasukkaisuudesta ja vihasta? Ja miten monelta kannalta ihmisen elämää voi katsoa? Miten monenlaiset kasvot on totuudella ja oikeudella?

Elena Ferrante: Loistava ystäväni. Maistuva, tuoksuva ja kuuluva kirja napolilaisista ystävyksistä 1950-luvun Italiassa. Mukaansatempaava: kuin astuisi toiseen maailmaan, joka pitää otteessaan loppuun asti. Kiitollista iltaluettavaa, vanhan ajan romaani, jolle on tulossa jatkoa.

IMG_6451.JPG

Pauliina Vanhatalo: Keskivaikea vuosi. Kirja äidin ja kirjailijan masennuksesta: hyvin kirjoitettu, rohkea ja avaa rehellisesti masentuneen ihmisen maailmaa.

Katriina Järvinen: Saanko, esitellä: Monenlaiset minämme. Esseistisesti kirjoitettu sosiaalipsykologinen näkökulma minuuteen. Autoetnografista tiedeproosaa, joka tuo esille ja hyödyntää kirjailijan omia kokemuksia.

IMG_6458.JPG

Linn Ullman: Rauhattomat. En ole lukenut muita Ullmanin kirjoja, mutta tämä oli harvinaisen hyvä. Kirja kertoo isästä ja tyttärestä, joiden tarkoituksena on kirjoittaa kirja vanhenemisesta. Syntyykin romaani kohtaamisista, muistoista, kirjoittamisen vaikeudesta, lapsuudesta ja vanhemmuudesta. Inspiroiva, herättelevä kirja. Yksi kevään parhaista.

Katariina Baer: He olivat natseja. Kirjailijan tutkimus omasta suvustaan ja löytöretkestään vaikeaan kysymykseen: miksi omat isovanhemmat olivatnatseja? Mikä sai heidät sille tielle? Hyvin kirjoitettu ja kiinnostava.

IMG_6465.JPG

Terhi Törmälehto: Vaikka vuoret järkkyisivät. Äidinkielen opettajan esikoisromaani. Pohtiva ja ymmärtävä kuvaus uskosta ja uskonnosta, uskonnon kielestä ja muutoksesta.

Pirkko Soininen: Avataan siiven alta. Runoja, joiden maailma tuo mieleen Helen McDonaldin romaanin H niin kuin haukka. Kaunis ja erityislaatuinen kokoelma, jota olisin halunnut lukea vielä lainausajan päätyttyäkin. Hitaasti luettava.

IMG_6466.JPG

Joel Haahtela: Mistä maailmat alkavat. Taiteilijaromaani nuoresta Visasta ja hänen kutsumuksestaan taiteilijana. Pidän Joel Haahtelan kirjoista, ja tätäkin kirjaa oli hyvä lukea. Viipyilin erityisesti alun hapuilevassa etsinnässä. Kun oma tie on vielä kadoksissa, mutta alkaa erottua yhtä vahvemmin.

Leeni Peltonen ja Minna Huotilainen: Tunne aivosi. Kotilieden entisen päätoimittajan ja aivotutkijan yhteinen tietokirja aivoista. Selkeästi kirjoitettu ja rakennettu, informatiivinen ja helppolukuinen. Kuvitus on niukkaa ja epäselvää: kuvituksen aivot on tehty virkaten. Se ei riitä.

IMG_6468.JPG

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja. Epiikkaa toisen maailmansodan Puolasta, kertomus Lumikadusta ja sen asukkaista. Kieli on kaunista, paikoin kuin runoa. ”Kertoja sai aina pysäytettyä ajan. Kuuntelijoiden oli lupa hengähtää ja levätä murheista, olla tovi tarinoiden suojeluksessa, sen lahjan pystyin heille antamaan, jos en muuta.” Tarina, johon voi astua ja jäädä seuraamaan asukkaiden elämää. Vaikka kirja kuvaa Puolan vaikeita vuosia, se ei ole epätoivoinen. Henkilöissä on merkillistä valoa.

IMG_6470

Advertisements