Mihin muuttaisit?

by katja

IMG_6379

Olemme puhuneet kodista.

Mihin muuttaisit, jos voisit muuttaa mihin vain?

Voisitko asua tässä tai tässä? En.

IMG_6380.JPG

Missä koti on, tai voisi olla?

Omissa ihmisissä?

Ovessa, jonka saa kiinni? Jota ei tarvitse avata.

Rauhassa ja hiljaisuudessa? Puheessa ja hälinässä, joka on lahjaksi saatua tai itse valittua?

Maisemassa, joka on hitaasti kasvanut kodiksi?

IMG_6371.JPG

Aina keväisin se tulee.

Palava ikävä talven jäljiltä ummehtuneeseen pirttiin, josta saa kantaa mattoja ulos. Siihen tuoksuun, joka alkaa virrata sisään, hitaasti.

Kun uunissa on tuli, linnut. Rannassa vielä ohut jää.

Enää se ei ole tietty pirtti, vaan jokin, jossa voisi olla perillä. Joka kasvaisi kodiksi.

IMG_6376.JPG

Uudessa Kotiliedessä arkkitehti Juhani Pallasmaa kertoo kodista: ”Kotia ei voi suunnitella, ainoastaan sen puitteet voi.”

Pallasmaa kertoo, että kotona hänellä on tarpeellisia ja tarpeettomia esineitä. ”Jälkimmäiset ovat muistin, toiveiden ja ystävyyksien jatkeita. Kun esimerkiksi otan syliini ison, meren hioman kiven, tuntuu hyvältä. Kivi vie mieleni saaristoon.”

Eläinten arkkitehtuuri innoittaa häntä. ”Kun lintu muokkaa kotiaan omalla kehollaan, tilan ja ruumiin yhteys on välitön.”

IMG_6372.JPG

”Tila määrittää tapaamme olla, se asettuu meihin. Siksi ihmisellä on tarve ottaa haltuun myös hetkellinen olinpaikkansa”, hän kertoo.

Me etsimme kotia, missä kuljemmekin. Jotakin tuttua: mahdollista. Paikkaa, joka ei vaadi muuttumaan vaan antaa olla.

Pala kotia voi löytyä kummallisista paikoista.

IMG_6377.JPG

Mutta kaikkia olinpaikkoja ei voi ottaa haltuun. Silloin koti on mielessä. Kulkijan koti on mielessä. Se on ikävässä.

Muistoissa. Sanoissa, joista syntyy tarina. Kuva, laulu.

Pakopaikka, mukana kulkeva koti.

IMG_6373.JPG

”Kun ajattelen rakkautta, olen saari joen suistossa ja joen vesi ja korkeat rannat ja pohjakivien vieriminen merta kohti. Monihaaraiset käteni ovat lähellä taivasta, olen pudonnut maisemaan. On niin helppoa virrata merta kohti ja kantaa sylissään maata.

Mitä minä olisin ilman rakkautta. Kasvonikin olisivat toisenlaiset, tyhjät kuin pitkä ja turhaan valvottu yö.

Rakkautemme on uusi maa, saari meren rannalla.

Sininen kuin meri, sininen kuin tähtinen taivas. Keltainen kuin perhosen siipi, keltainen kuin tähdet taivaalla, vihreä sammal kaivossa, lehdet puussa, ruoho maassa, punainen kukka vanan latvassa. Sininen punainen. Sininen punainen.”

(Tyyne Saastamoinen)

Advertisements