Kiitoskirjeitä pöytälaatikossa

by katja

 

WP_20170316_003.jpg

Sairaspäivänä on aikaa ajatella. Myös hitaita ja hiljaisia ajatuksia. Niitä, jotka lymyävät kulkiessa piiloon.

Yksi hidas ja loputtoman pitkä, viipyilevä ja hyvä ajatus on kiitollisuus.

Kaksi vuotta sitten siskoni otti minusta kuvia metsässä ja portailla, vanhalla penkillä ja puun alla. Hän katsoi minut kauniiksi. Kehitin ne kuvat ja ajattelin lähettää jokaiselle mukana kulkeneelle ihmiselle yhden, kiitokseksi tuesta ja rakkaudesta sairas- ja toipumisvuosien aikana. Kuvia on ainakin kolmekymmentä ja ne ovat yhä lähettämättä.

En lähettänyt niitä silloin, koska tapahtumat eivät edenneet kuten ajattelin niiden etenevän. Se hetki meni ohi. Nyt kuvat ovat Aila Meriluodon sanoin: ”Terveisiä. Elämästä, tältä kohtaa.” Mutta ei kuitenkaan tältä kohtaa, vaan tuolta, jo menneeltä.

Kuvat jäivät. Kiitollisuus on. Hyvyys, miten sen unohtaisi.

Olen kiitollinen perheestäni ja siitä, ettei suuria huolia ole. On luottamus, ilo elämästä.

Olen kiitollinen sanoista ja tarinoista ja kertovista ja kirjoittavista ihmisistä. Siitä, että joskus voi lukea jotakin ja tulla lohdutetuksi. Nähdä uusin silmin, elää toisin, löytää.

Olen kiitollinen kodista, jossa on hyvä hengittää. Siitä, että olen ja olemme terveitä. Tänään.

Olen kiitollinen työstä, joka on enimmäkseen antoisaa ja merkityksellistä.

Olen kiitollinen keväästä.

Näistäkin kummallisista päivistä, joiden tuolle puolen jo katselen. Kun kaikki tapahtuu yhtä aikaa. Kun on opeteltava päästämään irti kaikesta, mikä ei ole välttämätöntä. Nojaamaan tuuleen. Luopumaan hallinnan harhasta. Putoamaan hetkeen.

Niin selviää silloinkin, kun odotetaan liian paljon. Onneksi kiireviikkoja on vain kaksi.

Olen kiitollinen tämän päivän retkestä.

Tänään kävelin viisi kilometriä lauantaimaalaukseen. Katselin kevään hentoja värejä, pian väkeviä, syviä. Valo ne sytyttää.

Maalasin aasille korvia, ihmisten kasvoihin punertavaa valoa. Hiuksia. Palmun lehtiin valoa. Ei ollut kiire. Hiljaisuus: ilo.

Pääsiäisikonissa Jeesus ratsastaa Jerusalemiin. Taivas on kirkas sininen.

Kuva on kesken. Ja minä.

Olen kiitollinen virsistä, joita on hyvä kuunnella näinä päivinä. Kun ei tiedä, miten asettaisi ajatuksensa, rauhoittaisi mielen.

Silloin kuuntelen virsiä. Suurempi kuin sydämeni (525, sanat Anna-Maija Raittil) tai Vain sinä tunnet minut, Vapahtaja, ja tiedät lääkkeen kaikkiin vaivoihin… (289, sanat Kirsten Hansen) tai Jeesus sä ainoa, heikkojen auttaja (318, sanat Ole Theodor Moe). Käykäämme nyt Jerusalemiin (54, sanat Paul Nilsson).

Lauluissa voi levätä. Voi kulkea tuota matkaa. Olla kesken.