Mahdollisuuksien horisontti

by katja

 

WP_20170204_037.jpg

Hiihtolomalla luetuista kiehtovista kirjoista jäi mieleen tämä: mahdollisuuksien horisontti. Kirjassa Historiallinen elämä, Biografia ja historiantutkimus kehotti yksi kirjoittajista tutkimaan menneiden aikojen ihmisten elämää etsien mahdollisuuksien horisonttia.

Kysymään: mikä olisi ollut heille mahdollista? Mikä sai heidät valitsemaan kaikista mahdollisuuksista omansa?

Toisilla mahdollisuuksien horisontti on leveämpi ja korkeampi kuin toisilla. Mutta monilla – etenkin heistä, joiden elämästä on jäänyt jotakin tutkittavaa – mahdollisuuksia on ollut.

Ja silloinkin, kun konkreettisia valitsemisen mahdollisuuksia on vähän, on kuitenkin suhtautumisen vapaus. Vai onko?

Jos joku tutkisi meitä, sinua ja minua, sadan vuoden kuluttua, mitä hän näkisi? Minkälaisena näyttäytyisi oma mahdollisuuksien horisonttimme? Se, joka joskus näyttää niin kapealta, mutta on kuitenkin vaihtoehtoja täynnä.

Voiko sitä edes tutkia sen perusteella, mitä meistä jää?

Paljon ei jää, tällä hetkellä. Mutta mitä kertoisivat nuoruusvuosien kirjeet ja päiväkirjat? Kertoisivatko ne jotakin?

Katselen valokuvia sadan vuoden takaa ja etsin johtolankoja. Yritän ymmärtää aikaa, joka on niin toinen. Ihmisiä, joita en tuntenut. Joiden piirteitä olen kuitenkin perinyt, ainakin vähän.

Opettelen kulkemaan läheltä kauas ja kaukaa lähelle. Pitää mielessä kokonaiskuvan, mutta mikä se on? Onko sitä?

Emmekö me aina käsitä vain pienen osan siitä, mitä on?

Tien kotiin, kodin. Ihmiset, joita ilman on vaikeaa olla. Ne askareet, joita joka päivä teemme, joissa olemme.

Ikävän, surun. Levon, ilon. Lohdun.

 

Kuva: Nousiaisten kirkon seinää talvihämärässä.

 

 

 

 

 

 

Advertisements