Toivon kohtia epätoivon maailmassa

by katja

wp_20170127_006

Viime kuukausina maailma on kääntynyt nurin. Näyttää siltä, kuin historia olisi unohtunut. Kuin ihmisoikeuksilla tai ihmisten tasavertaisuudella ei enää olisi merkitystä. Kuin sitä, mitä jossakin todella tapahtuu, ei tarvitsisi ottaa huomioon.

Kuin maailma, jossa on ollut sijaa toivolle ja luottamukselle, olisi muuttunut epätoivon ja epäluottamuksen maailmaksi.

Kuin yksittäisestä ihmisestä, hänen elämästään ja toivostaan, ei enää kannattaisi puhua.

WP_20170127_005.jpg

Onko epätoivon maailmassa tilaa toivolle ja luottamukselle? Onko sellaisia kohtia, joihin voi ja kannattaa tarttua?

Toivon, luottamuksen ja ilon kohtia. Paikkoja, joissa ihmiset haluavat elää rauhassa ja yhdessä, samanarvoisina. Paikkoja, joissa kuunnellaan toista silloinkin, kun hän on erilainen ja eri mieltä.

Sellaisia etsin, joka päivä. Mieltä mielettömään maailmaan.

WP_20170127_004.jpg

Usein ne ovat harvinaisia, ohimeneviä kohtia, joissa hetken ymmärtää: se on tässä. Elämisen mahdollisuus. Toivo, johon voi tarttua. Jotain valoisaa. Jotain, joka tekee mahdolliseksi.

Tällä viikolla yksi sellainen kohta oli hetki, jolloin katsoimme oppilaiden kanssa ”He named me Malala” -elokuvaa ja päähenkilö Malala Yousafzai totesi: Tarvitaan vain opettaja ja oppilas, kirja ja kynä, niin maailma muuttuu.

Toisaalla Yousafzai kysyy: ”Miksi on niin, että mahtavat maat ovat voimakkaita luodessaan sotaa, mutta niin heikkoja luodessaan rauhaa?”

WP_20170127_001.jpg

Toinen kohta oli hetki, kun toin kotiin keskeneräisen ikonin ja maalasin sitä myöhään illalla. Etsin Lähi-idän taivaalle oikeaa sinistä sekoittamalla taivaansinistä ja titaaninvalkoista. Ikonin aihe on Tie Jerusalemiin.

Sitä kuljen nyt, hitaasti. Ja kun pysähdyn ja olen siinä, taivas on korkea ja kirkas.