Museokissa ja muita Haapsalun ihmeitä

by katja

IMG_5572.JPG

Haapsalun parhaat nähtävyydet ovat Ilon Wiklandin elämäntyötä esittelevä Iloni Imedemaa ja vanha rautatieasema. Mutta niiden lisäksi on monia muita.

Haapsalun liepeillä on vierekkäin kaksi merkillistä nähtävyyttä. Toinen on Ungrun linna, joka ei koskaan valmistunut kokonaan ja jonka rakenteita on käytetty viereisen lentokentän kiitoradan täytteenä. Linnan raunioissa voi yhä aistia menneen loiston jälkiä.

IMG_5573.JPG

Aivan sen takana on neuvostoaikainen Kiltsin lentokenttä, joka oli käytössä vuoteen 1956 saakka. Kerrotaan, että talvisodassa kentältä nousi pommikoneita kohti Suomea. Ajoimme kentän päästä päähän ja löysimme 22 maastoon rakennettua lentokonesuojaa.

Tie kentälle löytyi vasta monen mutkan jälkeen. Ei ihme, sillä vierailusta olisi pitänyt ilmoittaa etukäteen. Se jäi meiltä tekemättä.

IMG_5635.JPG

Lentokentän koko on vaikuttava. Suojat ovat rapistuneet, mutta yksi näkyi olevan edelleen jossain käytössä.

10 kilometriä Haapsalusta Tallinnaan päin on virolaisen impressionistin Ants Laikmaan (1866-1942) kotimuseo. Laikmaa tunnetaan erityisesti maisema- ja muotokuvistaan, joista monet hän teki pastellivärein.

IMG_5654.JPG

Laikmaan kotimuseossa on vain vähän taiteilijan töitä. Niitä kaipasin; taannoin niitä oli esillä Kumussa ja niiden vuoksi tähän kotimuseoon tulin. Laikmaa on virolaisen kuvataiteen klassikko, eikä ihme.

Tämä kuva on Kumun näyttelystä viime vuoden alkupuolelta:

img_2830

Kadarpikun tilalta välittyi taiteilijan elämäntapa. Laikmaan yksi rakkaus oli virolainen kirjailija Marie Under, jolle oli istutettu puutarhaan oma puu. Taiteilijan vaiheet kietoutuvat myös Suomeen. Hänen mallinsa synnytti hänelle tytön, mutta Laikmaa ei halunnut avioitua ja järjesti tytön adoptoitavaksi suomalaiseen perheeseen. Hän myös halusi, että tytölle annetaan nimeksi Aino (Aino Kallaksen mukaan) ja Marie (Marie Underin mukaan). Opas kertoi, etteivät isä ja tytär tavanneet. Suomessa tytär kuitenkin opiskeli viroa ja oli paljon tekemisissä virolaisten kanssa.

img_5640

Museon erikoisuus oli pulska museokissa. Heti, kun museon emäntä oli kerännyt pääsymaksut, asettui kissa makaamaan aina sen vitriinin päälle, jota olimme katsomassa.

IMG_5636.JPG

Haapsalussa on vielä monta paikkaa, joissa haluaisin käydä. Toivon, että seuraavalla kerralla pääsen myös Kassariin, Hiidenmaan lähisaareen. Siellä on Aino Kallaksen kesäkoti.

 

 

 

Mainokset