Joululoman hiljaiset päivät: tämä lyhyt elämä

by katja

WP_20161223_002.jpg

Tänäkin jouluna annoin jokaiselle perheenjäsenelle ja jouluvieraalle kirjalahjan, mietityn. Osan olin itse lukenut ja osasta olin lukenut arvosteluja. Joulupakettiin päätyivät Minna Rytisalon Lempi, Kim Echlinin Kadonneet, Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa, Peter Gardosin 117 kirjettä, Reetta Rannan ja Antti Huttusen Metsien kätkemä (Opas Suomen kauneimpiin kohteisiin), Khaled Hossainin Ja vuoret kaikuivat, Laila Hietamiehen Hiljaisuus, Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet, Zadie Smithin Nimikirjoitusmies, Ian McEwanin Lapsen oikeus ja Yuval Noah Hararin Sapiens, Ihmisen lyhyt historia.

Itselleni löysin taskupainoksen vanhasta Helena Anhavan toimittamasta runokokoelma-klassikosta, Kiitos elämästä.

WP_20161223_010.jpg

Jouluun kuului tänä vuonna luopumista. Heti koulun loputtua lähdimme perheystävämme hautajaisiin. Jouluaattona tuli tieto kummisedän kuolemasta.

Sitä katoavaisuuden tuntua vasten oli syvä ilo kaikista läheisistä, yhä elävistä ja edesmenneistä. Kiitollisuus kaikista kohtaamisista. Menneestä vuodesta, kaikkineen. Niistä neljästä sukupolvesta, jotka kokoontuivat joulupöytään tällä kertaa.

wp_20161223_012

Minulla on ollut joulukirjana Gösta Ägrenin merkillinen esseekirja Tämä elämä (WSOY, 2001, suom. Risto Hannula). Jotenkin se on sopinut tähän jouluun.

Esseet on kirjoitettu pitkän ajan kuluessa ja teos on epätasainen. Ägren käy vuoropuhelua muiden ja itsensä kanssa. Kirjassa on joitakin vahvoja teemoja: kieli ja murre, tämä elämä, sen merkitys, katoavaisuus, suru. Ågren kertoo, että hän syntyi kuusilapsiseen mäkitupalaisperheeseen, jonka neljästä lapsesta tuli kirjailija. Muutamat Ågrenin esseet ovat kuin pitkää runoa.

”Tämä on todellisuus, tämä lyhyt elämä, tämä sairaus, tämä väistämätön kuolema. Ei ole mitään mitä paeta, sillä ei ole mitään mihin paeta.” (kirjoituksesta Astma!)

WP_20161223_017.jpg

Kirjoitus Inga oli luettava moneen kertaan. Se kertoo runoilija-siskosta, joka eli 33 vuotta.

”Mutta elämä on rakenne jolla ei ole alkua eikä loppua. Se mikä on ennen meitä lyö meihin leimansa; kohtalomme muovaa meitä, mutta meitä muovaa myös se miten kohtaloomme suhtaudumme. Ympäristö ja tapahtuminen, maisema ja pimeys. Kuka voi sanoa, mikä on meitä ja mikä meidän elämäämme? Meitä ympäröi käsi joka tarttuu eikä ikinä todella tartu: ”Maa sikiää orjia/ ikuisuudessa on aurinko/ kirkas kuin nälkä” Olemme tuomittuja, mutta voimme aina saada tuomion raukenemaan hyväksymällä sen. Raskaimmallakin kohtalolla on valoisa reunuksensa – sisäinen vapautemme valita se ja siten voittaa se.” (Sitaatti Inga Ågrenin runosta)

”Se tuhkanvärinen ja sanaton kokemus, joka on suru, tuo selvyyden. … Onni ei ole toistamista, onni ei ole tietty määrä. Onni on kokemus: ”Sinikimaltavat vartalot, ikuisuuden sadut/ Korento elää yhden onnen päivän/ ja kuolee tuulen kohina siivissään” (Sitaatti Inga Ågrenin runosta)

”Jos pimeä kielletään, kaikki lukkiutuu, rakkauskin.” (kirjoituksesta Uni).

WP_20161227_006.jpg

Jouluna sytytimme kolme kynttilää edesmenneille. Rauha heille, ja meille, kaikille.

Oli ajateltava heitä, heidän lähimpiään. Koko viime vuotta, jonka aikana tapahtui niin paljon. Kun tein valokuvakirjoja ennen joulua, ajattelin sitä. Kun tapahtuu, tapahtuu paljon.

Miksi läheisen kuoleman jälkeen on remontoitava talo? Ajettava kauas, maailman reunalle?

WP_20161227_007.jpg

On ollut harmaita ja kirkkaita joululoman päiviä. Pieniä retkiä lähelle ja kauemmas. Kirjoja, hiljaisuutta.

On ollut joululoman rajattomuus: ilo ja ahdistus siitä, ettei kenenkään tarvitse mennä minnekään. Päivät ja yöt sekoittuvat. On muistettava oma pieni tila. Kun se on, on hyvä olla.

WP_20161227_010.jpg

Olen ajatellut kevättä ja kesää. Etsinyt kirjoja, lukenut muistiinpanoja. Ihmetellyt kaikkia monenvärisiä ajatuksia, joita nousee, kun kiire jää. Katsellut tätä talven taitetta. Sitä, mikä on nyt.

Tämä seesteinen hetki.

WP_20161227_012.jpg