Minun kirjasyksyni

by katja

 

IMG_4915.JPG

Syksyn ensimmäinen kirja oli Ljudmila Ulitskajan Daniel Stein (Siltala, 2016). Se kertoo maailmasta, joka on tuttu: kirjan kuvaamilla Juudean vuorilla olen itsekin asunut. Kirja on hitaasti luettava, ajatuksia herättävä, ajatuksiin jäävä. Stein on puolanjuutalainen mies, josta tulee uskomattomien vaiheiden jälkeen katolinen pappi. Kirja kattaa miltei vuosisadan, 1930-luvulta tähän päivään, Puolasta Palestiinaan. Minua pysähdytti eniten pohdinta Steinin identiteetistä: kuka ja mikä tuo tinkimätön mies oli.

Toinen kirja oli Sirpa Kähkösen Tankkien kesä. Kirja on Kuopio-sarjan seitsemäs osa. Nyt kuvataan yhtä kesää, kesää vuonna 1968. Se on synnyinvuoteni. Tuosta kesästä tekevät tankkien kesän Prahan tapahtumat. Oli jännittävää seurata aikaa, josta on kuullut niin paljon. Minun perheeni matkusti tuona kesänä Unkarissa, Tsekkoslovakiassa ja Itävallassa. Matkaa siivittivät monenlaiset ilot, mutta myös pelko. ”Prahasta lähdimme tankkien alta”, sanoo isä. Kähkösen kirjassa kesää seurataan monien kertojien näkökulmasta. He ovat enimmäkseen  vanhoja tuttuja, joiden tarinointiin on ilo palata. Koettujen sotien jäljet ovat vielä 60-luvun lopulla vahvat. Niiden jälkien alta kurotetaan kohti uutta. Toisille se on mahdollista, kaikille ei.

IMG_4909.JPG

Kolmas kirja oli Natalie Goldbergin Luihin ja ytimiin. Kirja ilmestyi suomeksi Kansanvalistusseuran kustantamana vuonna 2004. Kirja on havainnollinen ja ravistelevakin opas kirjoittavaan elämäntapaan ja irti päästämisen taitoon. Kirja herätti paljon ajatuksia, sitä piti lukea rauhassa. Se myös vaikutti minuun ja kirjoittamiseeni. Luin kaikki muutkin Goldbergin kirjat (joista tämä on paras) ja koko joukon muitakin kirjoittamisoppaita. Toivon että suomalaiset kirjoittaja-kouluttaja-kirjailijat innostuisivat kirjoittamaan omia oppaitaan. Vaikkapa Johanna Venho ja Niina Hakalahti, jonka kerrotaan opettavan Goldbergin menetelmällä.

Neljäs kirja oli Yu Huan Elämänkaari (suomennettu 2016, Aula & co).  Olen lukenut monia kiinalaisia romaaneja, joissa kuvataan yhden tai useamman sukupolven elämää naisen näkökulmasta. Tämä kirja oli poikkeus: näkökulma on miehen. Kirja on vanhanaikainen lukuromaani, kuin pitkä ja polveileva perinteiseen mittaan laulettu laulu, jota kuunnellaan hämärässä tuvassa, iltapuhteilla. Sananmukaisesti kirja kertoo yhden ihmisen, Fuguin, ja hänen läheistensä elämästä. Sen elämän taustalla on Kiina, koko ankaruudessaan.

IMG_4912.JPG

Viides kirja oli Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa (Gummerus, 2016). Kirja on aivan erityinen kuvaus toisesta maailmansodasta lontoolaisen 18-vuotiaan Mary Northin näkökulmasta. North on kiinnostava ja jotenkin riemastuttava ihminen. Kirja on erilainen sotakirja, jonka päähenkilöistä ja heidän kohtaloistaan alkaa välittää. Myös kaupunki, sen monet asukkaat, talot, rauniot ja kaupungissa asuva pelko tulevat lähelle. Lukiessani mietin, voisiko sodan kokea näin.

Kuudes kirja oli tietokirja, Katariina Vuoren Joulumerkkikodin lapset (2016, Like). Kirja on hyvin kirjoitettu, kauniisti ja huolella taitettu, helposti luettava tietokirja, jossa kokijoiden näkökulma tulee hyvin esiin. Kirja kertoo lapsista, jota joutuivat heti synnyttyään tai hyvin pieninä joulumerkkikoteihin perheenjäsenen tuberkuloosin vuoksi. Osalle lapsista tämä elämänvaihe oli hyvä, osalle hyvin vaikea muisto. Kokemuksen jakaminen ja vertaistuen löytäminen oli monille kertojista ratkaiseva kokemus. Kirja oli minulle tärkeä myös siksi, että äitini joutui parantolaan, kun olin hyvin pieni. Kirjaa lukiessani luin samalla jotakin hyvin omaa.

IMG_4913.JPG

Seitsemäs kirja oli Niina Hakalahden Lumilinna (2016, Karisto). En ole lukenut muita Hakalahden kirjoja. Huomaan, että monissa blogeissa niitä kuvataan välipalakirjoina. Tämä kirja oli hyvin kirjoitettu ja sitä oli kevyt lukea. Silti se käsitteli tärkeitä kysymyksiä identiteetistä ja sen merkityksestä, ihmisen polusta kohti rehellistä ja eheämpää minää. Jäin miettimään sitä, minkälaisen tarinan ja taustan kanssa ihminen kykenee elämään. Miten taustan kanssa opitaan tulemaan toimeen? Huomaan, että etenkin nuoruudessa mietin monia kirjan kuvaamia kysymyksiä.

Kahdeksas kirja oli Laila Hirvisaaren Hiljaisuus (2016, Otava). Olen lukenut kaikki Hirvisaaren kirjat, mutta tämä on kirjojen joukossa poikkeus. Kirjaa teki mieli lukea aivan hiljaa, vähän kerrallaan. Se kertoo hyvin koskettavasti päähenkilönsä tarinaa. Hän on pieni sotaorvoksi jäänyt tyttö, joka asuu isovanhempiensa talossa ja yrittää selviytyä niin monesta. Koulukiusaamisesta, vanhempien ikävästä, nilkutusta aiheuttavasta ”vaakasuorasta” ja traumasta, joka aiheuttaa puhumattomuutta. Kirja on kuin lasten tai aikuisten satu, loppuratkaisua myöten.IMG_4918.JPG

Yhdeksäs kirja oli Irina Björkmanin ja Heini Kantalan toimittama Muista runolla, Nykyrunoutta vähän joka lähtöön (2009, Tammi). Tämän kirjan ostin itselleni jo keväällä, mutta olen palannut siihen monta kertaa tänä syksynä. Se on kaikkea: lohtukirja, ilokirja, värssykirja. Luin paljon runoja nuorempana ja silloin minulla oli vahvoja suosikkeja, joita yhä luen. Sitten oli pitkä jakso, jolloin runot jäivät lukematta. Siksi moni uusi runoilija jäi vieraaksi, ja kun taas aloitin, oli helpompaa palata vanhojen tuttujen pariin. Tässä kirjassa on hyvä ja inspiroiva kokelma nykyrunoutta. Monista, aivan uusista kirjoittajista kiinnostuu ja heiltä haluaa lukea enemmän.

Kymmenes kirja oli Gösta Ågrenin Tääl (1989, WSOY). Lainasin kirjan taas, monennen kerran. Minulle se on hyytävän tarkasti kirjoitettu, pelkistetty, koruton kirja. Se on merkillisellä tavalla henkilökohtainen ja paljas. Muistan, että luin kirjan ensimmäisen kerran sen ilmestymisvuonna.

IMG_4944.JPG

Tämä on ollut hyvä kirjasyksy. Lähes kaikki lukemani kirjat ovat olleet hyviä: olen viihtynyt niiden parissa. Yksi kirja ei vakuuttanut minua ja se oli Statovcin Tiranan sydän. Siksi en kirjoittanut siitä.

Omiin jouluperinteisiini kuuluu lahjakirjan valitseminen jokaiselle perheenjäsenelle. Kierrän etsimässä kirjoja antikvariaateissa ja kirjakaupoissa. Tänään kiertelin kaupungilla, katselin joulumarkkinoiden tuoksuvia kojuja ja jouluvaloja pimeää vasten. Juhlahetki oli pieni antikvariaatti, jonka kapeilta käytäviltä löysin viimeiset lahjani.

IMG_4943.JPG

Pian on aika laskeutua joululevolle. Lepo on tarpeen, hiljaisuus.

Siunattua joulua Sinulle, lukijani.

 

Advertisements