Lumen valoa ja pohjakosketuksia

by katja

IMG_4993.JPG

Suloinen talvi! Lumi vaimentaa ja pehmentää, saa kulkemaan hitaasti, jäämään kotiin. Sytyttämään kynttilöitä hämärään, lämmittämään saunaa, muistamaan joulutähdet. Pöydällä, ikkunoissa.

On pakkasen kirkastama taivas, valaistu hämärä. Ei pimeää.

IMG_4992.JPG

Syksyt ovat erilaisia. Tähän syksyyn on kuulunut itsepintainen halu pitää kiinni siitä, mikä on omaa. Silloinkin, kun ei oikeastaan ehdi tai voi.

Se on tarkoittanut kirjoja, kirjoittamista, ihmisten kohtaamista, esitelmiä. Kertomista, kuuntelemista.

Se on tarkoittanut elämäntarinaryhmää, jonka ohjaaminen on ollut käsittämätön ilo.

Tämä kaikki on ollut merkityksellistä, luovuttamatonta. Nyt.

Mutta joskus etäisyys maailmojen välillä on liian suuri, voimat liian vähäiset. Silloin tulee pohjakosketus. On kysyttävä, mikä on suunta. Niin tärkeä, että sitä kohti on muistettava kulkea. Niin selvä, ettei sitä unohda, eksy.

IMG_4998.JPG

Koulutyö on ollut raskaampaa kuin koskaan. Siksikö sen ei voi antaa niellä? On selvää, että tämä vaihe kestää vuosia. Siksikään sille ei pidä antaa itseään, kokonaan.

Onko itsepintainen halu pitää kiinni omasta kuin pelastautumisharjoitus, tai yritys? Jotain, mikä on välttämätöntä? Nyt, aina?

Vai onko se katoavaisuuden tajua? Sen ymmärtämistä, että elämä on nämä ohikulkevat päivät. ”Opeta meitä laskemaan päivämme oikein…” (Ps. 90)

img_4991

Sitä omaa etsin, joka päivä. Kuin pieniä kimaltavia kiviä, joita poimin mukaan, kannan mukana, asetan näkyville. Etten unohtaisi.

 

 

 

Mainokset