Ikävä

by katja

WP_20140727_022

 

”Kun Niilo kesällä käveli jalkakäytävällä ja näki miehen leikkaavan ruohoa, paistoi aurinko kuumasti tuoreeseen vihreään ruohoon, joka oli kentällä. Ruoho kuivui ja suli tuoksuksi auringon paisteessa. Niilo muisti heinäntekoa ja aikoja, jolloin oli kasvanut. Taivas ylhäällä oli sininen. Hän tunsi ikävää, joka oli kuin ainoa ote elämään ja maailmaan.”

(Antti Hyry, Kevättä ja syksyä)