Voiko tärkeimpiä sanoa?

by katja

 

IMG_3495

Mitä sanat ovat? Kirjainyhdistelmiä, jotka kantavat merkityksiä? Sovittuja merkityksiä, joita voi tutkia sanakirjoista? Jotka tulevat ymmärretyiksi tai sitten eivät?

Poikani havahtui kirjaimiin katsoessaan maitopurkin kylkeä. – Äiti, tuossa on Honda-kirjain. Siitä oli vielä pitkä matka sanoihin ja lukemiseen, mutta se matka alkoi silloin, siinä hetkessä.

IMG_3493

Eeva Heilala kirjoittaa: ”Ei runoilija kirjoita/ runonsa viimeistä säettä/ lukija sen tekee.”

Syntyvätkö myös puheen ja kirjoitetun merkitykset vasta lukijan tai kuulijan mielessä? Voinko koskaan olla varma siitä, että lukijani on ymmärtänyt, mitä olen tarkoittanut?

Puhe ja kirjoitus on aina vain haparoiva yritys kuvata jotakin. Lintu, puu, polku – ovat helpoimpia, koska niille on vastine maailmassa. Voin kertoa niistä ja näyttää ne. Koskettaa niitä.

Mutta miten kuvata suurempia asioita? Keskeneräisiä mannerlaattojen liikahduksia, jotka saavat maan kirjaimellisesti liikkumaan jalkojen alla. Liikettä, jonka jälkeen ei ole varma siitä, millä laatalla seisoo, mihin katsoo.

Ehkä se on mahdotonta, alun alkaen.

IMG_3498

On harvinaisia hetkiä. Niitä, joiden ohi voi elää. Ei ehkä koskaan näe viljan tuleentuvan, vasikan syntyvän, kukan puhkeavan. Ei huomaa ensimmäisiä askelia, sanoja, arkaa katsetta, syntymän tuoksua, lähdön hiljaisuutta.

Lyhyitä hetkiä, niin lyhyitä, ettei niitä ehdi jakamaan. Jos kääntää päänsä ja sanoo, katso, se on jo ohi.

Se kaikki on ainutkertaista, mutta voiko siitä kertoa, mitenkään? Voiko kuvata liikettä, joka on väkevintä mitä on, ja kuitenkin mahdollista nähdä vain, jos. –

IMG_3496

Luulen, että ei.

Silti joku tuntuu joskus onnistuvan. Ja sanoista tulee lohtu: joku on kuvannut sen, missä nyt elän. Tämä on ollut totta myös jossakin muualla, toisessa ajassa ja paikassa. Joku on tavoittanut samankaltaisuuden, mutta ei samaa. Sillä ainutkertainen ei toistu.

Se on elämän liike: hento, väkevä nyt.

 

Advertisements