Kirja opettajille: Stoner

by katja

Minulle on suositeltu John Williamsin kirjaa Stoner (1965, 2015), eikä suotta. Kirja on vanhanaikainen lukuromaani. Se kertoo yhden ihmisen tarinan, ei muuta.

Vastaansanomattominta kirjassa oli Stonerin tie itsekseen. Amerikkalainen maalaistalon poika lähtee opiskelemaan metsäalaa, mutta yksi luento muuttaa hänen suunnitelmansa ja hän päättääkin keskittyä kirjallisuuteen. Ilman varsinaista suunnitelmaa hän päätyy opettamaan yliopistossaan. Alussa hän on epävarma, haparoiva. hän tiedostaa juovan, ”joka erotti toisistaan sen miten hän koki opettamansa asian ja sen miten hän siitä luennoi.

Stoner toivoo, että aika ja harjaannus kuroisivat eron umpeen, mutta niin ei kuitenkaan tapahdu. ”Hän teki rakkaimmille asioilleen karhunpalveluksen, kun puhui niistä opiskelijoille; se mikä oli hänessä eloisinta, näivettyi hänen pukiessaan sen sanoiksi; se mikä herätti hänessä voimakkaimmat tunteet, kylmeni kun hän lausui sen ääneen.”

IMG_3079.JPG

Sitten tapahtuu jotakin. Stoner huomaa uppoutuvansa tunnin aiheeseen niin, että unohtaa riittämättömyytensä ja edessään olevat opiskelijat. Hän antautuu innostuksen valtaan. Ja mitä tapahtuu? ”Rakkaus kirjallisuutta kohtaan, kieltä kohtaan, mielen ja sydämen arvoituksia kohtaan, rakkaus joka ilmeni kirjainten ja sanojen pienissä, erikoisissa ja yllättävissä yhdistelmissä, niissä jotka painettiin tummimmalla ja kylmimmällä musteella mitä löytyi – tuon rakkauden hän oli kätkenyt kuin se olisi ollut luvatonta ja vaarallista, mutta nyt hän uskaltautui paljastamaan sen aluksi varovasti ja sitten rohkeasti ja lopulta ylpeästi.”

Williams kuvaa kauniisti ja eleettömästi, miten Stoner oivaltaa oman olemuksensa: ”Hän arveli, että hänelle alkoi kymmenen vuotta liian myöhään valjeta, kuka hän oli, ja hänen näkemänsä mies oli sekä enemmän että vähemmän kuin hän oli joskus kuvitellut tämän olevan. Hän tunsi, että hänestä oli viimeinkin tulossa oikea opettaja, toisin sanoen mies, joka pitää kirjaansa totena ja jolle on suotu kyky oivaltaa taiteen arvo, kyky jolla ei ole juuri mitään tekemistä hänen tyhmyytensä, heikkoutensa tai inhimillisen vajavuutensa kanssa. Sellaisesta oivalluksesta ei voinut puhua ääneen, mutta se muutti hänet, muutti niin ettei kukaan voinut erehtyä sen vaikutuksesta.

Opettamisesta tulee ilo, mutta Stonerin ehdottoman luonteen seurauksena hän joutuu esimiehensä epäsuosioon ja kiusaamisen kohteeksi. Stonerin asema suosittuna opettajana alkaa horjua, hän saa pidettäväkseen vain opintonsa aloittavien peruskursseja. ”Hän piti luentonsa niin hyvin kuin osasi, mutta ensimmäisen ja toisen vuoden pakollisten kurssien rutiininomaisuus ehdytti hänen innostuksensa niin että hän oli työpäivän päättyessä väsynyt ja turta.” 

Stoner eristäytyy ja kadottaa ilon.”Oli kuin hänen mielensä olisi vähitellen tyhjentynyt kaikesta mitä se tiesi ja hänen tahtonsa olisi menettänyt voimansa.” ”Stoner oli nyt elämäntilanteessa, jossa hänen mieleensä nousi yhä useammin niin kauhistuttavan yksinkertainen kysymys ettei hänellä ollut edellytyksiä kohdata sitä. Hän mietti, oliko hänen elämänsä elämisen arvoista, oliko se milloinkaan ollut.

WP_20150428_005

Keskustelussa oppilaansa ja tulevan rakastettunsa kanssa Stoner tulee sanoneeksi ääneen jotakin merkittävää työpaikkansa tapahtumista: ”Asia ei ole tärkeä.” ”Ja yhtäkkiä Stonerin lausuttua nämä sanat asia ei todellakaan ollut tärkeä. Hän ymmärsi sanojensa sisältämän totuuden ja tunsi ensimmäisen kerran moneen kuukauteen, että hänen harteiltaan nousi epätoivon taakka, jonka painoa hän ei ollut täysin ymmärtänyt. Häntä miltei huimasi, ja hän sanoi myhäillen uudelleen: ”Asia ei ole tärkeä.”

Stonerin nurkkaan ajaminen työpaikalla jatkuu, mutta kuin vahingossa hän tulee löytäneeksi tien ulos ja saa taas opetettavakseen sellaisia kursseja joista pitää.

Kirjan ihmissuhteet ja kodit ovat omat lukunsa. Niistä voisi kirjoittaa paljon. Mutta eniten minua kosketti kuvaus Stonerin työstä, ja hänen tiestään kohti oman olemuksensa löytämistä. Kuvaus työpaikan ahtaudesta oli niin tuttua luettavaa. Stonerin arvokkuus sen ahtauden keskellä oli – pysäyttävää.

Minua tämä kirja auttoi muistamaan, miten tärkeää on löytää kotiin, myös työssä. Miten tärkeää on säilyttää ilo ja arvokkuus. Miten helposti ne voi menettää. Miten eleettömästi siitä kaikesta voi kertoa: miten lohdullinen ja samaistuttava voi toisen ihmisen kokemus olla, kaukana toisessa ajassa ja paikassa.

Minun tekisi mieli laatia lukemisto kirjoista, joita jokaisen opettajaksi aikovan pitäisi lukea. Sille listalle laittaisin ainakin tämän kirjan ja Frank McCourtin Liitupölyä. Mitä muita?

IMG_3075.JPG

Tästä kirjasta ovat lumoutuneet muutkin, kuten Kaisa Reetta, Lumiomena ja Kirjojen keskellä.