Suru, kuin meri

by katja

IMG_2793

Ajattelen yhä sitä pientä tyttöä Haapsalun asemalla. Hänen suruaan, joka oli kuin meri: ei rantoja. Ei pohjaa.

Aikuiseksi tultuaan hän sai maalatuksi sen pienen tytön, laukun ja koiran. Ja surun. Ja katsotuksi sitä matkan päästä. Se ei tarkoita sitä, että suru olisi kadonnut. Mutta se tarkoittaa sitä, että surusta tuli osa pitkää matkaa.

IMG_2795

Aikuisuus ei ole sitä, että ei enää sure lapsuuden suruja. Väkevät surut pysyvät, kuin arvet tai luomet. Ei ole muuta tietä, kuin kulkea niiden kanssa. Sellaiseksi elämä meidät teki.

Surut voivat nukkua jossain syvällä, niin että niiden luulee kadonneen ja menettäneen voimansa. Mutta kun hetki tulee, ne nousevat ja kaikki eiliset katoavat välistä. On vain tyttö, joka seisoo Haapsalun asemalla. Yksin.

IMG_2796

”Lapsuus ei ole osa/ elämää; se on syvyys/ kaiken alla, mikä sitten tapahtuu./ Elämäntyö, josta ei tule mitään,/ on aina ollut valmiina, puolen tunnin/ leikki. Ensimmäiset/ sanat suojaavat meitä yhä vielä; metsä/ on metsä, vuoret eivät liiku. …” (Gösta Ågren)

Mainokset